Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

torstai 6. marraskuuta 2008

5.11.

Ensimmäinen päivä on aina vähän jännittävä, eikös vaan. No tietysti myös sitten itse jännittää kun uusi hoitohevonen odottaa ensimmäistä tapaamista ja tallin tavatkin ovat vielä vähän opetteluvaiheessa. Päättäväisesti kuitenkin Gilda ponin luokse olin matkalla bussilla joka kuulemma tulee aivan tallin lähelle. Jäin pois (toivottavasti) oikealla pysäkillä ja lähdin kulkemaan ohjeiden mukaisesti mukavaa hiekkatietä eteenpäin. Tien reunoja korostivat lehtensä pudottaneet suuret koivut ja jo nuukahtaneet korkeat kasvit.

Astuin tallin porteista sisään ja eteeni ilmestyi ihana pihamaa jossa lämpimän tervetulias "kutsun" pystyi aistimaan. Valkoinen tallirakennus punaisella katolla hohti ihanasti syksyn harmaissa väreissä ja tallista kantautui hirnuntaa ja kavioiden kopsuttelua. Astuin sisään talliin ja kiertelin paikkoja etsien Gilda ponini karsinaa. Käytävälle turpaansa tunkeva Gilda erottui selkeästi joukosta ja kiiruhdin heti uutta hoitohevostani tervehtimään. Astuin Gildan karsinaan ja rapsuttelin sitä kaulalta, tietysti pieni pörröinen varsa halusi tutkia ensin taskuni ja sen jälkeen vielä kädet, jalat, puntitja hihat. Makupaloja ei löytynyt ja loukkaantuneena Gilda jatkoi heiniensä rouskuttamista. Rapsuttelin sitä vielä jonkin aikaa leperrellen sille tulevista tämän päivän tapahtumista ja jätin sen sitten karsinaansa jatkamaan syömistä.

Vaeltelin tallissa tutkimassa paikkoja vielä vähän lisää ja nappasin mukaan pari harjaa jotta voisin putsata puruissa piahtaroineen ponini. Saavuttuani takaisin karsinalle Gilda oli taas lempi puuhassaan, ilmeisesti tuleva talvikarva hieman kutitteli ja pihataroiminen auttoi hieman. Harjasin tamman ensin pölärillä perusteellisesti läpi ja sen jälkeen setvin hännän ja harjan jota oli vielä niukasti, eiväthän varsat synnynnisiä tukkajumalia ole. Pään harjasin pehmeällä pääharjalla ja silmät puhdistin kostealla sienellä. Kavioiden kanssa oli hiukan hankalaa, pieni ja nuori poni joka ei selkeästikään ollut kovin montaa kertaa vielä tekemisissä kaviokoukun kanssa.

Kun perusteellinen putsaus ja tarkistus oli tehty ajattelin lähteä köpöttelemään tallin pihapiiriin ja oppimaan jotain hoitohevosestani ja tallin alueesta. Kävin palauttamassa harjat ynnämuut välineet ja nappasin karsinan edestä riimun ja narun. Pienen taistelun jälkeen riimu oli vastahakoisesti lähtevän Gildan päässä ja seikkailu alkoi. Tallin käytävällä poni tutki kaikki mahdolliset nurkat ja paikat, aivan kuin se ei olisi muka ennen poistunut karsinastaan. Ulkona oli leuto sää, pakkasta ei oltu luvattu eikä sitä sen kummemmin ollutkaan. Tallustelimme Gilden kanssa hiljaa tallin pihalla, kävimme katsastamassa tarhat, kurkkasimme maneesiin ja teimme kierroksen kentällä. Siellä ponin sisäinen pieni villi otus pääsi valloilleen ja sen pidättelemisessä oli kova takkaa. Mietin että miten varsalla voi olla noin paljon voimaan, kaipa se vaan sattuu olemaan joku pinaatin popsija. Kun johtajuudesta päästiin taas yhteisymmärrykseen jatkoimme matkaa. Kiertelimme vielä lantalan ja laitumien kautta ja palasimme talliin jossa putsasin Gildan vielä uudestaan ja vein sille päiväruoat.

Lyhyt päiväni sai päätöksen kun rapsutin Gildaa ja toivotin sille hyvää loppu päivää. Ensimmäinen hoitokertamme oli super mukava, toivottavasti seuraavat tulevat olemaan samanlaisia.

1 kommentti:

  1. Olen todella iloinen että ensimmäinen yhteinen hoitokertanne sujui mallikkaasti ja tavallaan tutustutitte toisianne yhtä aikaa tallialueeseen ja tutustuitte samalla vähän toisiinnekin :) Kivoilla sanavalinnoilla höystetty tarina!

    VastaaPoista