Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

perjantai 12. kesäkuuta 2009

12.6.

Kesä loma oli alkanut jo kaksi viikkoa sitten.En ollut taas pitkään aikaan päässyt katsomaan rakasta hoitoheppaani.Istahdin auton takapenkille ja hoputin äitiäni joka vielä kasteli naapureiden kukkia.
-Äiti hopi hopi!Ärsyynnyin jo.
-Tulossa ollaan,äitini vastasi hyvän tuulisena ja veti puutarhahansikkaat käsistään.Hän loikkasi ratin taakse ja kaasuttelimme rauhallisesti pois pihasta.

Äiti heitti minut tallille.Kiitin kyydistä ja juoksin pihan poikki laitumelle kurkkaamaan.Laidun ammotti kumminkin tyhjyyttään ja tarhoissakin oleskeli vain muutama hassu hevonen.Menin kummissaan talliin.Suurin osa hevosista oli sisällä karsinoissa ja torkkuivat siellä.Menin Karosin karsinalle.Ori makoi karsinan pohjalla pitkin pituuttaan ja eikä havahtunut tulooni.En viitsinyt herättää sitä vaan menin viemään reppuni toimiston kaappiin.Siellä tapasin Amarin.Amar istui puoli nukuksissa toimiston pöydän takana ja nojasi raskaasti käteensä.
-Heippa,moikkasin Amaria ja katsoin häntä hieman kummissaan.
-Hei,Amar vastasi väsyneesti ja haukotteli.
-Tuota miksi kaikki hevoset ovat sisällä näin kauniina kesäpäivänä,kummastelin.
-Yli puolilla tallin hevosilla oli eilen yönä reipas karkausreissu jonka takia jokainen Heijastuksen talliapulainen ja työntekijä ovat kodeissaan nukkumassa ja myös minä kaipaisin rutkasti unta,Amar vastasi ja haukotteli makeasti.
-Kerroppas koko juttu,vaadin ja istahdin toimiston pöydän vastakkaiselle puolelle.

Siinä istuskellessamme Amar kertoi kuinka n. klo.00.30 oli Ulrika tullut herättämään Amarin ja sanonut että jokainen laitumen hevonen oli päässyt irti.Joku oli vain nähnyt kuinka viimeisetkin hevoset siltä laitumelta olivat kadonneet yönhämäryyteen.Siinä oli sitten hevosia etsitty ihan aamuun asti.Vasta puoli 7 oli viimeinen karkulainen saatu kiinni.Nyökkäsin ymmärtäväisenä.
-Karos taisi lukeutua heihin,mutisin.
-Kyllä vain,Amar vastasi.
-Se nimittäin nukkui äsken oikein makeasti karsinassaan,huokaisin.
-Voi sitä ori poikaa harjoituksilta se ei kummikaan saa välttyä,Amar sanoi ja hörppi kahvikuppinsa sisällön loppuun.
-Laidunta ei ole vielä saatu korjattua, lähtisitkö seurakseni korjaamaan sitä?Amar kysyi.
-Ilomielin,vastasin ja ponkaisin pystyyn.Astelimme tallin poikki pihalle varasa, kasa nauloja ja lankaa mukanamme.

Töskentelimme ison laitumen kanssa reilun 1h verran kunnes koko laidun oli saatu kuntoon.Hevoset olivat kaataneet muutaman tolpan mennessään ja niiden pystyttäminen vei aikaa.Palattuamme talliin oli hevoset jo hereillä.Ne kurkkivat nälkäisinä karsinoiden ovien yli ja hirnuivat.
-Voi ruokkia ne,sanoin.
-Kiitos minä menen tekemään paperitöitä,haukotteleva nainen sanoi ja palasi toimistoon.Kärräsin niitettyä ruohoa sisälle talliin ja jaoin hevosille ruuat.Karos ryhtyi ahneesti syömään omia ruokiaan eikä edes huomannut minua.Vein kärryt pois ja lakaisin käytävän.

Kun hevoset olivat syöneet menin kysymään Amarilta voisinko viedä hevoset pihalle.Hän vastasi että se oli hyvä idea.Otin siis aina pari hevosta kerraallaan ja talutin niitä tarhoihin ja laitumille.Kun talli oli tyhjä aloitin uurastuksen karsinoiden parissa.Siivottuani koko tallin olin niin puhki että istahdin vain penkille ja pyyhin hikeä otsaltani.Tätä pitäisi tehdä useammin.Yllensä siivosin vain ihan yhden tai enintään kaksi karsinaa mutta nyt olin kyllä ihan tyytyväinen kun talli oli siisti.Keräsin vielä ämpärit rehuvarastoon ja menin katsomaan Karosia joka seisoi tarhassa ylvään näköisenä. Vihelsin sitä ja se ravasi päätään viskoen portille.Voi raukkaa ötökät kiusasivat.Otin sen kiinni ja vein innokkaan ison orin talliin.Karosin vasta kengitetyt kaviot kopisivat betonilattiaa vasten.Pistin sen käytävälle kiinni ja aloitin harjaamisen.Ori oli totta tosiaan piehtaroinut ja saanut itsensä paraati kuntoon.Suin sitä pitkän aikaan ennen kuin sen oman karvan kaunis kiilto rupesi näkymään.Otin kovaharjan jolla sain myös likaa hyvin pois.Loppu silauksen tein pölyharjalla.Sitten putsasin kaviot ja pistin pintelit jalkoihin.Hain Karosin varusteet ja rupesin satuloimaan.Nostin yleissatulan hevosen selkään ja liu´utin sen omalle paikalle.Pistin vyön ensimmäisiin reikiin ja odotin hetken.Sitten kiristin kolmansiin ja odotin taas hetken.Sitten vielä viidensin ja annoin sitten vyön olla.Otin suitset koukusta ja suitsin Karosin.Painoin kypärän päähän ja menin sanomaan Amarille ja ratsastiasin rauhallisesti koulua kentällä.Hän vain nyökkäsi ja pyysi olemaan varovainen.

Talutin Karosin kentälle ja suljin portin.varmistin vielä vyön ja laskin jalustimet.Nousin ratsaille ja pidensin jalustimet koulujalkkareiksi.Painoin kevyesti pohkeeni sen kylkiin ja astelimme vapain ohjin käyntiä uralle.Kävelimme melko pitkään ennen kuin kokosin ohjat.Vaihdoimme suunnan kokorataleikkaalla ja siirryimme kevyeeseen raviin.Tein paljon puolipidätteitä ja voltteja.Karos oli hieman kuumana.Harjoittelimme pysähdyksiä ja asetin oria sisälle.Kenttä pöllysi todella paljon.Vaihdoimme suunnan ja istuin harjoitusraviin.Otimme temmonvaihteluja ja asetin taas hevosta sisälle.Otimme hieman kiewmurauraa, voltteja ja kahdeksikkoa.Hiki nousi otsalleni oli aivan tuskaista ratsastaa näin kuumana kesäpäivänä koulua mutta minkäs sille mahtoi sitäkin oli joskus maltettava mennä.

Pidätin Karosia ja kävelimme hetkisen.Sitten otimme laukannostoja ravista ja käynnistä.Karos nosti laukkaa jo erinomaisesti.Se meni todella pehmeästi mutta innokkaasti.Kokeilin kulmissa laukanvaihtoja ja kyllä nekin suht hyvin onnistuivat.Kehuin Karosia ja teimme suunnanvaihdon.Kokeilimme toiseen suuntaan laukkaa.Vaikka emme olleet tehnyt vaikeita harjoituksia tai muuta oli meillä molemmilla jo armoton hiki.Kokeilimme vielä hieman pohkeenväistöä käynnissä joka meni aika pipariksi.Mutta tarmokkaan kokeilun ja hiomisen myötä onnistuimme lopussa.Taputin Karosia ja annoin sille vapaat ohjat.Lopetimme tältä erää.Valuin väsyneenä satulasta ja nostin jalustimet.Löysäsin vyötä ja talutin hevosta hetken pihalla ennen kuin vein sen talliin.Riisuin satulan ja suitset sekä pintelit.Pesin sitä hieman pesukarsinassa viileällä vedellä.Sitten annoin sille kasan heinää karsinassa ennen kuin vein sen laitumelle.Pistin iltakaurat kaikille valmiiksi karsinoihin ja kävin sanomassa asiasta Amarille ennen kuin lakaisin käytävän ja soitin äidilleni että hän tulisi hakemaan.Hyvästelin vielä Karosin ennen kuin astelin tyytyväisenä äitini autoon.

1 kommentti:

  1. Sinusta oli vaaaltava apu hevosten "piristävän" karkureissun jälkeen, kiitokset siitä! Karos on tosiaan edistynyt loistavasti, mistä iso kiitos kuuluu kyllä sinulle, tulette orin kanssa loistavan oloisesti toimeen :) Tarinasi oli myös ihanan tarkka ja kivaa vaihtelua kun keksit tuollaisen karkureissun ;)

    VastaaPoista