Kesä hipsuttelee jo reipasta vauhtia kohti Suomea ja Heijastusta! Pikkulinnut visertelevät iloisesti heti aamun valjettua, puiden lehdet varoittelevat puhkeamisestaan kirkkaalla vaaleanvihreällä värillään ja ruohikkokin on luopunut tylsän harmaasta ja ruskeasta väripeitostaan :) Vielä eivät ole haarapääskyt saapuneet rakentelemaan pesiään tallin katon alle, mutta eivätköhän pääskysetkin pian tule - ja silloin voidaankin jo virallisesti julistaa kesä saapuneeksi!
Värikkään loppukevään tuomaa iloa lisää ainakin minun kohdallani se että uusia tarhoja on pystytetty jo kolme kappaletta! Vielä kolme tarhaa pitäisi saada pystyyn, mutta kun naapurin isäntäkin on koko viikon ajan auttanut pystyttelyssä pitäisi viimeistään ensi viikon lopulla olla loputkin tarhat pystyssä.
Omista hevosistamme kantavat tammat, Demites, Woa ja Calivera, muuttavat pian yhteiselle laitumelle kun Demikin jää kuun lopulla mammalomalle kisakentiltä. Caliveran varsaloma alkaa ensimmäisenä, se nimittäin aloittaa lomansa jo sunnuntaina. Woa seuraa perässä sitten ensi viikon perjantaina ja Woa 30. päivä tätä kuuta. Nämä tammat ovatkin sitten jo palanneet kisaradoille kun Whirella jää varsalomalle 30.7. - sitä ennen Liinu kisaakin ahkerasti varsinkin estekisoissa.
Muiden hevosten lomista en ole vielä tehnyt päätöksiä. Loput kouluhevoset ainakin kisaavat sinne asti kunnes mainitsemani kolmikko tulee takaisin mammalomalta, ehkä sitten olisi aika muidenkin kouluratsujen pitää lomaa? Silla voisikin mennä Liinun kaveriksi, Kari, Seri ja Pepe taas voisivat samoihin aikoihin mennä samalle laitumelle lomailemaan.. Eläkeläiset voisivat lähteä heti 27. tätä kuuta lomille ja Teri voisi liittyä joukkoon sitten kesäkuun lopussa jäädessään kisaeläkkeelle :)
Tallin nuorukaiset eivät varsinaista lomaa saa, vaan joka päivä tehdään Keenan kanssa talutus- ja kaikenlaisia totutusharjoituksia Empaatin alkaessa totutella piakkoin satulaan ja sitten ratsastajaan ja ratsastuksessa käytettäviin apuihin. Empaatti on tottunut loistavasti kaikenlaiseen käsittelyyn, antaa harjata itsensä joka puolelta ilman minkäänlaisia ongelmia. Kavioidenkin hoitoon herra suhtautuu niin välinpitämättömästi kuin ikinä hevonen voikin, talutettaessa herra on oikea fiksuuden perikuva ja tottelee taluttajaansa todella kuuliaisesti. Suitsiin totuttaminen ei ollut Empun kanssa mikään ongelma, vaikka kuolaimet eivät nuoren orin mielestä maailman mukavimpia vempaimia olekaan.
Keena on reipastunut ihan mielettömästi siitä kun saapui Heijastukseen, nyt pikkutamma tekee sujuvasti tuttavuutta niin muiden hevosten, ihmisten kuin koirienkin kanssa. Toissapäiväisellä talutteluretkellä tallin lähellä törmäsimme hirveenkin, mutta onneksi Keena ei järjestänyt kohtausta vaan ensin vain jähmettyi paikoilleen ja tarkkaili hirveä lievästi kauhistuneena, mutta kun hirvi ei tehnyt lähestymisyrityksiä niin Keena selvästi rauhoittui vaikka jatkoikin hetken aikaa matkaa puhisten ja tanssahdellen. Monesti kevään aikana on tullut todettua että Keena pitää vedestä joka suhteessa - pesut ja pelkät jalkojenkin suihkuttelut ovat huippuhauskoja, ja sateisella ilmalla ulkona ollessaan Keena oikein ryntää metsän kätköistä sateeseen nautiskelemaan ja vesilammikoissa pyörimään! Ja mikäs sen mukavampaa kun tamma on niin vaalea väriltään…
Mutta nyt riittää satuilut, pitää rientää auttamaan tallitöissä! Iltapäivällä voisikin käydä isommalla porukalla maastossa kun on näin kaunis auringonpaiste ja niin tyyntäkin vaihteeksi kauheiden puhurien jälkeen…
lauantai 15. toukokuuta 2010
torstai 6. toukokuuta 2010
Kouluvääntöä
Epätoivoisesti koitin onnistua kipuamaan innosta steppailevan, mutapaakkuja kavioistaan ympäriinsä viskovan ratsuni selkään. Pohdin, oliko sittenkin ollutkin vain toiveajattelua että mudasta raskas kenttä saisi Epun edes hetkeksi hidastamaan tahtia, niin energiseltä ori vaikutti - ainakin vielä.
Kun vihdoin istuin satulassa, päästin Epun lompsimaan kaviouralle tuttuun pikakävelijän tahtiinsa samalla kun mittailin jo kuluneen oloisia jalustinhihnoja koulutreenipituudelle. Saatuani satulan valmiiksi aloin pyöritellä Eppua ympyröillä ja mitä erikoisimmilla kiemuraurilla ympäri kenttää jottei sen huomio kiinnittyisi kentän ulkopuolisiin tapahtumiin.
Kun Eppu tuntui keskittyvän vain apuihini, pyysin sitä nostamaan ravin. Vähemmän yllättävästi siirtyminen oli valtaisia mutaräiskäleitä nostattava, mutta samalla Eppu joutui myös keksimään että kinttuja pitänee mutaisella pohjalla nostella vähän normaalia reilummin eikä vain liikutella vauhdilla edestakaisin. Sain siis todella kuoppaista kyytiä mutta yritin suhtautua tilanteeseen tyyneydellä vaikka pompinkin normaalista täysin poikkeavasti satulasta ilmaan ainakin puoli metriä joka askeleella.
Vääntäessäni ratsuani kahdeksikolla kunnon asetukseen ja taivutukseen kuulin tallityttö Elinan huutelevan kentän laidalla. Hidastin turhautuneen Epun käyntiin ja käveltyämme Elinan luokse kuulin ihastuttavan ehdotuksen: hän voisi pitää meille lyhyen valmennuksen! Tuumasta toimeen siis, ja kohta jolkottelimme tahallisen reipasta kevyttä ravia suurella keskiympyrällä, jossa minun piti istua täydellisesti, taivuttaa Eppu reilusti sisäänpäin ja asettaa se vuoroin sisään, vuoroin ulos. Nyt jopa Epun hymy ja ennen kaikkea vauhti alkoi hiljalleen hyytyä kun sitä oikein käskettiin kulkemaan reippaasti!
Vaikka istuntani ei kuulemma missään vaiheessa täydellinen ollutkaan, päästi Elina meidät ympyrältä, mutta ei armahtanut sen suuremmin. Seuraavaksi tehtävämme oli tehdä lävistäjällä kulmasta kulmaan pohkeenväistö, nostaa kulmassa laukka, tehdä laukassa pääty-ympyrä, hidastaa kulmassa raviin ja tehdä taas lävistäjällä pohkeenväistö. Ensimmäinen pohkeenväistömme sujui vähän niin ja näin Epun ajatusten ilmeisesti haahuillessa kentän ohi talutetuissa tammoissa, mutta laukan ori nosti heti ensimmäisestä vihjeestä. Ympyrästä tuli kieltämättä hieman enemmän ovaali kuin oikea ympyrä, eikä laukka loppunutkaan kulmaan vaan jatkui iloisesti pitkän sivun puoliväliin. Reiluilla ohjasotteilla sain Epun lopulta hidastamaan, mutta pohkeenväistöstä tulikin sitten surkeasti valmisteltu ja kiemurainen. Saimme Elinalta kunnon haukut niskaamme ja ainakin minä päätin skarpata heti seuraavassa laukkaympyrässä, ja alkoihan koko harjoitus hiljalleen sujumaan, vaikka välillä tuntuikin ettemme Epun kanssa olleet aivan samalla aaltopituudella.
Tämän monipuolisen harjoituksen jälkeen Elina antoi armahduksen ja luvan kävellä hetken aikaa löysin ohjin. Huomasin Epun hionneen ja totesin samalla ettei sen käynti ollut aivan yhtä ylitsepursuvaa kuin alkutunnista - Elinan tiukka rääkki ja mutainen kenttä olivat tainneet tehdä tehtävänsä.
Mutta rääkki ei ollut vielä ohi. Koska Elina oli koko kävelymme ajan läksyttänyt minua siitä että Eppu ei vastaa apuihini tarpeeksi nopeasti, jouduin jättämään ohjat löysälle ja nostamaan jalustimet satulan eteen. Elina raahasi kentälle pujottelutolppia ja arvasinkin jo tulevan tehtävämme pujottelu ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa. Käynnissä vaikein tehtäväni oli Epun kiinnostuksen pitäminen asiassa, mutta totesin myös että yllättävän monet kaarteet menivät pitkiksi toisin kuin olin kuvitellut. Ravissa tehtävä sujui vähän paremmin, joskin sain todella tehdä töitä erityisesti painoapuni kanssa että sain Epun pysymään mahdollisimman lähellä keppejä kuitenkaan niihin törmäämättä. Laukkaharjoitusta odotin pienellä kauhulla, ja surkeastihan se menikin! Välillä joka toinen keppi jäi välistä ja välillä Eppu ei tuntunut lainkaan tajuavan mitä siltä halusin.
Yhteistyömme ilmeiseen surkeuteen turhautuneena Elina käski meidät edelleen löysin ohjin kahdeksikolle laukassa niin että laukanvaihto piti tehdä ravin kautta aina kahdeksikon keskellä. Monta kertaahan siinä meni ennen kuin kahdeksikon puoliskot olivat Elinan mielestä soveliaita ympyröitä ja erityisesti ravin kautta laukan vaihtaminen tuotti tuskaa kun Eppu ei olisi halunnut kuunnella pidätyksiäni ollenkaan. Mutta lopulta, laskemattomien kahdeksikkojen jälkeen, saimme Elinalta kiitosta hyvästä kahdeksikosta ja saimme siirtyä loppuraveihin ja käynteihin, joiden aikana hikeä valuva ratsuni ei yrittänytkään spurttailuja.
Saimme loppukäyntien ohessa kuulla Elinalta karvaat kommentit: "Ensinnäkin teidän väliltänne puuttui selvästi kunnon yhteistyö ja kunnioitus. Yrität olla pomo joka vaikka väkisin käskee ja määrää, eikä Eppua lainkaan kiinnosta sellainen järjestys. Teidän pitää saada yhteistyönne pelaamaan, ja siihen auttaa se että kuuntelet ratsuasi vähän enemmän, sitten Eppuakin ehkä kiinnostaisi yhteistyön tekeminen. Tosin sille sen vauhdille sun pitää tehdä jotain vaikka sitten väkisin, mutta kuten jo varmaan tiedätkin tarvitset siihen painoapua. Opettele enemmän ratsastamaan muilla avuilla kuin ohjilla, turvaudut niihin liikaa etkä aina ihan tunnu tajuavan että hevonen on kuitenkin pääasiassa sun alla eikä ohjien päässä. Joten ihan pikku vinkki vain: opettele ratsastamaan." Onneksi viimeistä lausahdusta seurasi reilu silmänisku.. ;)
Kun vihdoin istuin satulassa, päästin Epun lompsimaan kaviouralle tuttuun pikakävelijän tahtiinsa samalla kun mittailin jo kuluneen oloisia jalustinhihnoja koulutreenipituudelle. Saatuani satulan valmiiksi aloin pyöritellä Eppua ympyröillä ja mitä erikoisimmilla kiemuraurilla ympäri kenttää jottei sen huomio kiinnittyisi kentän ulkopuolisiin tapahtumiin.
Kun Eppu tuntui keskittyvän vain apuihini, pyysin sitä nostamaan ravin. Vähemmän yllättävästi siirtyminen oli valtaisia mutaräiskäleitä nostattava, mutta samalla Eppu joutui myös keksimään että kinttuja pitänee mutaisella pohjalla nostella vähän normaalia reilummin eikä vain liikutella vauhdilla edestakaisin. Sain siis todella kuoppaista kyytiä mutta yritin suhtautua tilanteeseen tyyneydellä vaikka pompinkin normaalista täysin poikkeavasti satulasta ilmaan ainakin puoli metriä joka askeleella.
Vääntäessäni ratsuani kahdeksikolla kunnon asetukseen ja taivutukseen kuulin tallityttö Elinan huutelevan kentän laidalla. Hidastin turhautuneen Epun käyntiin ja käveltyämme Elinan luokse kuulin ihastuttavan ehdotuksen: hän voisi pitää meille lyhyen valmennuksen! Tuumasta toimeen siis, ja kohta jolkottelimme tahallisen reipasta kevyttä ravia suurella keskiympyrällä, jossa minun piti istua täydellisesti, taivuttaa Eppu reilusti sisäänpäin ja asettaa se vuoroin sisään, vuoroin ulos. Nyt jopa Epun hymy ja ennen kaikkea vauhti alkoi hiljalleen hyytyä kun sitä oikein käskettiin kulkemaan reippaasti!
Vaikka istuntani ei kuulemma missään vaiheessa täydellinen ollutkaan, päästi Elina meidät ympyrältä, mutta ei armahtanut sen suuremmin. Seuraavaksi tehtävämme oli tehdä lävistäjällä kulmasta kulmaan pohkeenväistö, nostaa kulmassa laukka, tehdä laukassa pääty-ympyrä, hidastaa kulmassa raviin ja tehdä taas lävistäjällä pohkeenväistö. Ensimmäinen pohkeenväistömme sujui vähän niin ja näin Epun ajatusten ilmeisesti haahuillessa kentän ohi talutetuissa tammoissa, mutta laukan ori nosti heti ensimmäisestä vihjeestä. Ympyrästä tuli kieltämättä hieman enemmän ovaali kuin oikea ympyrä, eikä laukka loppunutkaan kulmaan vaan jatkui iloisesti pitkän sivun puoliväliin. Reiluilla ohjasotteilla sain Epun lopulta hidastamaan, mutta pohkeenväistöstä tulikin sitten surkeasti valmisteltu ja kiemurainen. Saimme Elinalta kunnon haukut niskaamme ja ainakin minä päätin skarpata heti seuraavassa laukkaympyrässä, ja alkoihan koko harjoitus hiljalleen sujumaan, vaikka välillä tuntuikin ettemme Epun kanssa olleet aivan samalla aaltopituudella.
Tämän monipuolisen harjoituksen jälkeen Elina antoi armahduksen ja luvan kävellä hetken aikaa löysin ohjin. Huomasin Epun hionneen ja totesin samalla ettei sen käynti ollut aivan yhtä ylitsepursuvaa kuin alkutunnista - Elinan tiukka rääkki ja mutainen kenttä olivat tainneet tehdä tehtävänsä.
Mutta rääkki ei ollut vielä ohi. Koska Elina oli koko kävelymme ajan läksyttänyt minua siitä että Eppu ei vastaa apuihini tarpeeksi nopeasti, jouduin jättämään ohjat löysälle ja nostamaan jalustimet satulan eteen. Elina raahasi kentälle pujottelutolppia ja arvasinkin jo tulevan tehtävämme pujottelu ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa. Käynnissä vaikein tehtäväni oli Epun kiinnostuksen pitäminen asiassa, mutta totesin myös että yllättävän monet kaarteet menivät pitkiksi toisin kuin olin kuvitellut. Ravissa tehtävä sujui vähän paremmin, joskin sain todella tehdä töitä erityisesti painoapuni kanssa että sain Epun pysymään mahdollisimman lähellä keppejä kuitenkaan niihin törmäämättä. Laukkaharjoitusta odotin pienellä kauhulla, ja surkeastihan se menikin! Välillä joka toinen keppi jäi välistä ja välillä Eppu ei tuntunut lainkaan tajuavan mitä siltä halusin.
Yhteistyömme ilmeiseen surkeuteen turhautuneena Elina käski meidät edelleen löysin ohjin kahdeksikolle laukassa niin että laukanvaihto piti tehdä ravin kautta aina kahdeksikon keskellä. Monta kertaahan siinä meni ennen kuin kahdeksikon puoliskot olivat Elinan mielestä soveliaita ympyröitä ja erityisesti ravin kautta laukan vaihtaminen tuotti tuskaa kun Eppu ei olisi halunnut kuunnella pidätyksiäni ollenkaan. Mutta lopulta, laskemattomien kahdeksikkojen jälkeen, saimme Elinalta kiitosta hyvästä kahdeksikosta ja saimme siirtyä loppuraveihin ja käynteihin, joiden aikana hikeä valuva ratsuni ei yrittänytkään spurttailuja.
Saimme loppukäyntien ohessa kuulla Elinalta karvaat kommentit: "Ensinnäkin teidän väliltänne puuttui selvästi kunnon yhteistyö ja kunnioitus. Yrität olla pomo joka vaikka väkisin käskee ja määrää, eikä Eppua lainkaan kiinnosta sellainen järjestys. Teidän pitää saada yhteistyönne pelaamaan, ja siihen auttaa se että kuuntelet ratsuasi vähän enemmän, sitten Eppuakin ehkä kiinnostaisi yhteistyön tekeminen. Tosin sille sen vauhdille sun pitää tehdä jotain vaikka sitten väkisin, mutta kuten jo varmaan tiedätkin tarvitset siihen painoapua. Opettele enemmän ratsastamaan muilla avuilla kuin ohjilla, turvaudut niihin liikaa etkä aina ihan tunnu tajuavan että hevonen on kuitenkin pääasiassa sun alla eikä ohjien päässä. Joten ihan pikku vinkki vain: opettele ratsastamaan." Onneksi viimeistä lausahdusta seurasi reilu silmänisku.. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)