Kouluvääntöä

Epätoivoisesti koitin onnistua kipuamaan innosta steppailevan, mutapaakkuja kavioistaan ympäriinsä viskovan ratsuni selkään. Pohdin, oliko sittenkin ollutkin vain toiveajattelua että mudasta raskas kenttä saisi Epun edes hetkeksi hidastamaan tahtia, niin energiseltä ori vaikutti - ainakin vielä.

Kun vihdoin istuin satulassa, päästin Epun lompsimaan kaviouralle tuttuun pikakävelijän tahtiinsa samalla kun mittailin jo kuluneen oloisia jalustinhihnoja koulutreenipituudelle. Saatuani satulan valmiiksi aloin pyöritellä Eppua ympyröillä ja mitä erikoisimmilla kiemuraurilla ympäri kenttää jottei sen huomio kiinnittyisi kentän ulkopuolisiin tapahtumiin.

Kun Eppu tuntui keskittyvän vain apuihini, pyysin sitä nostamaan ravin. Vähemmän yllättävästi siirtyminen oli valtaisia mutaräiskäleitä nostattava, mutta samalla Eppu joutui myös keksimään että kinttuja pitänee mutaisella pohjalla nostella vähän normaalia reilummin eikä vain liikutella vauhdilla edestakaisin. Sain siis todella kuoppaista kyytiä mutta yritin suhtautua tilanteeseen tyyneydellä vaikka pompinkin normaalista täysin poikkeavasti satulasta ilmaan ainakin puoli metriä joka askeleella.

Vääntäessäni ratsuani kahdeksikolla kunnon asetukseen ja taivutukseen kuulin tallityttö Elinan huutelevan kentän laidalla. Hidastin turhautuneen Epun käyntiin ja käveltyämme Elinan luokse kuulin ihastuttavan ehdotuksen: hän voisi pitää meille lyhyen valmennuksen! Tuumasta toimeen siis, ja kohta jolkottelimme tahallisen reipasta kevyttä ravia suurella keskiympyrällä, jossa minun piti istua täydellisesti, taivuttaa Eppu reilusti sisäänpäin ja asettaa se vuoroin sisään, vuoroin ulos. Nyt jopa Epun hymy ja ennen kaikkea vauhti alkoi hiljalleen hyytyä kun sitä oikein käskettiin kulkemaan reippaasti!

Vaikka istuntani ei kuulemma missään vaiheessa täydellinen ollutkaan, päästi Elina meidät ympyrältä, mutta ei armahtanut sen suuremmin. Seuraavaksi tehtävämme oli tehdä lävistäjällä kulmasta kulmaan pohkeenväistö, nostaa kulmassa laukka, tehdä laukassa pääty-ympyrä, hidastaa kulmassa raviin ja tehdä taas lävistäjällä pohkeenväistö. Ensimmäinen pohkeenväistömme sujui vähän niin ja näin Epun ajatusten ilmeisesti haahuillessa kentän ohi talutetuissa tammoissa, mutta laukan ori nosti heti ensimmäisestä vihjeestä. Ympyrästä tuli kieltämättä hieman enemmän ovaali kuin oikea ympyrä, eikä laukka loppunutkaan kulmaan vaan jatkui iloisesti pitkän sivun puoliväliin. Reiluilla ohjasotteilla sain Epun lopulta hidastamaan, mutta pohkeenväistöstä tulikin sitten surkeasti valmisteltu ja kiemurainen. Saimme Elinalta kunnon haukut niskaamme ja ainakin minä päätin skarpata heti seuraavassa laukkaympyrässä, ja alkoihan koko harjoitus hiljalleen sujumaan, vaikka välillä tuntuikin ettemme Epun kanssa olleet aivan samalla aaltopituudella.

Tämän monipuolisen harjoituksen jälkeen Elina antoi armahduksen ja luvan kävellä hetken aikaa löysin ohjin. Huomasin Epun hionneen ja totesin samalla ettei sen käynti ollut aivan yhtä ylitsepursuvaa kuin alkutunnista - Elinan tiukka rääkki ja mutainen kenttä olivat tainneet tehdä tehtävänsä.

Mutta rääkki ei ollut vielä ohi. Koska Elina oli koko kävelymme ajan läksyttänyt minua siitä että Eppu ei vastaa apuihini tarpeeksi nopeasti, jouduin jättämään ohjat löysälle ja nostamaan jalustimet satulan eteen. Elina raahasi kentälle pujottelutolppia ja arvasinkin jo tulevan tehtävämme pujottelu ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa. Käynnissä vaikein tehtäväni oli Epun kiinnostuksen pitäminen asiassa, mutta totesin myös että yllättävän monet kaarteet menivät pitkiksi toisin kuin olin kuvitellut. Ravissa tehtävä sujui vähän paremmin, joskin sain todella tehdä töitä erityisesti painoapuni kanssa että sain Epun pysymään mahdollisimman lähellä keppejä kuitenkaan niihin törmäämättä. Laukkaharjoitusta odotin pienellä kauhulla, ja surkeastihan se menikin! Välillä joka toinen keppi jäi välistä ja välillä Eppu ei tuntunut lainkaan tajuavan mitä siltä halusin.

Yhteistyömme ilmeiseen surkeuteen turhautuneena Elina käski meidät edelleen löysin ohjin kahdeksikolle laukassa niin että laukanvaihto piti tehdä ravin kautta aina kahdeksikon keskellä. Monta kertaahan siinä meni ennen kuin kahdeksikon puoliskot olivat Elinan mielestä soveliaita ympyröitä ja erityisesti ravin kautta laukan vaihtaminen tuotti tuskaa kun Eppu ei olisi halunnut kuunnella pidätyksiäni ollenkaan. Mutta lopulta, laskemattomien kahdeksikkojen jälkeen, saimme Elinalta kiitosta hyvästä kahdeksikosta ja saimme siirtyä loppuraveihin ja käynteihin, joiden aikana hikeä valuva ratsuni ei yrittänytkään spurttailuja.

Saimme loppukäyntien ohessa kuulla Elinalta karvaat kommentit: "Ensinnäkin teidän väliltänne puuttui selvästi kunnon yhteistyö ja kunnioitus. Yrität olla pomo joka vaikka väkisin käskee ja määrää, eikä Eppua lainkaan kiinnosta sellainen järjestys. Teidän pitää saada yhteistyönne pelaamaan, ja siihen auttaa se että kuuntelet ratsuasi vähän enemmän, sitten Eppuakin ehkä kiinnostaisi yhteistyön tekeminen. Tosin sille sen vauhdille sun pitää tehdä jotain vaikka sitten väkisin, mutta kuten jo varmaan tiedätkin tarvitset siihen painoapua. Opettele enemmän ratsastamaan muilla avuilla kuin ohjilla, turvaudut niihin liikaa etkä aina ihan tunnu tajuavan että hevonen on kuitenkin pääasiassa sun alla eikä ohjien päässä. Joten ihan pikku vinkki vain: opettele ratsastamaan." Onneksi viimeistä lausahdusta seurasi reilu silmänisku.. ;)

Tiukkaa koulutreeniä

Tänään päätin treenata kouluratsastusta Epun kanssa oikein toden teolla! Saatuani sen lukuisista metkuyrityksistä ja lievästä vastahakoisuudesta huolimatta harjattua ja varustettua, talutin sen kentälle keskelle vähäistä auringonpaistetta ja navakkaa tuulta. Tietysti herran piti katsella kentänvierustan puita ja pensaita ihan ihmeissään kun ne niin hirveästi huojuivat, enkä ensi yrittämällä meinannut edes päästä Epun selkään sen pyöriessä kuin väkkärä lähitarhojen tammoille esittäytyessään.

Kun vihdoin istuin satulassa jalustinhihnat sopivalle pituudelle säädettyinä, ei minun tarvinnut pyytää Eppua kahdesti lähtemään tallustelemaan kaviouraa pitkin löysin ohjin. Ensimmäisen kierroksen ajan Eppu otti sivuaskelia jokaisen vähänkin isomman puskan kohdalla ja puhisi ilmeisesti yrittääkseen karkottaa puskissa varmasti lymyävät kauhut kauemmas. Näemmä puhinakarkotus toimi, koskapa toisen kierroksen Eppu kiersi jo kaviouraa koko ajan seuraillen, vaikka yrittikin kulmissa oikoa ahkerasti. Kohta päätin että olisi aika keksiä Epulle jotain aktiviteettia ennen kuin se alkaisi itse kehitellä actionia, ja aloimmekin treenata kolmikaarista kiemurauraa - edelleen käynnissä löysin ohjin. Alkuun Eppu olisi vain halunnut kiirehtiä mutkasta toiseen joten kuten välillä suoristuen, mutta kun ahkerasti käytin istuntaa ja pohkeita niin alkoihan sitä kaivattua suoruuttakin lopulta löytyä.

Kun kiemuraura sujui kauniisti suoristuksineen, asetuksineen ja taivutuksineen, päätin että on aika aloittaa raviverkat. Kokosin ohjia jonkin verran ja hiuksenhienolla pohkeiden painalluksella kehotin Eppua siirtymään raviin - ja mielellään se siirtyikin, ponkaisten oikein vauhdilla ylös ja eteenpäin! Aloitin kevyessä ravissa ratsastamaan suurta kahdeksikkoa kahden pääty-ympyrän avulla, niin ettei Epun kuulunut suoristua lainkaan. Alku meni Epun osalta vain koikkelehtiessa suuressa vauhdin huumassa välillä lapa edellä ja pää ties minne suuntaan vääntyneenä, mutta kun aktiivisesti keskityin ohjillani ja pohkeillani kääntämään uljasta ratsuani niskasta asti ja hidastamaan sitä painoavuillani, alkoi se hiljalleen toimia paremmin ja paremmin. Laskemattomien kahdeksikkojen jälkeen vauhtikin alkoi vähän hiipua kun Eppu tajusi ettei saavuta mitään kaahottamisella, ja sain sen lopulta suorittamaan peräti kolme kahdeksikkoa oikein mallikkaasti.

Ennen kuin Eppu taas ehtisi kyllästyä, siirryin harjoitukseen jossa teimme lyhyiden sivujen puoliväleistä pohkeenväistöä noin pitkän sivun puoleenväliin. Nyt kun herra-ratsuni ei viitsinyt enää kaahottaa niin hirveästi, sujui harjoitus jo muutaman yrityksen jälkeen todella hyvin - Eppu asteli hienosti ristiin lievästi asettuneena juuri siitä lähtien ja sinne päätyen kuin pyysinkin.

Lyhyiden väikäyntien jälkeen olikin laukkaharjoitusten vuoro! Jo muutamankin kierroksen mittaiset välikäynnit saivat Eppuun taas reilusti lisää uutta virtaa, ja kentänvierustan pusikot täyttyivät jälleen peikoista ja möröistä. Ensimmäinen, suurella pääty-ympyrällä suoritettu laukannosto olikin hiukan turhankin vauhdikas, joten pyysin Epun heti raviin ja ruotuun jotta se muistaisi taas miten kouluhevosen kuuluisi nostaa kauniisti pyörivä, tasainen laukka.. Korvat niskaa pitkin valahtaneina Eppu laskikin askellajin raviksi, mutta ennen yhden pääty-ympyrän pienentämistä pikkuruiseksi voltiksi ei ravi ollut niin rauhallista että siitä olisi voinut kuvitellakaan nostavansa laukkaa!

Seuraavalla nostoyrityksellä Eppu osoitti selvästi mieltään sen mielestä liian tiukkoja kurinpitotoimiani vastaan, eikä ensin olisi tahtonut kuin kaahottaa turboravia laukka-avuistani välittämättä. Kun taas sain ratsuni takaisin ruotuun muutaman kierroksen tahtojen taistelun jälkeen, pyysin taas laukkaa ympyrällä ja tällä kertaa se nousikin ihan siivosti, vähän vastahakoisen tuntuisesti vain. Mutta kyllä Eppu taas pian unohti ärsyyntymisensä "niuhottamiseeni" ja alkoi laukata ympyrällä hyvin rullaavaa, tasaista laukkaa. Kun niin laukka kuin asetus ja taivutuskin olivat mielestäni kunnossa, vaihdoin laukan lennossa ja siirryimme ympyrälle toiseen suuntaan. Koska laukka pyöri hyvin tähänkin suuntaan, aloin tehdä kahdeksikkoa vaihtaen laukan aina keskellä suoraan askeleessa - alun hapuilun jälkeen tämäkin alkoi sujua ihan mukavasti, mutta orin koulutustason huomioon ottaen en jaksanut tämän liikkeen kohdalla suuremmin niuhottaa.

Viileästä tuulesta huolimatta niin minä kuin Eppukin kylvimme hiessä pitkänlaisen laukkailun jälkeen ennen kuin pyysin taas kaikenlaiset pelot unohtaneen ratsuni harjoitusraviin. Tällä kertaa se ei ollutkaan mitään hirveää kaahotusta, vaan ihan siivoa ja satulaankin miellyttävän tuntuista ravia. Koska Eppu nyt tuntui taas oikein yhteistyökykyiseltä, päätin kokeilla lisättyä ravia lävistäjällä: ja niin sitä liidettiin kentän lävitse! No, ensimmäinen kerta oli vielä vähän hapuilua, mutta toisella yrityksellä Eppu yritti todellakin parhaansa ja pystyikin niin loistavaan suoritukseen että katsoin viisaimmaksi lopettaa kaikki vaativammat hommat siihen.

Ravailimme hetken ympäri kenttää tehden ympyröitä, kaarroksia ja voltteja, samalla kun annoin Epulle hiljalleen lisää ohjaa. Orin ravi pysyi koko ajan rennon letkeänä ja pää alkoi painua alemmas sitä mukaa kun ohja löystyi, ja ohjien roikkuessa täysin pitkinä hidastin nyt oikein kuuliaisen, ilmeisesti laukkailusta vähän väsähtäneenkin ratsuni käyntiin painoavuilla. Käynnissäkin teimme vielä ympyröitä ja suunnanvaihtoja löysin ohjin viiltävän tuulen tuivertaessa Epun pitkässä harjassa ja kylmentäessä nopeasti lämmenneitä lihaksia. Kovin pitkään emme kentällä kävelleetkään, mutta kävin vielä taluttamassa Eppua hetken verran metsän suojassa ennen kuin vein nyt jälleen tammoille hörhöttelevän orin talliin jossa riisuin siltä varusteet, harjasin sen pintapuolisesti ja heitin vielä selkään ulkoloimenkin jottei hionnut ori vain vilustuisi tuulessa ja tuiskeessa. Vaan eipä tuntunut tuuli ja tuiske Eppua haittaavan, päinvastoin se suorastaan nautti kun sai nyt vapaasti juosta karkuun kaikkia mörköjä joita aina tuulella maan pinnalle jostain putkahtelee..

15.2.

Olen tosiaan ykkösluokan jännittäjä. Jaljokeni tutina oli maanjäristyksen luokkaa, ja eväslaukkukaan ei meinannut pysyä kädessä kun kävelin tallia kohti. Meiltä Heijastukseen on ainoastaan vähän yli kilometri matkaa. Valitettavasti joutuisin kiertämään, jos menisin pyörällä, ja laiska kun olen, niin valitsin hiukan vaikeakulkuisemman metsäpolku-reitin. Ilma oli jokseenkin viileä, ja ilkeä viima kävi poskiini. No, onneksi pääsisin hetken päästä talliin lämmittelemään. Kävellessäni huomasin metsäpolun jo harvenevan, ja tiesin että olin lähellä. Pian mutkan takaa eteeni avautui näkymä tarhoista. Kävelin eteenpäin, ja eteenpäin kunnes viimein huomasin kutsuvan tallirakennuksen. Nopeutin hiukan kävelytahtiani, ja kohta olinkin suoraa päätä painelemassa pääovesta sisään.

Sisällä tapasin pari muuta hoitajaa täydessä työn touhussa. Moikkasin heitä, ja lähdin etsimään paikkaa, johon voisin jättää eväslaukkuni. Sellainen löytyikin onneksi pian toimistosta. Eväslaukun vietyäni palasin takaisin talliin. Kävin kaikki karsinat läpi Eppua etsien, mutta se olikin ilmeisesti pihalla. No, empä menisi sitä nyt häiritsemään, vaan voisin vaikka siivota sen karsinan. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä kottikärryt ja talikko voisivat olla. Siispä kysyin niiden sijaintia ensimmäiseltä vastaantulijalta, ja löysinkin ne pian melkein selkäni takaa. Kärräsin kottikärryt Epun karsinan eteen, ja aloin lappaa lantaa. Tähän huhkimiseen minulla meni noin 15 minuuttia, tosin jouduin välillä käymään juomassa, sillä karsinan puhdistus kävi jo hyvinkin liikunnasta.

Kun olin valmis, jouduin taas etsimään jonkun tallilaisen käsiini kysyäkseni missä lantala on. Löysin onneksi toisen hoitajan toimistosta, ja hän neuvoi minulle ystävällisesti lantalan sijainnin. Palasin siis Epun karsinan eteen, ja lähdin kottikärryt mukanani lantalaa kohti. Pääsin takaisin talliin vasta vähän ajan kuluttua, sillä olin onnistunut kaatamaan kottikärryt matkan varrelle. Kun tulin, minulla oli mukanani puhtaita kuivikkeita. Kippasin ne Epun karsinaan, ja vein kottikärryt ja talikon paikoilleen. En juuri nyt keksinyt mitään muuta tekemistä, joten rupesin lakaisemaan tallin lattioita. Lattian likasuudesta päätellen joku muukin oli ollut karsinanpuhdistushommissa.

Kun olin valmis, jouduin taas etsimään jonkun tallilaisen käsiini kysyäkseni missä lantala on. Löysin onneksi toisen hoitajan toimistosta, ja Lattian lakaisuun sain kulumaan mahtavat kymmenen minuuttia. Kello oli jo puoli 11, joten ehkäpä voisin hakea Epun tarhasta ja tutustua siihen. Hain siis Epun riimun ja riimunarun, ja lähdin lampsimaan Epun tarhaa kohti. Tarhan löytäminen ei onneksi tuottanut ongelmia, koska olin nähnyt sen tullessani tallille. Tarhan luokse päästyäni huutelin Eppua portilta, mutta tälläkertaa se ei vaivautunut tulemaan. No, pujottauduin portin ali, ja lähdin etsimään Eppua tarhasta. Ensimmäisenä vastaani tuli Epun kämppis Karos, joka oli myös samaan aikaan ulkona. Hetken aikaa kierreltyäni ja huhuiltuani löysin viimein Epun. Lähestyin sitä rauhallisesti, eikä sillä onneksi ilmeisesti käynyt mielessä lähteä karkuun. Kun pääsin Epun luo, silittelin ensin sen silkkiturpaa, ja pujotin sitten riimun sen päähän. Maiskautin, ja lähdin kävelemään, mutta Eppu ei ollut erityisen halukas seuraamaan minua, joten se päätto jämähtää paikoilleen. Hetken sitä maaniteltuani sain kuin sainkin sen vihdoin liikkeelle. Kun pääsin tarhan portille, avasin sen vaivihkaa, ja kävelimme Epun kanssa ulos. Laitoin portin huolellisesti kiinni, koska Karos oli vielä tarhassa.

Tallille päästyämme vein Epun karsinaansa, ja pidin parhaana sitoa sen kiinni. Sen tehtyäni käväisin äkkiä hakemassa Epun harjat satulahuoneesta. Takaisin päästyäni aloin heti harjaamaan Eppua. Harjasin sitä varmaan kaikilla sen harjoilla, ja putsasin vielä kaviotkin. Löysin vasemmasta takakaviosta kiven, mutta se ei onneksi ollut vahingoittanut Eppua millään tavalla, koska Eppu oli kävellyt ontumatta tarhasta talliin. Kun olin valmis, vein Epun harjat takaisin paikoilleen, ja palasin sitten sen karsinan luo. Ajattelin, että voisimme lähteä pienelle kävelylle, koska en vielä viitsinyt ratsastaa Epulla, kun en tuntenut sitä kunnolla. Talutin siis Epun pihalle, ja suuntasimme pienelle metsätielle. Sää oli onneksi hiukan lämmennyt, ja tuuli ei enää tuivertanut kasvojani ikävästi. Lumet olivat tosin alkaneet sulaa, joten maa oli todella mutainen ja loskainen, ja se likasi kenkäni totaalisesti (enkä kyllä voi sanoa, että Epunkaan jalat olisivat olleet ihan puhtaat). Kävelyymme aikaa kului noin puolisen tuntia. Välillä matkan varrella Eppu oli kavahtanut jotakin metsän ääntä, mutta onneksi mitään sen "vaarallisempaa" ei ollut päässyt sattumaan.

Talliin päästyämme talutin Epun taas kerran karsinaansa, ja sidoin sen kiinni. Kävin jälleen hakemassa sen harjat, ja harjasin hiukan kuraantuneen hevosen huolellisesti.
"Marianna! Epun ruoka olisi nyt valmiina, tulisitko hakemaan sen?" kuulin jonkun huutavan. "Juu tulen heti" huusin takaisin, ja menin hakemaan Epun ruoka-annoksen. Joku toinen kiltti hoitaja oli sekoittanut sen samalla kun oli sekoittanut oman hoitohevosensa ruoan. "Kiitti" sanoin hoitajalle hymyillen, ja vein annoksen Epulle. Heti ruokansa nähdessään se alkoi kuopia maata kärsimättömänä, ja kun avasin karsinan oven, se nuuhki minua innoissaan. Laskin ruokaämpärin maahan, ja poistuin karsinasta.

Olin saanut tallilla aikaa kulumaan jo aika mukavasti, ja huomasin että minun oli aika lähteä. Kävin hakemassa eväslaukkuni, ja tajusin että en ollut muistanut edes syödä eväitäni työn touhun lomassa. Kävin vielä Epun karsinan luona hyvästelemässä sen, ja lähdin sitten tallustelemaan kotia kohti.

23.10.

Ainaisten aikaisten aamuherätysten turruttamana heräsin aamulla ennen kuin armas herätyskelloni ehti pirahtaakaan. Häikäisevän upea alkava syysaamu ilmoitteli itsestään ohuiden ikkunaverhojen raosta (pahus, vihreät, paksut kesäverhot voineisi jo vaihtaa syksyisempiin ruskeisiin) enkä voinut jäädä makoilemaan sängyn pohjalle! Siispä kaappasin pikavauhtia vaatteet niskaan ja kuraisessa eteisessä kutsuin luokseni vielä lämpöä hohkavan takan ääressä lekotelleen koirani Borggasin, joka heilutti iloisesti häntäänsä ja haukahti leikkisästi tajutessaan että pääsisi ulos.

Kiidettyämme järven rantaan reipasta hölkkää ja pikajunavauhtia (kummin liikkui koira, kummin emäntä?), kasteltuamme itsemme siellä läpimäriksi (lue: Borggasin kasteltua meidät kummatkin läpimäriksi) ja muuten vain riehuttuamme kohmeisella tantereella hetken aikaa, saavuimme taas tallin pihaan, jonne oli jo valunut muutakin porukkaa: ahkerat tallityöntekijät Elina ja Ulrika aloittelivat töitään raahamalla heinäpaaleja ja karsinansiivoustarvikkeita pihan toisella puolella sijaitsevasta varastorakennuksesta talliin. Huomenet ja ilostuneen karvakasan haukunta leikkasivat ilmaa kiiruhtaessani pukemaan jotain lämpimämpää ja ennen kaikkea kuivempaa päälleni.

Kiskottuani koipieni suojiksi ikivanhat siniset ratsastushousut ja niskaani vähintään yhtä vanhan vihreän kevyttoppatakin kiiruhdin tallin toimistoon keittämään teetä ja tarjoilemaan muullekin talliväelle kiireessä tekaisemiani voileipiä. Hevosten rouskuttaessa tyytyväisinä omia rehuannoksiaan, jutustelin minä Elinan ja Ulrikan kanssa viileähkössä tallin toimistossa ja haaveilin vanhan kakluunin asennuttamisesta sinne. Miten ihanaa olisikaan nautiskella takkatulen loimussa kuumaa kaakaota jäädyttävän kylmän ajoretken jälkeen.. Siinä jutellessamme haaveilimme runsaslumisesta talvesta ja Elina ja Ulrika lievästi ilmaistuna riemastuivat ja hyppäsivät kattoon kun mietiskelin ääneen islanninhevostamman ostoa - olimme kaikki yhtä mieltä siitä että tölttäävä karvakasa olisi yliveto, erityisesti koska tallin edellisen sellaisen kuolemasta oli kuitenkin jo melkein vuosi!

"Noniin, jätetäänpä hevoshaaveet nyt hetkeksi sikseen ja mennään pitämään huolta niistä hevosista jotka tallissa jo meitä odottavat", totesin painokkaalla äänellä yrittäen pitää niin omat kuin muidenkin jalat edes jotenkin maan kamaralla. Upean ilman kunniaksi päätimme lähteä kaikki kolme yhdessä maastoon: minä maastovarmalla silmäterälläni Epulla, Elina reippaasti porskuttelevalla Peikolla ja Ulrika eläväisellä Rutulla. Tämän kolmikon kanssa maastoreissusta tulikin varsin vauhdikas! Hevosten päätösvallan vuoksi turhankin pitkäksi venynyt laukkapätkä ihmeen tasaisella ja pehmeällä sänkipellolla kirvoitti vedet ratsastajien silmiin ja hevoset päättivät tupsahtaa ojan yli metsäautotielle, jossa tulikin äkkihidastus tien vallanneiden oksien vuoksi. Koko matkan kaikki hevoset steppailivat enemmän tai vähemmän ja pakko myöntää että sain todella tehdä töitä pitääkseni Epun aisoissa: istuin tiiviisti satulassa ja taoin tasaiseen tahtiin puolipidätettä Epun sahatessa tien laidalta toiselle iloisin, korkein raviaskelin. Aivan lähellä kotia saimme parin tunnin lenkistä vähän väsähtäneet ratsumme hidastamaan kunnolla käyntiin ja uskalsimme antaa niille löysät ohjat. Siinä samalla ehdimme vähän ihastella ja ihmetellä päivän kauneuttakin: aurinko lämmitti mukavasti selkää siellä missä ei ollut enää varjoa, metsän varjoisassa siimeksessä taas maa loisti kuurasta valkoisena. Hevosten kaviot narskuivat kohmeisella, kovalla tiellä ja hengittäessä ilmaan pölähti lämpimiä höyrypilviä.

Saavuimme pihaan hikisten hevostemme kera ja hyppäsimme satuloista. Kun ratsut oli saatu riisuttua, kuivattua ja kunnolla loimitettua, päästimme ne tarhoihin rauhoittumaan ja auringon paisteesta nauttimaan. Yhtäkkiä minut valtasi suuri inspiraatio ja innostus kunnon kouluratsastusharjoitteluun, joten kaappasin takaisin tarhoilta tallille kulkiessani Demitesin mukaani - jo kovasti kasvanut nuorineito Demthene jäi tyynesti torkkumaan tarhakaverinsa Eledhwenin kylkeen äitinsä lähtiessä töihin. En ilmeisestikään ollut ainut kouluratsastuskärpäsen riivaama sinä aamuna, sillä kovaan ääneen Spencerille höpöttävä Elina kanniskeli tallissa koulusatulaa ja kankisuitsia orin karsinalle päin. Ulrika vilkaisi meitä ilmeisen närkästyneenä: karsinoiden siivouksen aloittelu jäisi yksin hänen huolekseen.. Virnistin hänelle muka lohduttavasti, minkä ansiosta sain osakseni entistäkin myrkyllisemmän katseen.

Maneesissa loikkasin hiukan kömpelösti aiempaa ratsuani reilusti suuremman tammani selkään ja väänneltyäni ja käänneltyäni hetken jalkojani ja itseäni muutenkin löysin mukavan asennon ja annoin Demille käskyn lähteä liikkeelle. Tamma lähti reippaasti eteenpäin piiitkin ja keinuvin askelin. Parantelin vielä ryhtiäni ja aloin sitten verrytellä Demiä käynnissä löysin ohjin, käyttäen pääasiassa painoapuani. Ratsuni totteli auliisti ja kääntyi ja vääntyi tasaisesti niin voltille kuin kahdeksikollekin. Kokosin ohjat ja treenattuani hetken aikaa pysähdyksiä ja peruutuksia pyysin Demin raviin: ravi nousi välittömästi ja nautin pitkista askelista joissa olin jo oppinut myötäilemään. Pohkeenväistöjen ja raviympyröiden jälkeen vahdattuani asetusta ja taivutusta kotkan silmin annoin sekä itselleni että Demille luvan hengähtää käynnissä pitkin ohjin. Maneesin ikkunoista valui sisään lämpöistä auringonvaloa joka kimmelsi koottua ravia keikuttelevan Spencerin kavioiden nostattamissa hiekkaryöpyissä. En voinut kuin hymyillä onnellisena katsellessani orin ryhdikästä menoa, tuntiessani allani ikioman tammani keinuvat askeleet ja kuunnellessani kotoisaa satuloiden narinaa, hevosten puuskutusta ja kavioiden tömähtelyä maneesin pehmeällä pohjalla. Voisiko tämän onnellisempi enää ihminen olla, erityisesti kun ulkona täydellisessä syysilmassa laidunsi liuta toinen toistaan hienompia, erilaisia hevos- ja ponipersoonia?

Ihasteltuani tarpeekseni elämäni tämänhetkistä täydellisyyttä havahduin taas ratsastamaan: vaadittuani Demiä hetken kokoamaan ja lisäämään niin käyntiään kuin raviaankin nostin laukan keskiympyrällä. Siinä pyysin ympyrän isontamista ja pienentämistä sekä temponvaihteluita. Demi toimi täydellisesti, pärskähteli välillä ja harppoi pitkillä askelillaan tasaisesti ja kauniisti taipuneena. Innostuin treenaamaan vielä laukanvaihtoja lävistäjällä ennen kuin maltoin hidastaa viileässä ilmassa höyryävän ratsuni rentoon raviin löysin ohjin ja lopulta käyntiin. Yhteistuumin Elinan kanssa päätimme käydä loppukävelyllä järven rannassa ja siinä kävellessä tulikin ylistettyä hevosia puolin jos toisin ja suunniteltua taas seuraavaa kouluvalmennusta omalle tallille..

Loppupäivä sujui normaaliin, kiireiseen tapaansa. Demthene käyttäytyi hienosti joskin vähän hupsusti maastokävelylenkillä työntäessään turpansa joka paikkaan ja saadessaan sitten pienimuotoisia sätkyjä. Gilda käyttäytyi samaisella lenkillä harvinaisen hienosti, vaikka yleensä onkin varsin samanlainen nuuskija kuin Demthene - nyt Gilda, tuo elävä karvapallo, vain porskutti menemään pikkuisilla poniaskelillaan ystävänsä edellä, haluten selvästi olla joukon johtaja. Onneksi se sentään kuunteli taluttajaansa.. Tuleva raviponitähti Stefan ottikin sitten yhteen Ulrikan kanssa alkaessaan todella esittää suurtakin oria - riimunnarun säestyksellä sekin pikkuponi saatiin onneksi kuriin, vieläpä kovaan sellaiseen. Muiden varsojen osalta päivä sujui täysin ongelmitta ja sain olla todella ylpeä nuorisokatraastani. Eikä loppujen vanhempienkaan hevosten käyttäytymisessä moitteen sijaa ollut, Rando vietti lokoisaa vapaapäivää tarhassa pötkötellen ja välillä pukitellen, Kromezzon kanssa hyppäsin metrisiä esteitä maneesissa ja ruuna hyppäsi kuin unelma konsanaan!

Tänään oli hyvä päivä lähes kaiken mennessä kerrankin nappiin :)

15.5.

Kesä hipsuttelee jo reipasta vauhtia kohti Suomea ja Heijastusta! Pikkulinnut visertelevät iloisesti heti aamun valjettua, puiden lehdet varoittelevat puhkeamisestaan kirkkaalla vaaleanvihreällä värillään ja ruohikkokin on luopunut tylsän harmaasta ja ruskeasta väripeitostaan :) Vielä eivät ole haarapääskyt saapuneet rakentelemaan pesiään tallin katon alle, mutta eivätköhän pääskysetkin pian tule - ja silloin voidaankin jo virallisesti julistaa kesä saapuneeksi!

Värikkään loppukevään tuomaa iloa lisää ainakin minun kohdallani se että uusia tarhoja on pystytetty jo kolme kappaletta! Vielä kolme tarhaa pitäisi saada pystyyn, mutta kun naapurin isäntäkin on koko viikon ajan auttanut pystyttelyssä pitäisi viimeistään ensi viikon lopulla olla loputkin tarhat pystyssä.

Omista hevosistamme kantavat tammat, Demites, Woa ja Calivera, muuttavat pian yhteiselle laitumelle kun Demikin jää kuun lopulla mammalomalle kisakentiltä. Caliveran varsaloma alkaa ensimmäisenä, se nimittäin aloittaa lomansa jo sunnuntaina. Woa seuraa perässä sitten ensi viikon perjantaina ja Woa 30. päivä tätä kuuta. Nämä tammat ovatkin sitten jo palanneet kisaradoille kun Whirella jää varsalomalle 30.7. - sitä ennen Liinu kisaakin ahkerasti varsinkin estekisoissa.

Muiden hevosten lomista en ole vielä tehnyt päätöksiä. Loput kouluhevoset ainakin kisaavat sinne asti kunnes mainitsemani kolmikko tulee takaisin mammalomalta, ehkä sitten olisi aika muidenkin kouluratsujen pitää lomaa? Silla voisikin mennä Liinun kaveriksi, Kari, Seri ja Pepe taas voisivat samoihin aikoihin mennä samalle laitumelle lomailemaan.. Eläkeläiset voisivat lähteä heti 27. tätä kuuta lomille ja Teri voisi liittyä joukkoon sitten kesäkuun lopussa jäädessään kisaeläkkeelle :)

Tallin nuorukaiset eivät varsinaista lomaa saa, vaan joka päivä tehdään Keenan kanssa talutus- ja kaikenlaisia totutusharjoituksia Empaatin alkaessa totutella piakkoin satulaan ja sitten ratsastajaan ja ratsastuksessa käytettäviin apuihin. Empaatti on tottunut loistavasti kaikenlaiseen käsittelyyn, antaa harjata itsensä joka puolelta ilman minkäänlaisia ongelmia. Kavioidenkin hoitoon herra suhtautuu niin välinpitämättömästi kuin ikinä hevonen voikin, talutettaessa herra on oikea fiksuuden perikuva ja tottelee taluttajaansa todella kuuliaisesti. Suitsiin totuttaminen ei ollut Empun kanssa mikään ongelma, vaikka kuolaimet eivät nuoren orin mielestä maailman mukavimpia vempaimia olekaan.

Keena on reipastunut ihan mielettömästi siitä kun saapui Heijastukseen, nyt pikkutamma tekee sujuvasti tuttavuutta niin muiden hevosten, ihmisten kuin koirienkin kanssa. Toissapäiväisellä talutteluretkellä tallin lähellä törmäsimme hirveenkin, mutta onneksi Keena ei järjestänyt kohtausta vaan ensin vain jähmettyi paikoilleen ja tarkkaili hirveä lievästi kauhistuneena, mutta kun hirvi ei tehnyt lähestymisyrityksiä niin Keena selvästi rauhoittui vaikka jatkoikin hetken aikaa matkaa puhisten ja tanssahdellen. Monesti kevään aikana on tullut todettua että Keena pitää vedestä joka suhteessa - pesut ja pelkät jalkojenkin suihkuttelut ovat huippuhauskoja, ja sateisella ilmalla ulkona ollessaan Keena oikein ryntää metsän kätköistä sateeseen nautiskelemaan ja vesilammikoissa pyörimään! Ja mikäs sen mukavampaa kun tamma on niin vaalea väriltään…

Mutta nyt riittää satuilut, pitää rientää auttamaan tallitöissä! Iltapäivällä voisikin käydä isommalla porukalla maastossa kun on näin kaunis auringonpaiste ja niin tyyntäkin vaihteeksi kauheiden puhurien jälkeen…