Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarinakilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarinakilpailut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. elokuuta 2009

ERJ tarinakisat Lutinassa 2.8.2009

luokka 80 cm, sijoitus 3/5, kutsu

Yritin epätoivoisesti, ja ilmeisen epäonnistuneestikin, peitellä valtaisaa, kehoani ravistuttavaa haukotusta vilkaistessani rannekelloani. Hitaasti taivaalle ajelehtivan auringon hailakassa valossa näin viisareiden osoittavan noin kello neljää. Noh, johan tässä olikin neljä tuntia ravattu yhden suokkitammastamme Emmiinasta hullaantuneen orin perässä kaura-astioin ja riimunnaruin ja vihdoin saatoin lähteä nukkumaan saadakseni unta palloon edes muutaman tunnin verran ennen kiivasta kisapäivää. Mielessäni kirosin ensin tammani kuuhun, mutta minkäs sille voi että kiima tulee ja hullaannuttaa orimme..

Kahdentoista aikoihin olin juuri sulkemassa ht.netin foorumia jossa olin taas saanut nauraa räkäisesti yhdelle jos toisellekin omituiselle hiipparille. Olin aikeissa ottaa kisakamppeeni esille vaatekaapista ja mennä sitten nukkumaan voidakseni herätä pirteänä kisapäivän aamuna: aikeeni keskeytti kova hirnunta, jotain joka kuulosti puun rasahtelulta ja kohta kavioiden kova jytinä. Ryntäsin ikkunaan katsomaan ja näin suokkiorimme Epun ravaavan pitkin Emmiinan ja muiden tammojen laitumen viertä kovasti hörhötellen.

Huokaisten kiskaisin kumisaappaat jalkaani ja riensin juoksujalkaa kohti Eppua, joka olikin jo saanut Emmiinan huomion täysin omakseen.. Hurjalla käsien huidonnalla sain orin hätistettyä vähän kauemmas tammasta, mutta kiinni en sitä onnistunut saamaan: en ennen kuin neljä tuntia myöhemmin täysin uupuneena ja hikisenä, ja ennen kaikkea väsyneenä! Kiinnisaaminen oli vaatinut muutaman kauhallisen kauraa, useammankin kappaleen riimunnaruja, monia naarmuja kintuissani ja kourissani ja paljon tuskastunutta karjuntaa ja hirnuntaa. Laahautuessani vihdoin ja viimein yöpuulle, Epun mekastaessa närkästyneesti tallissa, toivoin että Emmiina ei olisi käyttänyt kaikkea energiaansa intohimoisen rakastajansa kannustamiseen vaan jaksaisi panna parastaan vielä tulevan päivän estekisoissakin - itse en nimittäin tulisi olemaan kaikkein tarkkaavaisin kuski..

ERJ tarinakisat Lutinassa 2.8.2009

luokka 80 cm, sijoitus 5/5, kutsu

En voi kuin huokaista syvään - ja haukotella heti perään suupielet repeillen ja leuat lonksuen. Silmät tapittavat päässä ja jalat tuntuvat painavan tonnin. Mutta tavoite on saavutettu: lomalaitumilta raa'asti kisahevosen todellisuuteen repäisty trakehnerorini Karos ei näytä sekään itseäni pirteämmältä. Silmäluomet lupsuen ori laahautuu vierelläni talliin, jonka ikkunoista alkaa hiljalleen kajastaa nousevan auringon valoa.

Saatuani Karosin karsinaan ja raahatessani sen varusteita varustehuoneeseen kädet turtina, kuulen pehmeän tömähdyksen orin käydessä makuulle pehmoiselle turvepatjalle. Silmäni ummistaen haaveilen siitä miten itsekin voin kohta kuukahtaa sängyn pohjalle - vain noustakseni muutaman tunnin kuluttua valmistamaan väsynyttä oriani kuljetukseen kisapaikalle. Mutta ihan vielä en voi nukahtaa!

Saatuani varusteet oikealle paikalleen suljenkin tallista valot ja ovet ja väsyneiden jalkojeni vastusteluista huolimatta kiiruhdan lämpimään talooni, hämärään huoneeseen pehmoiseen sänkyyn paksujen täkkien alle. Ennen nukahtamistani ehdin vielä heittää jonnekin korkeuksiin toiveen siitä, että maneesissa suoritettu öinen estetreeni riittäisi pitämään Karosin siivosti käyttäytyvänä koko tulevan kisapäivänkin. Aamen ja hyvää y - kroooooohhhpfyyyyyf, kroooooh...