Aurinkoinen syyskuinen päivä oli käynnissä. Pieni tuulenvire kävi läpi pihan kun saavuin tallille. Laitumella näin seisovan lauman hevosia. Niidenkin laidunkausi loppuisi pian. Talutin pyöräni tallin taakse ja suunnistin kulkuni laitumelle. Laidun aluetta oli jo pienennetty ja se viesti selvästi sen purkamisesta pian. Nappasin Karosin riimunvarren ja huutelin oria portilla. Näin kuinka rautiaanvärinen Karos heilautti päätään metsänreunassa ja ravasi portille. Kehuin sitä ja kiinnitin narun riimuseen. Talutin Karosin mäkeä ylös takaisin tallipihalle ja jatkoimme matkaamme talliin.
Ori suunnisti tottuneesti karsinaansa. Irrotin riimunarun ja suljin oven. Noudin satulahuoneesta Karosin varusteet ja harjat ja toin ne käytävälle. Vein Karosin perimmäiselle hoitopaikalle ja sidoin kiinni. Ryhdyin sukimaan tuttuun tapaan. Tein perusteellisen harjauksen ja tarkistin kaviot. Liu´utin suojat jokaiseen jalkaan ja taputin Karosia. Satuloin orin uuteen hienoon yleissatulaan ja kiristin vyötä pikku hiljaa. Vaihdoin riimun suitsiin ja painoin ratsastuskypäräni päähän. Irrotettuani Karosin, talutin sen ulos tallista ja seisautin tallipihalle. Kapusin ratsaille, kiristin vyötä ja mittasin jalustimet.
- Mennään pellolle vähän pitämään hauskaa, vai mitä poika, kuiskasin orin korvaan ja kehotin sen liikkelle. Kävelimme mäen alas ja ohitimme laitumet. Kävelimme muutaman sadan metrin matkan tietä pitkin, kunnes ylitimme ojan ja saavuimme sänkipellolle.
Karos loikki allani innoissaan ja teki pieniä sivuloikkia. Kannustin hevosen eteenpäin ja lähdimme kiertämään peltoa ympäri. Kävelimme pellon kerran ympäri verrytelläksemme ja siirryimme sitten kevyeeseen raviin. Liikuttelin kuolainta, hain asetusta ja ratsastin aivan kuin kentälläkin. Korskuva hevonen yritti parhaansa mukaan ravailla melko vauhdikasta vauhtia, mutta tyyntyi pikku hiljaa ja rupesi kuuntelemaan apujani. Kierros kierrokselta etenimme ja teimme voltteja ja ympyröitä. Kokeilimme lyhyitä väistöpätkiä ja siirtymisiä. Ori pureskeli kuolaintaan ja kulki kaulakaarella. Kehuin Karosia ja varmistin että myös takapää oli menossa mukana. Siirryimme laukkaan ja pidättelin hevosta. Jäimme kulmaan laukkaamaan isoa ympyrää ja hakemaan tuntumaa.
Hikiläikät olivat muodostuneet orin kaulalle, kun vihdoin siirsin sen ravin kautta käyntiin. Kävelimme kerran pellon ympäri ja kokosin taas ohjat. Ravailimme hetken ja ohjasin sitten hevosen erääseen kulmaan. Nostimme laukan ja kannustin oria lisäämään vauhtia. Nyt annoin sille luvan juosta energiansa pois. Pidin hyvän tuntuman suuhun, nousin kevyeeseen istuntaan ja liu´utin käsiäni kaulaa pitkin eteenpäin. Karos loikki muutaman metrin eteenpäin ja singahti sitten kunnolla matkaan. Kaviot rummuttivat pellon pintaa ja saivat pölyn nousemaan maasta. Painoin pohkeeni orin kylkiin ja tunsin kuinka hevosen lihakset jännittyivät ja se syöksähti entistä reippaampaan laukkaan. Myötäilin hevosen liikkeissä ja nautin vauhdin hurmasta. Puuskuttava hevonen rupesi hieman himmaamaan vauhtia, jolloin kehotin sitä juoksemaan entistä lujempaa. Karos puristi viimeiset voimat ja ampaisi matkaan. Muutaman kymmenen metrin jälkeen, nousin pystyyn, nojasin taakse ja pidätin hevosta. Hitaasti ori siirtyi kiitolaukasta laukkaan ja pian ravin kautta käyntiin. Sieraimet suurina ohjasin puuskuttavan hevosen käynnissä tielle.
Lähdimme kävelemään tietä päinvastaiseen suuntaan. Taputin hevosen hikistä kaulaa ja annoin vapaampaa ohjaa. Karosin kyljet kohoilivat reippaaseen tahtiin. Kävelimme muutaman kilometrin lenkin metsässä ja palailimme tallille. Hevonen rupesi jäähtymään ja sen hengitys tasaantui. Kiitin hevosta ja seisahduimme tallipihalle. Karos oli yltä päältä hiessä, mutta varsin tyytyväisen näköinen. Avasin satulavyötä hieman ja nostin jalkkarit, vein orin talliin. Hoitopaikalla riisuin kaikki varusteet ja laitoin riimun päähän. Vein orin pesupaikalle ja ryhdyin pesemään hikistä karvaa. Kastelin koko hevosen ja hieroin shampoota karvalle. Annoin likaveden valua viemäriin ja huuhtelin hevosen. Kylmäsin jokaista jalkaa 4min ja kuivasin hevosen. Halasin väsynyttä mutta iloista hevosta ja hieroin linimenttiä kuivattuihin jalkoihin. Voisin kääriä fleecepintelit orin jalkoihin, koska pellolla juokseminen koetteli myös sen jalkoja. Vein sen karsinaan ja ryhdyin käärimään pinteleitä. Käärin ne melko korkealle ja varmistin että ne olivat hyvin jaloissa. Kello oli jo niin paljon että iltatallitkin aloitettaisiin pian, joten levitin kevyen loimen hevosen päälle, pesun vuoksi ja syötin sille porkkanan. Siivoin jälkeni, kirjoitin Karosin liikutusvihkoon ja lähdin kotiin.
Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaja: Wonder. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. syyskuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Karos 25.7.10
Astuin ulos mopoautoni tunkkaisesta sisätilasta ja vedin syvälle keuhkoihini tuttua hevosen hajua. Ahh! ihanaa vihdoin tallilla, tuumin. Nappasin tallikassini ja saapastelin tallipihan poikki sisälle viileään tallirakennukseen. Kaikki hevoset oleilivat laitumella, joten talli tuntui ihmeen hiljaiselta ja autiolta. Kosketin sormillani Karosin karsinan hopean väristä nimikylttiä ja liu´utin kättäni pitkin karsinan puista ovea. Askeleeni kaikuivat pitkän käytävän poikki. Saavuin toimiston ovelle ja avasin suuren tammioven.
Amar istui toimistopöytänsä takana ja tervehti minua iloisella huudahduksella. Nainen pyysi minua istuutumaan ja kaatoi minulle ison mukillisen höyryävää hunaja teetä. Kiitin ja hörpin janoisena maukasta teetä.
- Wonder, pitkästä aikaa, Amar naurahti.
- Totta tosiaan, tuntuu että edes kesälomalle, ei aika tahtoisi riittää, puuskahdin.
- Sellaista se elämä on, Amar naurahti ja kaatoi itselleenkin tilkan teetä.
- No mitäs sinulla on suunnitelmissa Karosille? Amar kysyi.
- No itseäni tekisi hurjasta mieli hyppiä esteitä, mutta mitäs Karosin kanssa ollaan puuhailtu nyt lähi aikoina? Kysyin.
- Esteet sopivat Karosin viikko rytmiin oikein mallikkaasti. Olen sillä ratsastellut, jo nyt kahden viikon ajan oikeastaan pelkkää koulutyöskentelyä ja muutaman rennon maaston, Amar sanoi.
- Hienoa! Innostuin.
Pian oli minun aika nousta ylös, kiittää teestä ja lähteä laitumelle moikkaamaan Karosia. Saapastelin pihan ylitse, koivukujan lävitse laitumen portille. Hevoset mutustelivat tyytyväisinä maukasta ruohoa. Näin Karosin hohtavan rautiaan karvan jo kaukaa. Vihelsin ja huusin oria. Karos nosti uljaan päänsä ylös ja hirnui kovaäänisesti. Rapistelin taskussani olevaa karkkipaperia ja sain Karosin ravaamaan innokkaasti kohti porttia. Kehuin sitä ja annoin sille yhden sokeripalan. Napsautin riimunvarren kiinni riimuseen ja avasin portin. Karos tepasteli rinnallani häntä korkealla ja kaula kaarella. Taputin sitä ja talutin sen talliin. Tallikäytävällä istui tuttu tallityttö, jota tervehdin hymyillen. Sidoin Karosin kiinni hoitopaikalle ja pyysin Annika, nimistä tallityttö vartiomaan oria hetken. Hain satulahuoneesta Karosin satulan, suitset, harjat ja suojat. Saapastelin tallin puolelle ja ryhdyin töihin. Suin oria reippain vedoin kumisualla ja juttelin samalla Annikan kanssa. Karos oli leikkisällä tuulella ja jaksoi tuin tuostakin repiä riimunarujaan, kuopia kavioillaan tai riuhtoa päällään. Tyynnyttelin sitä hieman ja vaihdoin suan dandyyn. Saatuani hevosen harjattua, tarkistin kaviot ja kokeilin että kengät olivat huolellisesti paikoillaan. Sitten sujautin suojat kaikkiin jalkoihin ja nostin satulan selkään. Satuloitu hevonen steppasi hoitopaikalla, eikä olisi millään halunnut ottaa kuolaimiaan suuhun. Saatuani ne kumminkin paikoilleen kiristin suitsien remmit ja taputin kiitokseksi jääräpäistä hoitohevostani. Kiristin vielä vähän vyötä ja painoin kypärän päähän. Varusteita putsaava Annika lähti kanssani yhtä matkaa pihalle. Vein Karosin kentälle, jossa oli jo valmiiksi koottuja esteitä.
- Voin auttaa sinua radan rakennuksessa, Annika sanoi.
- Voi kiitos! Hihkaisin. Rakensimme vaivalloisesti muutaman n. 60cm esteen ja siitä korkeampia. Sitten talutin orin keskelle kenttää ja nousin ratsaille. Säädin jalustimet ja kiristin vyötä. Annika istuutui metallisen maitotonkan päälle ja katsoi hymyillen steppailevaa hevosta allani.
- Sillä taitaa olla hieman virtaa, Annika sanoi.
- Jep, lievästi sanottuna, huokaisin ja kehotin hevosta kävelemään uralla.
Käveltyämme melkein 10min verran, kokosin hieman ohjia ja lähdimme ravailemaan. Tein runsaasti puolipidätteitä ja pyrin keventämään mahdollisimman rauhallisesti. Painoin kantapääni alas, nostin leuan ylös ja pyöräytin hartiani taakse. Tarkisti että nyrkki oli kiinni ja nostin nyrkit pystyyn. Liikutin kuolainta aktiivisesti, jotta se pysyi pehmeänä hevosen suussa. Etenimme uraa pitkin reippaassa kevyessäravissa ja teimme paljon voltteja ja hidastuksia. Asetin ja taivutin Karosia ja ratsastin sitä aktiivisesti, niin että takapääkin pysyi menossa mukana. Pitkän verryttelyn jälkeen, vaihdoimme suunnan ja lämmittelimme vielä toiseen suuntaan. Ori oli täynnä energiaa, joka purkautui siitä pikku hiljaa. Pian hidastin orin vauhtia reilusti, istuin harjoitusraviin ja lähdin istunnallani ratsastamaan ravia rauhallisemmaksi. Annoin takapuoleni mukautua hevosen liikkeisiin ja liimautua kiinni satulaan. Nojasin reilusti taakse, kannoin omat käteni ja pidin pohkeeni tukevasti kiinni hevosen kyljissä. Asetin Karosia sisälle päin ja jatkoimme useiden volttien tekemistä. Vauhtia alkoi pikku hiljaa rauhoittumaan ja kyytikin tuntui mukavammalta. Ryhdyimme tekemään pysähdyksiä. Teimme aina yhden pysähdyksen päädyissä ja kaksi pysähdystä pitkillä sivuilla. Karos totteli vastahakoisesti ja siirtyi ravista seisahdukseen aina joka kerta kun ratsastaja niin vaati. Kehuin oria ja jatkoimme muutaman kierroksen jälkeen suunnanvaihdon jälkeen samaa hommaa. Huolellisten verryttelyjen jälkeen, olin saanut hevosen otteisiini, niin että se kuunteli kääntäviä, pidättäviä ja eteenpäin pyytäviä apujani. Kehuin Karosia ja siirryimme laukkaan. Painoin kantapääni alas, rentoutin jalkani mutta painoin ne silti pitkälle alas. Nojasin taakse, mukauduin hevosen liikkeisiin ja ratsastin laukkaa pyöriväksi ja rauhalliseksi. Olimme jääneet isolle keskiympyrälle, jossa sain hevosen hyvin haltuuni. Asetin hevosta sisälle ja liikutin kuolainta. Karos korskui allani, mutta totteli jokaista apuani. Pidätin oria reilusti ja pyysin siltä siirtymisen raviin. Muutaman askeleen jälkeen, ori siirtyi pärskähdellen raviin. Kehuin sitä ja nostimme uuden laukan. Teimme nyt hieman pienempää ympyrää, jolloin hevoseltakin vaadittiin lyhyempää, rauhallisempaa, mutta samalla astetta tarmokkaampaa askelta. Pidin ulkoapuni koko ajan hereillä, jottei ori yrittänyt karata lapa edellä ulospäin. Kehuin laukkaavaa ratsua allani, rentoutin oman kehoni ja lähdin ratsastamaan laukkaa entistä lyhyemmäksi. Pidättelin etupäätä ja kannustin takapäätä pysymään päättäväisesti mukana menossa. Asetin hevosta ja otin tiukan ulko-ohjantuen. Muutaman kierroksen jälkeen, siirryimme raviin ja otimme ympyräleikkaa, jolloin suunta vaihtui. Nostimme uuden laukan toiseen suuntaan ja lähdin tekemään samaa harjoitusta. Tämä vasenkierros, oli Karosille hieman oikeaa kierrosta vaikeampi, mutta tehokkaan työskentelyn tuloksena, homma onnistui. Muutin hieman apujani ja lähdin ratsastamaan nyt laukkaa pitkäksi, sulavaksi ja rauhalliseksi. Ratsastin istunnallani askelta pitkäksi ja mukauduin liikkeisiin entistä tehokkaammin. Hengästynyt hevonen allani alkoi rauhoittua entistä enemmän ja saada juonesta kiinni. Kaula oli hien kostuttama, joten taputin oria ja siirryimme ravin kautta käyntiin.
- Sehän meni hienosti! Annika kehui.
- Karos on aivan mahtava, vaikka yrittääkin välillä olla hieman vaikea! Naurahdin ja hieroin orin kaulaa. Annoin orille pitkän ohjan ja kävelimme viiden minuutin ajan ympäri kenttää.
- Olisiko sitten esteiden aika? Annika kysyi.
- Luulen niin, sanoin hymyillen. Kokosin ohjat ja ratsastin hetken ajan käyntiä paremmaksi. Herättelin hevosen nopeasti takaisin työnteon maailmaan, ottamalla muutaman ravi- ja laukkakierroksen. Sitten lähdimme lähestymään ensimmäistä estettä ravissa. Este oli 60cm ristikkoa. Ravasimme reipasta ravia kohti esteen keskiosaa. Tein taukoamatta puolipidätteitä ja nojasin taakse. Kevensin hitaasti ja tyynnyttelin hevosta. Muutaman metriä ennen estettä rentoutin käteni ja istuntani ja ylitimme esteen vaivatta. Otimme muutaman energisen laukka-askeleen esteen jälkeen, mutta tämän jälkeen vaadin orilta taas raviin siirtymistä. Karos steppasi allani kärsimättömänä ja teki isoja sivuloikkia. Pidin pintani ja rupesin ratsastamaan ravia rennommaksi. Liikuttelin kuolainta, hain hyvän ulko-ohjantuen ja keventelin rauhallisesti, puristin rennosti pohkeillani orin kylkiä antaen Karosille tukea omasta ruumiistani. Teimme ison voltin ja tulimme ristikon toiseen kertaan. Tällä kertaa Karos ei enää malttanut pitää vauhtiaan sisällä vaan, juuri ennen estettä Karos loikkasi isolla loikalle esteen yli, pyrkien repäisemään ohjat käsistäni. Puolet ohjista pääsikin livahtamaan sormieni välistä ja Karos pääsi haluttuun reippaaseen laukkaan. En kumminkaan jäänyt ihmettelemään hevosen selkään, vaan kokosin kiireesti ohjat ja jatkoin ratsastusta. Käänsin hevosen pienelle voltille, vaadin ravisiirtymistä ja jatkoimme matkaa uudelleen kohti estettä. Karos yritti uudemman kerran samaa jekkua. Tunsin kuinka orin lihakset jännittyivät allani, uutta loikkaa varten, mutta siinä samassa istuinkin syvälle satulaan ja pysäytin orin noin kolmen metrin päähän ristikosta. Hämmennys valtasi Karosin, joka seisahtui ja pärskähti. – Hieno poika! Kehuin ja rentoutin ohjista ja istunnasta. Seisoimme esteen edessä hetken, kunnes kokosin taas ohjat ja kehotin Karosin ravissa esteen ylitse. Karos sai paljon kehuja, hienosta suoristuksesta.
Seuraavaksi päätimme kokeilla 70cm pystyestettä. Nostimme laukan pitkän sivun keskiosasta ja lähestyimme kohti estettä. Tein reilun puolipidätteen ennen estettä ja jäin rauhallisesti odottamaan hyppyä. Mukauduin hieman hyppyyn, myötäsin pitkin harjalinjaa ja annoin näin hevoselle tilaa hypätä. Karos teki hienon ja vauhdikkaan hypyn. Taputin sitä ja ratsastin muutaman askeleen suoraan ennen kuin hidastin orin matkaa ja siirryimme takaisin uralle. Annika kokosi meille 80cm korkean okserin ja antoi merkin tulla. Pysäytin innokkaan hevosen ja nostimme uuden laukan. Teimme päätyyn ympyrän, jonka aikana sain hevosta paremmin haltuuni. Sitten lähdimme tarmokkaassa laukassa kohti estettä. Istuin syvälle satulaan, ohjasin Karosin kohti estettä ja tein paljon puolipidätteitä. Paria askelta ennen estettä, rentouduin ja jäin odottamaan. Karos otti ison loikan yli okserin ja kiihdytti vauhtiaan esteen jälkeen. Pidättelin oria ja siirryimme raviin.
- Tyynnyttelen sitä hetken, huikkasin Annikalle ja siirryimme Karosin kanssa käyntiin. Hikinen Karos oli niin innoissaan esteistä, ettei malttanut pysyä pöksyissään. Ori otti isoja sivuloikkia puolelta toisella ja yritti parhaansa mukaan rynniä läpi ohjasotteeni. Liikuttelin kuolainta Karosin suussa ja istuin rauhallisesti satulassa. Taivuttelin Karosia ja hain pikku hiljaa hyvän ulko-ohjantuen ja asetuksen sisälle. Teimme paljon voltteja ja pysähdyksiä ja pikku hiljaa alkoi hevonen rauhoittua. Kehuin Karosia ja siirryimme harjoitusraviin. Taivuttelin hevosta sisäpohkeeni ympärille ja ratsastimme edelleen paljon voltteja. Kävimme läpi muutamat pysähdykset ja peruutukset sekä käyntiin siirtymiset. Harjoittelimme muutamat temponvaihtelut ja nostimme sitten käynnin kautta laukan. Karosilla oli mielessä ainoastaan ajatus ” vauhtia, vauhtia, vauhtia! ”. Istuin syvälle satulaan, nojasin taakse ja lyhensin ohjiani. Asetin sisälle ja liikutin kuolainta. Korskuvan orin kaviot takoivat kentän hiekkaa. Laukkasimme viidestä kymmeneen kierrosta ja siirryimme pian käyntiin. Karos huohotti ja vaihtoi käskystäni suunnan. Annika oli nostanut esteitä hieman niin että kaikki olivat kumminkin alle metrin hyppyjä. Vaikka esteet olivatkin vielä näin matalia, tarvittiin Karosilta silti keskittymistä ja rauhallisuutta. Siirryimme raviin ja lähdimme tulemaan 90cm tasaokseria. Laskin mielessäni hevosen askelia ja ratsastin hevosen huolellisesti ponnistuspaikalle. Pidin pohkeeni tiukasti hevosen kyljissä, ohjasotteen lyhyenä ja katseeni kaukana esteen toisella puolella. Nousimme valtavaan hyppyyn. Pidin kantapääni alhaalla, myötäsin hypyssä ja painoin polvillani satulaa. Laskeuduimme alas ja jatkoimme pienen loivan kaarteen kautta 80cm korkealle pystyesteelle. Myötäsin jälleen hieman hypyssä ja taputin hevosta kiitokseksi. Karos alkoi pikku hiljaa kuunnella entistä tarkemmin ja jaksoi jo jopa keskittyä.
Annoin hevosen kävellä muutaman kierroksen ja kuuntelin Annikan keksimän radan. Hän oli pyynnöstäni nostanut esteitä 90-110cm korkeuteen. Radasta tuli yhdeksän esteinen ja mielestäni oikein hyvä. Herättelin hevosta ja lähdimme liikkeelle. Nostimme laukan ympyrällä ja lähdimme laukkaamaan kohti 90cm pystyä. Ylitimme esteen vaivatta ja tunsin kuinka hevonen jännitti lihaksiaan ja kiihdytti vauhtiaan. Annoin runsain mitoin puolipidätteitä, nojasin taakse ja ohjasin hevosen loivan kaarteen kautta 100-110cm nousevalle okserille. Tunsin hevosen voimakkaat kavion iskut kenttää vasten ja nousimme juuri oikeassa kohdassa vauhdikkaaseen hyppyyn. Liu´utin käsiäni pitkin kaulaa ja johdin jo vasemmalla kädelläni, jolloin hevonen tiesi laskeutua vasempaan laukkaan ja lähtemään kohti 100cm trippeliä. Kehotin hevosta pidentämään askelta ja tulimme reilussa laukassa okserilta kohti trippeliä. Ori venytti askeltaan entisestään ja ylitti esteen hyvällä ilmavaralla ja juuri sopivalla askelmitalla. Välittömästi esteen jälkeen nojasin taakse ja ratsastin hevosen mahdollisimman lyhyeeseen laukkaan. Edessämme oli nyt 100cm pystyeste. Nostin ulkokättäni hieman ylös, jolloin sain hevosen katseen ylimpään puomiin pois esteen alla olevista tynnyreistä. Pidin pohkeeni kiinni ratsun kyljissä ja loikkasimme yli pystyn. Tiukka käännös kohti edessä olevaa 90cm okseria. Vaikka tulimme esteelle astetta liian vinossa kulmassa, Karos suoritti esteen puhtaasti ja saimme korjattua linjan sarjalle, joka häämötti edessämme. Loikkasimme kaksoissarjan a- ja b-osien ylitse ja jatkoimme kolmanneksi viimeiselle esteelle joka oli tuttu trippeli. Saimme askeleet sopimaan melko hyvin ja hyppy onnistui. Tunsin hevosen puuskuttavan hengityksen kun lähestyimme loppusuoraa. Edessä oli enää kahden esteen linja, johon mahtui väliin 6-7 askelta. Päätin nopeasti ratsastaa siihen 7 lyhyttä askelta. Lyhensin siis orin askelia, hidastin vauhtia ja loikkasimme yli 110cm pystyn. Jatkoimme seitsemällä sulavalla askeleella okserin ponnistuspaikalle ja ylitimme okserin virheittä. Kehuin Karosia hurjasti ja taputin sen hikistä kaulaa taukoamatta. Siirryimme ravin kautta käyntiin ja annoin hevoselle vapaat ohjat. Karos puuskutti kovaäänisesti ja hörisi iloisesti.
- Se meni hienosti! Karos on upean näköinen estehevonen, Annika sanoi hymyillen.
- Olen samaa mieltä, Karos on täydellinen esteratsu, jos vauhdin saa vain hillittyä, sanoin ja taputin vielä kerran lempihevostani.
Ravasimme vapain ohjin loppuravit ja kävelimme loppukäynnit. Astelimme kaartoon ja laskeuduin ratsailta. Annika oli jo ruvennut kantamaan esteitä pois kentältä.
- Annika hei! Ei sinun tarvitse, minä kyllä siivoan nämä, huusin.
- Ei, minä autan! Annika vastasi ja raahasi seuraavaa puomia kohti vajaa.
Kohautin olkiani ja talutin orin talliin. Kiitin Annikaa avusta ja vaadin häntä jättämään puolet esteistä minun siivottavaksi. Annika vain naurahti epämääräisesti.
Tallissa riisuin Karosin yltä satulan ja suitset. Otin suojat pois ja vein hevosen heti pesupaikalle. Ori oikein kylpi hiessä. Avasin vesihanan ja ryhdyin pesemään oria. Karos steppaili pesupaikalla, mutta taisi olla jo liian väsynyt laittaakseen enemmän vastaan. Pesin hien pois sienen avulla ja kylmäsin Karosin jalkoja noin 4minutin verran per jalka. Suljin hanan kylmäyksen jälkeen ja kuivasin hevosta hikiviilalla. Kuivasin jalat pyyhkeellä ja hieroin kaksiteholinimenttiä jalkoihin. Tunnustelin selän läpi, ettei kipeitä kohti löytynyt ja astelimme takaisin hoitopaikalle. Selvittelin nopeasti Karosin jouhia ja syötin sille muutaman porkkanan. Napsautin riimunvarren riimuseen, irrotin hoitopaikan narut ja lähdin viemään oria laitumelle. Palattuani astelin kentälle siivoamaan esteitä… jotka olivat poissa… Annika! Hymyillen suljin portin ja palasin talliin. Näin Annikan livahtavan satulahuoneeseen, joten nappasin varusteet kainaloon ja pinkaisin tytön perään.
- Kiitos paljon avusta, vaikka lupasitkin jättää minulle puolet! Sanoin.
- Ole hyvä, no mutta kun sinulla oli hevonenkin hoidettavana! Annika puolusteli.
- Niin ja kukas niitä esteitä hyppäsikään, minä, et sinä, nauroin.
- No mutta kiitos kumminkin avustasi! Kiitin hymyillen.
- Ole hyvä, Annika naurahti.
Keräsin kamppeeni, suljin Karosin kaapin oven ja lähdin pikku hiljaa kohti kotia.

maanantai 8. helmikuuta 2010
Hankitreenit pellolla!
Lunta tuiskutti hiljalleen alas taivaalta. Huristelimme alamäkeä alas kohti Heijastuksen tallia, yhdessä äitini kanssa. Hän pysäytti volvomme tallinpihalle jotta pääsin nousemaan kyydistä. Kävelin kolatun pihan poikki tarhalle, jossa Karos seisoskeli. Rautias Trakehner ori hörisi minulle ja tepasteli lumisessa aitauksessa. Nostin tarhan porttia hieman ja sain sen auki. Rapsutin Karosin silkkistä turpaa ja taputin sen lihaksikasta kaulaa. Pujotin riimun päähän ja maiskautin. Astelimme rauhassa pois tarhasta ja suuntasimme kulkumme kohti tallia. Samassa törmäsin Amariin, joka loi lantaa yhdestä tarhasta.
- Heippa! Huudahdin. Amar kääntyi ympäri ja hymy nousi hänen huulilleen.
- Huomen huomenta, mukavaa nähdä mitäs olette ajatelleet tänään tehdä? Amar kysyi ja nojasi talikkoonsa.
- Ajattelin että kun kevätkin rupeaa pikku hiljaa tulemaan niin haluisin vetää Karosin kanssa oikein kunnon hankitreenit tuolla pellolla, ja toivon etteivät ne ole viimeiset ennen kevättä, naurahdin.
- Wau, sepä onkin hyvä idea, no pitäkää te oikein tehotreenit siellä, Amar naurahti ja jatkoi lannan luomista.
- Jep pidetään, naurahdin ja vein Karosin sisälle talliin pääovesta. Suunnistimme oitis Karosin omalle karsinalle ja rupesin riisumaan loimea pois karsinan ulkopuolella. Ori steppaili vierelläni ja heitti vauhdikkaasti päätään. Sidoin sen hoitopaikalle ja vein loimen pikaisesti kuivumaan, samalla kun noudin Karosin harjat ja varusteet. Palattuani kiitin erästä tyttöä, kun hän oli katsonut Karosin perään sillä aikaa. Taputin hevosta ja rupesin harjaamaan sitä sualla. Karosille oli kasvanut suhteellisen paksu talvikarva ja se näytti varsin suloiselta paksun karvansa kanssa. Harjattuani Karosin sualla otin dandyn. Puhdistelin sillä rauhassa koko hevosen ja vaihdoin viimeiseksi pölyharjaan. Kun perusteellinen harjaus oli suoritettu, nappasin kaviokoukun ja asetuin Karosin rinnalle. Painauduin vasten hevosen oikeaa lapaa ja sanoin tarmokkaasti ”nosta”. Muutaman huomauttamisen jälkeen ori nosti jalkansa vihdoin ja viimein. Kehuin sitä ja puhdistin kaikki kaviot. Käärin siniset pintelit Karosin kaikkiin jalkoihin ja nostin satulan selkään. Kiristin vyötä pikku hiljaa vuoroin kummaltakin puolelta. Sen jälkeen napsautin riimun lukon auki ja sujautin riimun orin kaulalle. Kutittelin oria suupielistä ja sain kuin sainkin kuolaimet herran suuhun. Saatuani kaiken valmiiksi painoin kypärän päähäni ja astelimme tallin läpi pihalle.
Pihalla kiristin vielä vyötä ja laskin jalustimet. Heilautin itseni ratsaille ja kokosin ohjat. Huikkasin Amarille, että lähdemme pellolle ja siirryimme käyntiin. Päästyämme tutulle isolle lumen täyttämälle pellolle, liu´utin ohjia sormieni välistä ja annoin orin kävellä täysin vapain ohjin. Teimme pellolle ison ympyrän ja talloimme sinne jonkin näköisen uran. Pitkän kävelyn jälkeen, kokosin ohjat ja vaihdoimme suunnan. Painoin kevyesti pohkeeni herran kylkiin ja siirryimme raviin. Liikuttelin kuolainta Karosin suussa pitääkseni tuntuman pehmeänä ja hevosen hereillä. Kevensin rauhallisesti ja viestitin hevosellekin avuillani, ettei kiirettä ollut. Kun rauhallinen ja tasainen ravi alkoi löytyä, kokosin vielä hieman ohjia ja lähdimme tekemään voltteja, joilla harjoittelimme erityisesti oikeaa asetusta ja rauhallista meininkiä. Karos sai oikein urakalla tarpoa halki volttien korkeissa kinoksissa. Noin 10 minuutin ravailun jälkeen otimme kokorataleikkaa jolloin suunta siis vaihtui. Vaihdoin kevennyksen ja asetuksen. Molemmat alkoivat lämmetä.
Istuin pian alas satulaan ja nojasin reilusti taakse, Karos hidasti käyntiin ja ansaitsi hurjan hienot rapsutukset. Lähdin ratsastamaan käyntiä lyhyemmäksi ja tarmokkaammaksi, ottamatta kumminkaan kaahailua mukaan. Karos pysyi hienosti tuntumalla eikä painanut kädelle lainkaan. Pidin istuntani tiiviinä ja pohkeeni hevosen ympärillä. Hienoa Karos, Karos alkoi astua hyvin takapäällään alle ja lyhentämään askelta oikeaoppisesti. Kehuin sitä ja pidin avut selvinä. Nyt nousi jo askelkin hienosti korkeammalle ja tarmokkuus kasvoi. Kävelimme aina pitkät sivut tässä upeassa tarmokkaassa ja lyhyt askelisessa käynnissä ja lyhyet sivut ravasimme rennossa harjoitusravissa. Neljän kierroksen jälkeen, alkoivat hikikarpalot nousta Karosin kaulalle, taputin hevosta ja jatkoimme matkaa nyt ihan normaalissa käynnissä. Hetken kävelyn jälkeen aloin taas herättelemään hevosta. Siirryimme harjoitusraviin ja lähdimme hakemaan tuntumaa peräänannolle.
Ensi alkuun teimme vain taivutteluja ja kun asetuskin lopulta löytyi, lähdin kokoamaan ravia paremmaksi. Karos asettui hienosti mutkissa ja meni voltitkin rauhallisesti ja alkoi hakea peräänantoa. Kehuin sitä ja varmistin kunnon ulko-ohjan tuen sekä leikittelin sisäohjalla. Viimein alkoi Karos hieman laskea päätään ja taipua peräänantoon. Kehuin sitä ja pidin käteni paikoillaan. Harjoittelimme hieman ravissa pohkeenväistöä sekä temponvaihteluja.
Pitkän ravityöskentelyn jälkeen hevonen allani, oli jo upeassa peräänannossa. Viestitin hevoselle tulevaa laukannostoa ja tein muutenkin valmistelut kuntoon. Sitten painoin kevyesti sisäpohkeellani ja heilautin hieman sisäjalan lantiota eteenpäin. Karos siirtyi laukkaan. Nojasin taakse, hillitsin hevosta, istuin tiiviisti satulaan ja lähdin ratsastamaan reipasta laukkaa ympyrällä. Aina välillä muistuttelin pohkeillani Karosia, ettei laukka tippunut reippaalle raville. Muutaman kierroksen laukkailun jälkeen ympyrällä, lähdin asettamaan hevosta ja hakemaan vieläkin parempaa rytmiä. Työskentelin vahvasti istunnallani, joka helpotti molempia. Kun asetus alkoi olla perillä, lähdin ratsastamaan laukkaa vielä hieman lyhyemmäksi, kumminkaan vaatimatta Karosilta liikoja.
Se sujui melko näppärästi. Karos ymmärsi apuni vallan hyvin ja toimi mielellään ja yhteistyöhaluisesti niiden mukaan. Kiitin sitä onnistuneesta suorituksesta ja vaihdoimme suunnan. Ravailimme ja kävelimme hetken toiseen suuntaan ennen uutta laukannostoa. Käynnissä Karos tarjosi jo peräänantoa, jolloin annoin sille mahdollisimman hyvän tuen ja vakaan käden. Nostimme peräänannosta laukan. Karos nosti laukan sulavasti, eikä lähtenyt turhia kiihdyttelemään. Ympyrällä sain sitä hieman toputella, mutta muuten hevonen pysyi vaivatta pyöreässä laukassa ja rauhallisessa tempossa. Tuntimme alkoi lähennellä loppuaan. Rummutin hevosen kaulaa kädelläni kiitokseksi ja laskimme kevyeeseen raviin. Annoin hieman vapaampaa ohjaa ja lähdimme tarpomaan ympäri valtavaa peltoa. Huolellisten ravailuiden jälkeen kävelimme vielä melkein 15min ennen paluuta tallille.
Kello läheni 13. kun ratsastimme tallipihalle. Liu´uin alas ratsailta ja nostin jalustimet. Aukaisin turparemmin ja löysäsin satulavyötä. Karos asteli mielellään lämpöiseen karsinaansa. Karsinassa riisuin siltä satulan ja suitset ja jätin sen juomaan vesiautomaatista. Satulahuoneessa tervehdin kahta hoitajaa, jotka puunasivat hoitohevostensa varusteita. Irrotin satulasta satulahuovan ja heitin sen pyykkikoriin, sen verran likainen ja hikinen se jo oli. Jätin satulan hetkeksi Karosin paikalle ja pesin kuolaimet. Kokosin suitset ja pistin ne Karosin satulan alle olevaan koukkuun. Pyyhin nopeasti suitset ja satulan kostealla liinalla ennen kuin kiinnitin satulaan uuden ja puhtaan satulahuovan. Kirjasin Karosin liikutusvihkoon tekemämme tehtävät ja kuinka hevonen oli käyttäytynyt ja nappasin harjapakin. Suuntasin kulkuni takaisin Karosin kaapille ja kaivoin sieltä herran fleeceloimen. Kaadoin ämpäriin kädenlämpöistä vettä ja nappasin sienen. Palasin Karosin karsinalle.
Karos oli ehtinyt jo juoda tarpeekseen, joten sujautin riimun sen päähän ja toin sen käytävälle. Pesin hiestä märän kaulan ja satulankohdan sekä valkoiset vaahdot pois ryntäiltä. Käärin lumesta märät pintelit pois orin jaloista ja tunnustelin jalkoja. Vasen etujalka tuntui hieman lämpimältä. Puhdistin jokaisen kavion ja tarkistin, että hokit olivat kireällä. Suin Karosin märän karvan ja heitin fleeceloimen selkään. Selvitin vielä jouhet ennen kuin suuntasimme kulkumme pesukarsinaan.
Karos hieman katsoi kärttyisästi ympärilleen, mutta seisahtui kumminkin pesuboksiin ja antoi minun sitoa itsensä kiinni. Nappasin letkun ja pistin veden hiljaiselle. Hieman Karos yritti laittaa vastaan, mutta luovutti kun huomasi asian koskevan vain etujalkaa. Jäähdyttelin jalkaa veden alla noin 10 minuuttia. Kehuin hevosta, laitoin letkun pois ja nappasin hyllyltä linimenttiä. Hieroin linimenttiä jalkaan ja pesin sitten käteni. Hain lämpöpintelin ja käärin sen jalan ympärille. Vein Karosin karsinaan ja toin sille kasan heinää. Palautin harjat satulahuoneeseen, vein pintelit kuivumaan ja lakaisin tallikäytävän.
Kävin sanomassa Amarille, että Karosilla oli ollut melko lämmin jalka, muttei se ontunut ja kerroin mitä olin siihen jalkaan pistänyt. Hän kiitti ja sanoi katsovansa jalkaa vielä illalla. Söin toimistossa eväitäni noin puolituntia. Samaan aikaan vilkuilin juuri tullutta hevoslehteä ja kuuntelin telkkarista tulevien ravien tuloksia. Päivä rullasi eteenpäin. Menin satulahuoneeseen, jossa nappasin nahan puhdistus aineet ja rupesin puhdistelemaan Karosin satulaa ja suitsia. Kiillotin koko rumban ja pistin ne sitten paikoilleen. Siivottuani jälkeni nappasin Karosin toppaloimen ja palasin tallin puolelle. Karosin karva oli jo kuivunut, joten otin fleeceloimen pois ja heitin toppaloimen tilalle. Vein orin tarhaan ja varmistin että virta kulki. Hain kottikärryt ja talikon ja suoritin siivoushommat Karosin karsinassa. Sitten lähdin kotiin.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Estetreeniä!
Uusi vuosi oli ainakin minun osaltani alkanut rauhallisin merkein. Muutama pieni raketti oli ilmoille päästetty uutena vuotena keskiyön aikoihin, mutta muuten olimme rauhallisesti pitäneet hauskaa tuttava perheen kanssa, syöden hyvin ja valvoen pitkään. Ensimmäiset tammikuiset päivät olimme viettäneet isovanhempieni luona Ruotsissa, ja nyt vihdoin pääsin tulemaan tallille, tervehtimään Karosia ja toivottamaan sille mahtavaa uutta vuotta!
Kaarroimme isäni kanssa autolla tallipihalle. Isäni ihasteli kaunista tallimaisemaa hevosineen ja valkoisine kinoksineen. Nousin autosta, huusin hei hei ja kipaisin kolatun pian poikki toimisto rakennukseen. Tervehdin Amaria, joka naputteli tietokoneen äärellä.
- Heipä hei, hyvä että tulit, Karosia ei ole liikutettu muutamaan päivään kun on ollut kauheata kiirettä, joten herralla varmaan on rutkasti energiaa, Amar sanoi ja nosti päänsä tietokoneen ruudulta.
- No ajattelin tänään hypätä oikein kunnolla esteitä, jos maneesi on vapaa. En ole itsekkään hypännyt taas vähään aikaan, joten tekee hyvää varmaan meille kummallekin, vastasin hymyillen.
- Hieno homma! Amar vastasi. Vaihdoin vaatteeni hoitajien huoneessa, keräsin Karosin kamat ja menin talliin. Laitoin kaiken valmiiksi ja kiirehdin hakemaan oria tarhasta. Karos ravaili tarhassaan ja esitteli kauempana seisoskeleville tammoille.
- No no, herraseni, nyt saa riittää, meidän on mentävä, mutisin ja otin Karosin kiinni, joka silmäili minua pettyneenä. Talutin rautiaan steppailevan orin sisälle talliin ja vein sen perimmäiselle hoitopaikalle. Silittelin oria pitkään ja juttelin sille samalla. Karos oli varmaan niin paljon juoksennellut tuolla tarhassa, että oli vieläkin aivan hengästynyt. Pistin sen kiinni molemmilta puolilta, kaivoin harjapakista suan ja rupesin töihin. Pöly vain leijaili ympärillämme. Karos viskoi päätään ja liikkui levottomana narujen päässä.
- Rauhoituppas nyt Karos, tämä hoito tuokiomme menee paljon nopeammin, jos ollaan molemmat ihan rauhassa, mutisin ja höpöttelin koko ajan orille. Saatuani suittua siitä suurimmat liat pois otin dandyn ja jatkoin uurastusta. Puhdistelin aina välillä harjaa. Samassa Amar saapasteli paikalle, hymy huulillaan.
- Tarvitko ratsastusseuraa? Sain juuri kaikki suunnittelemani paperityöt hoidettua ja olin suunnitellut hyppääväni tänään Emmalla, Amar sanoi ja rapsutteli Karosia, joka haisteli naisen takintaskuja herkkujen toivossa.
- Voi totta kai, olisi mukavaa ratsastaa vaihteeksi jonkun kanssakin :D, Vastasin innoissani.
- Hieno homma, menen heti hakemaan Emman niin tavataan vaikka maneesissa heti kun ollaan valmiita, Amar sanoi ja lähti. Mahtavaa, upeaa, hienoa, sain ratsastus-seuraa.
Saatuani harjattua Karosin tarkistin jalat ja puhdistin kaviot. Pistin suojat kaikkiin jalkoihin ja nostin satulan käsivarsilleni. Samalla kun satuloin Karosia, mietin mitä kaikkea voisimme harjoitella nyt tällä este kerralla. Kun olin Karosin varustanut, puin päälleni turvaliivin ja kypärän ja marssin maneesiin. Amar ei ollut vielä tullut, joten sidoin Karosin kiinni mukanani ottamalla riimulla ja riimunarulla ja rupesin kantamaan esteitä maneesin keskiosalle. Saatuani raahattua sinne kolmelle esteelle tolpat ja hieman puomeja saapui Amar.
- Sori että kesti, mulle soitti muutama ihminen ja piti sitten niiden kanssa jaaritella hetki, nainen huohotti ja talutti kauniin suomenhevostamma Emman maneesiin. Amar laittoi Emmankin kiinni.
- Ei se mitään, mekin tultiin vasta vähän aikaa sitten, vastasin hymyillen.
- Mitäs sanoisit jos otettaisi tänään hiukan noita erikoisesteitä? Amar kysyi.
- Juu sopii totta kai, hihkaisin.
- Hyvä tehdään vaikka neljä tavallista pystyä ja oksereita ja sitten jotain erikoisesteitä, mitäs nyt täältä löytyy, Amar ehdotti.
- Hyvä idea, sanoin ja kannoimme yhdessä kentälle vielä yhden esteen puomit ja tolpat ja sen jälkeen kaksi eri kokoista porttia ja muuria, yhden tynnyri esteen ja lankkuesteen sekä leveän tynnyri esteen. Meni hetki aikaa ennen kuin esteet oli pystytetty ja sen aikana kävin kerran kävelyttämässä Karosia, ettei se turhautuisi odottamiseen. Olisi toki ollut järkevämpää koota esteet etukäteen, mutta tehty mikä tehty.
No kun vihdoin kaikki oli kunnossa, irrotimme hevoset ja kapusimme ratsaille. Amar oli sonnustautunut punaisiin ruudullisiin ratsastushousuihin ja mustaan kypärään. Hän nousi rennosti Emman selkään ja lähti kulkemaan pitkin uraa. Hetken aikaa uurastin jalustimien parissa ennen kuin liityin Amarin ja Emman seuraan uraa kiertämään. Hevosen vaikuttivat virkeiltä kun annoimme niiden kulkea energisesti vapain ohjin. Amarin kanssa juttelimme esteistä ja siitä miten Karos ja Emma niitä suorittaisivat. Amar jakeli minulle vinkkejä, koska en ollut oikeastaan ennen Karosin kanssa hypännyt erilaisia erikoisesteitä. Pikku hiljaa kokosimme ohjat ja siirryimme kevyeeseen raviin. Hiljaisuuden vallitessa kuulimme vain hevosten tasaisen kavion kopseen maneesin uraa vasten. Tein paljon puolipidätteitä Karosin kanssa ja asettelin sitä sisälle. Myös runsaat voltit ja siirtymiset kuuluivat verryttelyymme. Amar ratsasti Emmaa kevein avuin ja hevonen totteli nätisti. Amar jakeli minulle aina välillä vinkkejä ja muistutti mm. istunnastani. Se oli todella kivaa, että Amar viitsi hieman opettaakin, vaikken edes maksaisi tästä mitään.
Vaihdoimme suunnan yhteistuumin ja jatkoimme verryttelyä ja siirtymisiä. Karos asettui jo paremmin ja malttoi astua takapäällään alle. Olimme laittaneet muutamat puomit pääty-ympyröille joita sitten nyt otimme tässä ravaillessamme. Ensimmäiset puomiharjoituksemme eivät menneet ihan nappiin. Kompuroimme hieman puomeilla, kun Karos hieman innostui. Käytin kumminkin paljon puolipidätteitä jonka jälkeen homma alkoi luistaa ja puomitkin pysyivät paikoillaan kun sain sovitettua Karosin askeleet puomien väliin. Pitkien verryttelyjen jälkeen Amar ja Emma nostivat laukkaa pääty-ympyrällä ja hakivat hieman tuntumaa siellä. Seurasin esimerkkiä ja nostimme Karosin kanssa laukan. Ori loikkasi oikein matkaan ja hyppi muutaman askeleen reipasta laukkaa. Käytin taas reilusti puolipidätteitä, nojasin taakse ja istuin tiiviisti satulaan. Jäimme toiselle pääty-ympyrälle ja kuuntelin Amarin muutamaa vinkkiä, jotka tepsivät hyvin. Pidin hyvän tuen ulko-ohjalla ja leikittelin sisäohjalla. Kun rento ja rauhallinen laukka vihdoin ja viimein löytyi kehuin Karosia ja ravasimme Amarin luokse keskelle maneesia.
- Sillä lailla, voisimme nyt aloittaa ihan sillä ja mennään tuota 60cm pysty suoraa tuossa muutaman kerran ja haetaan tuntua hyppyyn, Amar ehdotti ja osoitti kahden pystyn suoraa joka oli maneesin vasemmassa reunassa.
- Selvä, vastasin. Amar ja Emma aloittivat ensin. He nostivat päädystä laukan ja lähestyivät pysty suoraa rauhallisesti ja varmoina. Kaksi hyppyä ja rennosti takaisin, keskelle. Siirryimme sulavasti Karosin kanssa laukkaan ja lähestyimme esteitä. Reilu puolipidäte ennen estettä, jonka jälkeen yksi askel, sulava hyppy ja taas hevonen heti kiinni esteen jälkeen, jonka jälkeen toinen, hyppy.
- Hienostihan se meni, Amar hymyili. Menimme vielä toistamiseen saman harjoituksen.
Karos tuntui tosi mukavalta, mutta erittäin reippaalta. Se totteli ihan hyvin hidastuksia, mutta syöksyi oikein hyppyyn niin innokkaasti, että oma istuntani oli naurujen arvoinen. Ravaisimme muutaman kierroksen ja tulimme sitten kerran vasemmasta kierroksesta muurin. Siinä hain rauhallisin ja lyhyen laukan, joka oli samalla sulava ja hallittu. Laskin askelia, pyrin pitämään istuntani ja käteni vakaana ja nousimme ajallaan hyppyyn. Karos teki todella hyvän ja tasaisen hypyn ja laskeutui pehmeään maahan. Kiitin sitä hurjasti ja päästin Emman ja Amarin matkaan. Molemmat hevoset suorittivat matalamman muurin tuosta vain. Vaihdoimme suuntaa ja tulimme portin. Portti oli keltavihreäksi maalattu melko matala. Karos hyppäsi sen vaivatta, vaikka korvat olivatkin aluksi hieman epäilevässä asennossa. Taputin Karosia ja tulimme seuraavaksi korkeamman portin. Amar ja Emma menivät ensin. Amar ratsasti Emman hyvän tien kautta esteelle. Emma painoi kumminkin jalkansa tiukasti maahan ja oli juuri kieltäytymässä, mutta nousikin oikein kenguru loikalla hyppyyn. Taitavana ja hyvän tasapainon omaavana ratsastajana Amar selvitti tilanteen hyvin ja pysyi selässä.
- Siinä vasta loikka! Huudahdin naurahtaen.
- No totta tosiaan, olin aivan varma että rysähdämme kumpikin esteen sekaan, Amar naurahti ja taputti Emmaa. Nostin Karosin kanssa laukan ja lähestyimme estettä. Korkea portti jökötti edessämme. Painoin tiukasti pohkeeni ja yritin viestittää kaikin mahdollisin keinoin hevoselle että nyt mennään! Amar selvästi huomasi epäröintini ja huusi muutaman askeleen ennen estettä:
- Käske! Siinä vaiheessa keräsin sekunnissa rohkeuteni, annoin hieman pohkeita ja maiskautin. Karos liisi portin yli korvat kummallisessa asennossa ja pää hassusti ylöspäin. Annoin ohjaa kunnolla ja alas tulo onnistuikin jo hieman paremmin. Taputin Karosia pitkään.
- No yli meni kumminkin, naureskelimme Amarin kanssa.
- Tyylillä ainakin, sanoi katsomosta tuttu ääni. Se oli Ulrika.
- Ai hei Ulrika, tervehdimme Amarin kanssa.
- Heipä hei, satuin saapumaan tallille kameran kanssa ja kuulin teidän olevan täällä, joten päätin tulla räpsimään hieman kuvia, Ulrika naurahti ja heilautti kameraansa. Juttelimme hetken Ulrikan kanssa ja jatkoimme treenejä. Hevoset olivat saaneet äskeisen juttutuokion aikana kävellä vapain ohjin ja nyt treenit jatkuivat. Harjoittelimme hieman muutamaa kolme esteistä rataa. Ensimmäisessä radassa hyppäsimme 60cm pystysuoran ja siitä kaarros isolle portille. Minä ja Karos aloitimme. Suoralla sain hieman vauhtia säädettyä ennen kaarrosta portille. Portti sujui ihan ok:sti vaikkakin askeleet menivät hieman sekaisin. Amar ja Emma menivät radan myös ennen toista harjoitustamme. Toisessa harjoituksessa hyppäsimme pienen muurin, lankkuesteen ja 100cm pystyesteen. Se rata meni jo paremmin vaikka Karos hieman kaahailikin lankkuesteeltä pystylle. Taputin Karosia.
Tunti alkoi lähennellä loppuaan, joten Ulrika tuli nopeasti korottamaan meille 100cm radan johon kuului niin pystyjä ja oksereita, kuin myös erikoisesteitä. Toputtelin Karosia, joka innoissaan loikki allani. Nostimme pääty-ympyrältä laukan ja lähdimme lähestymään ensimmäistä estettä. Pidin mielessä istunnan ja puolipidätteet. Ylitimme vaivatta ensimmäisen pystyn ja kaarroimme tiukan mutkan muurille. Suoristin hevosen, sitten muutama askel ja nousu hyppyyn. Kurotin käsiäni eteenpäin ja Karos sai venyttää kaulaansa. Laskeuduimme ja ratsastin taas hevosta hieman ruotuun kun lähestyimme kohti korkeaa lankkuestettä. Ponnistimme hyppyyn ja otimme melko kiireisen lähestymisen portille, jonka päällä oli vielä kaksi puomia. Karos suoritti esteen kumminkin puhtaasti. Onneksi ennen seuraavaa estettä oli hieman matkaa, jonka aikana sain koottua hevosta ja rauhoiteltua sitä. Ylitimme okserin ja laukkasimme viimeiselle pystyesteelle. Suoritimme radan puhtaasti : ).
- Hienosti! Hyvä, Amar sanoi ja lähti matkaan Emman kanssa. Voi että Amar ja Emma menivät hyvin. Amar ratsasti hevosta keveästi ja tuntui että, jokainen askel oli tarkasti suunniteltu ja harkittu. Hymyilevä ratsukko ratsasti puhtaan radan.
- Wautsi! Huudahdin.
- Se oli hienoa katseltavaa, sanoi.
- Kiitos, Emma tuntui todella yhteistyöhaluiselta, Amar sanoi.
Jäähdyttelimme hevoset huolellisesti ja laskeuduimme ratsailta. Ulrika auttoi meitä siivoamaan esteet pois. Menimme talliin. Riisuin Karosin ja vein sen varusteet pois. Pyyhin hikisen hevosen ja harjasin sen sualla. Heitin loimen päälle ja päästin karsinaan heiniä rouskuttamaan. Lakaisin käytävän, siivosin tarvikkeet ja lähdin kotiin. Kotona illalla minua odotti mukava yllätys, sähköpostiin oli ilmestynyt kauhea kasa minun ja Karosin hyppy kuvia ja yksi niistä, pääsikin komeilemaan tietokoneeni taustakuvaksi. Lähetin kiitokset Ulrikalle.

perjantai 11. joulukuuta 2009
Peltotreeniä
Saavuin tallille klo. 17.00 äitini kyydillä. Vain muutama hevonen nautti pakkaspäivästä tarhassa. Lunta oli kaikki alla. Suuret kinokset valtasivat metsät ja pellot eikä kaupungissakaan näkynyt muuta kuin valkoista höyhen lunta. Pujahdin talliin ja tervehdin muutamaa hoitajaa ja tuntilaista. Talli tyhjeni pikku hiljaa hevosista jotka lähtivät liikutukseen maneesiin, kentälle tai maastoon. Karos seisoi karsinassaan hiljalleen torkkumassa. Kun olin melkein sen kohdalla se heräsi säpsähtäen ja tuli kaltereiden luokse hörisemään.
- Höpsö, naurahdin. Viikasin sen talliloimen paremmin karsinan ovelle ja avasin oven. Tarrasin orin riimuseen ja toin sen käytävälle jonne pistin sen kiinni. Hain varusteet ja harjat ja aloitin harjauksen. Karosissa ei ollut paljon harjattavaa, koska se oli viettänyt päivänsä vain lumisessa tarhassa tai tallissa. Harjasin sen pois hennosta pölystä ja nostin satulan selkään. Pujotin kuolaimet suuhun ja pistin suojat jalkoihin. Koska maneesi ja kenttä olivat varattuja tuntien tai valmennusten vuoksi päätin mennä ratsastamaan pellolle, jossa oli näin syksyisin tai talvisin lupa ratsastaa. Päätin ottaa hieman kevyemmin koska paksussa hangessa olisi raskas pitkään mennä. Vein ratsun ulos ja kapusin ratsaille, sanoin parille tutulle että menen pellolle ja kävelimme sitten viereisellä pitkälle kaurapellolle.
Karos hyppi innoissaan allani ja tarpoi mielellään hangessa. Kävelimme n. 10min ja vaihdoimme suunnan. Kokosin ohjat ja siirryimme kevyeeseen raviin. Liikuttelin hiljalleen kuolainta hevosen suussa ja asettelin sitä sisälle tehden myös paljon voltteja. Karos pysyi paljon rauhallisempana kun sillä oli tekemistä eikä se kerkenyt kurkkimaan ympärillä olevaan pimeään metsään. Laajalle pellolle syntyi hetkessä jonkin näköinen ura. Hevonen meni hetkessä muotoon ja liikkui hyvin myös takapäästään. Kehuin sitä ja ratsastimme harjoitusravissa kiemurauraa. 20min kuluttua vaihdoimme jälleen sunnan ja teimme hieman pohkeenväistöä ja sulkutaivutusta paksussa hangessa. Täällä se oli huomattavasti vaikeampaa mutta onnistui kuin onnistuikin kovalla yrittämisellä ja etsimisellä. Taputin Karosin kaulaa ja nostimme laukan. Liukkaalla pellolla tuli laukata rauhallisesti ja välttää suuria pomppuja tai kaarteita. Koska Karos pursui virtaa otimme ihan rauhallisesti ja kiersimme monen monta kierrosta hiljaisessa hissuttelu laukassa. Pikku hiljaa siirryimme raviin ja sitä kautta käyntiin. Laukkasimme vielä hetken toiseen suuntaan ja siirryimme sitten kevyeeseen raviin. Ravailimme n. 7min ja kävelimme vapain ohjin 10min ennen kuin palasimme tallille. Olimme ratsastanut 45min ja se riitti vallanmainiosti.
Köpöttelimme tuntilaisten mukana takaisin talliin. Nappasin Karosilta satulan pois ja vaihdoin suitset riimuseen. Sitten vein varusteet pois ja vein suojat kuivumaan. Harjasin pölyharjalla Karosin ja katsoin sen kaviot ja jalat. Jalat olivat hieman lämpimät, joten kylmäsin niitä 7min jokaista jalkaa ja pistin arnikaa. Käärin lämpöpintelit jokaiseen jalkaan ja pistin orin karsinaan. Kello oli 19.00. Siivosin pikaisesti Karosin karsinan ja lakaisin käytävän, tein sen ruuat ja lähdin kotiin.

perjantai 4. joulukuuta 2009
Pakkaspäivä!
Saavuin klo. 16.00 tallille. Ulkona oli reilusti pakkasta ja hevosetkin oli kääritty loimiin ulkona. Pujahdin talliin ja moikkasin muutamaa tuttua kävijää. Karos oli tarhassa, joten hain valmiiksi sen varusteet ja hoitokamppeet käytävälle, ennen kuin lähdin hakemaan ori poikaa. Kun saavuin tarhalle, nappasin riimunarun käteeni ja huutelin rautiasta hoitoheppaani tulemaan portille. Karos kurkisteli tarhan toisesta päästä ja nosti päänsä korkealle. Lempeällä äänellä huutelin sitä, ja juuri kun olin menossa hakemaan sitä, se otti suuren loikan ja laukkasi liukastellen portille. Kehuin sitä hurjasti ja syötin kuivan leivän kannikkaan. Karosilla oli hurjasti energiaa, joten nytkin se lähti heti tarhan jälkeen kuskaamaan minua kohti tietä. Nykäisin tiukasti ja tein hevoselle selväksi, että kuka määrää. Niinpä suljin rauhassa tarhan portin ja palasimme talliin, juuri ja juuri pystyssä pysyen. Onneksi hevosilla oli jo hokit. Karos asteli käytävää pitkin kiltisti ja seisahtui käskystäni hoitopaikalle. Kiinnitin sen kummaltakin puolelta ja riisuin loimen. Aloitin välittömästi harjaamisen. Suin Karosia pitkään, ja juttelin sille samalla. Puhdistin sen pölyisen karvan oikein toden teolla ja kurkistin kaviot ja jalat muutenkin. Kun Karos oli puhdistettu, laskin satulan selkään ja kiristin pikku hiljaa vyötä. Sitten pistin suitset heposelle ja käärin suojat kaikkiin jalkoihin.
Vedin omat ratsastusvarusteeni niskaan ja irrotin Karosin. Talutin sen pihalle ja kävimme kurkistamassa oliko maneesi vapaana, ja olihan se. Astelimme maneesiin ja suljimme pikaisesti oven perässä. Laitoin Karosin riimulla ja riimunarulla kiinni maneesin päätyyn ja kannoin maneesin kenttä osiolle kymmenen puomia. Sijoitin ne erilaisiin paikkoihin, erilaisiksi harjoituksiksi. Sitten nousin ratsaille ja aloitimme lämmittelyn. Koska niin hevonen kuin ratsastajakin oli aivan umpijäässä, aloitimme pikku hiljaa verryttelyt. Annoin Karosin kävellä vapain ohjin reilun 10min verran. Sitten kokosin ohjat ja vaihdoimme suunnan. Teimme laajoja voltteja ja kiemuroita, ja lähdin tällä tavalla hakemaan hieman tuntua hevoseen, samalla kun lihaksia vielä lämmiteltiin.
N. 5min kuluttua kokosin ohjia vielä hieman ja siirryimme kevyeeseen raviin. Ravasimme 5min aivan suoraa uraa vain ja hieman vapaammin, jotta Karos sai venytellä jalkojaan ja kaulaansa. Sitten kokosin ohjat kunnon mittaan ja aloitimme voltit ja kiemurat myös rauhallisessa ravissa. Tuntui, että itsekin rupesi lämpenemään pikku hiljaa. Pitkän ravijakson jälkeen, vaihdoimme suunnan ja toistimme harjoitusta. Karos alkoi tuntua pehmeämmältä ja vetreämmältä. Asetin sitä sisälle ja tein erilaisia harjoituksia löytääkseni tuntua. Siirryimme harjoitusraviin ja taivuttelin hevosta. Jatkoimme runsaita määriä voltteja ja otimme mukaan myös siirtymiset ravissa ja käynnissä. Karos totteli todella hienosti, lukuun ottamatta sitä, että se olisi mieluusti vain rynnännyt täyteen laukkaan. Toputtelin sitä puolipidätteillä ja juttelin sille rauhallisesti.
Puolet tunnista oli jo kulunut, otimme harjoitukseen mukaan pysähdykset ja aloin saada Karosilta jo jotain peräänannon tapaista. Se astui jo reippaammin takapäällään alle ja tuntui kuuntelevan entistä paremmin. Kehuin sitä ja teimme hieman ravipuomi harjoituksia niin ympyröillä kuin sisäurallakin. Pian Karos jo nyökkikin kuuliaisesti ja meni pieniä pätkiä upeaa peräänantoa. Tarkastin vielä oman istuntani ja apujeni käytön ja homma vain parani entisestään. Nostimme keskiympyrällä laukan. Pidätin reilusti oria ja ratsastin sitä lyhyempään laukkaan. Teimme erilaisia laukkaharjoituksia ympäri maneesia ja otimme laukkapuomeja, jotka Karoskin malttoi mennä ihan rauhallisesti. Sitten vaihdoimme ravissa suunnan ja kokeilimme toiseen suuntaan laukkaa ja puomeja. Karosia sai todella paljon pidätellä, jotta se malttoi mennä rauhallisesti puomit ja ympyrät. Hetken laukkatyöskentelyn jälkeen, siirryimme käyntiin ja kävelimme hetken. Pian kokosin taas ohjat ja otimme helppoja koulukuvioita uralla, kuten mm. pohkeenväistöä, avoväistöä, peruutuksia, pysähdyksiä ja etu- ja takaosankäännöksiä.
Niissä Karos sai hieman pähkinää purtavaksi, joten se pysyi suht rauhallisena ja käveli nätisti. N. 7min kuluttua vaihdoimme taas suunnan ja teimme samoja juttuja toiseen suuntaan. Olimme ratsastaneet jo 1h mutta päätin vetää hieman pidemmät harjoitukset, koska Karos oli täynnä energiaa. Kokeilin muutamaa koulukuviota vielä harjoitusravissa ja työskentelimme hetken kevyessä ravissa puomien kera. Hiki alkoi välkkyä hevosen kaulalla, joten päätimme harjoitukset tähän. Olimme menneet 1h ja 15min. Annoin vapaat ohjat ja menimme jonkin aikaa kevyttä ravia ja vapain ohjin käyntiä. Kiitin hevosta hurjasti ja laskeuduin satulasta. Otin Karosin riimun ja riimunarun laitoin sen hetkeksi kiinni ja vieritin puomit nopeasti pois maneesin kenttä osalta. Siinä ei mennyt kuin muutama minuutti. Sitten otin Karosin ja menimme talliin.
Jätin Karosin käytävälle kiinni ja riisuin siltä varusteet. Sitten otin suojat pois ja suin hikisen hevosen nopeasti. Tarkistin jalat ja kaviot ja heitin loimen selkään ja vilkaisin kelloa. Kello oli 18.15. Laitoin hikisen ratsun karsinaan ja annoin sille kasan heinää. Menin rehuvarastoon pistämään hevosen ruuat kuntoon ja raahasin sitten käytävältä sen varusteet satulahuoneeseen. Siellä pyyhin ne nopeasti, pesin kuolaimet, pölytin harjat ja pistin toppaloimen kuivumaan.
Kun Karos oli syönyt pistin sen hetkeksi tyhjään karsinaan ja siivosin pika pikaa orin karsinan. Toin uusia turpeita ja pesin kaurakipon. Sitten laitoin Karosin takaisin karsinaan ja lähdin kotiin.

maanantai 23. marraskuuta 2009
Karosin päiväkirjaa
Lampsin koulusta kohti tallia. Ulkona oli muutama aste pakkasta ja lunta leijaili hiljakseen alas taivaalta. Poljin muutaman kadun kulman eteenpäin ja käännyin syrjäiselle metsätielle. Oli ihanaa mennä pitkästä aikaa tallille. Saavuin 20min kuluttua tallinpihalle. Annoin katseeni kiertää pihaa ympäri. Kentällä ratsasti viisi ratsukkoa, toimistossa paloi lämmin valo ja virkeät hevoset juoksentelivat tarhoissa. Lukitsin pyöräni ja pujahdin talliin. Karos seisoskeli karsinassaan ja hirnui kun tulin sen luokse. Silittelin sen turpaa ja annoin omenan. Karos tökki kaltereita leikkisästi ja yritti napata hihastani kiinni.
- Höpsö poni odotappas niin harjaan sinut, naurahdin ja lähdin vaihtamaan vaatteita. Vaatteiden vaihdon jälkeen hain harjat ja varusteet ja pujahdin takaisin tallin puolelle. Karos rymisteli jo karsinassaan ja kurkisteli, että missä kummassa oikein viivyn.
Asetin riimun hevoselle ja talutin sen käytävälle jossa sidoin sen kiinni ja aloitin sukimisen. Paksu talvikarva alkoi pikku hiljaa saapua myös Karosille. Suin sen huolellisesti ja otin pölyharjan. Hevonen nautti harjauksesta, mutta samalla hieman hyöri vierelläni ja varmisti etten varmasti nukahtaisi, no sitä vaaraa ei kyllä ollut. Pistin harjat pois ja otin kaviokoukun. Tarkstin hevosen jalat ja puhdistin kaviot. Karos nyki riimussa ja lähti peruttelemaan. "Soo soo, älähän nyt" saatoin mutista aina välillä. Pistin Karosille heijastin rintaremmin ja nostin satulan selkään. Ripeän satuloinnin jälkeen laitoin suojat kaikkiin jalkoihin ja käärin heijastimet vielä suojiinkin. Sitten suitsin hevosen ja painoin itse kypärän päähän. Otin riimun pois kaulalta ja nappasin heijastinliivin oven suusta. Sitten astelimme pihalle ja nousin ratsaille. Huikkasin tutulle tallitytölle, että lähden kiertämään Papin kanssa 1h mittaisen järvilenkin. Hän nyökkäsi hymyillen ja me lähdimme Papin kanssa kävelemään reippain askelin kohti hämärtävää metsää. Nuorella Karosilla riitti toden totta puhtia ja energiaa. Kokosin ohjat ja lähdimme hiljalleen ravailemaan jäisellä tiellä. Hengityksemme höyrysivät kun pujahdimme reippaassa ravissa tutulle metsätielle. Maastoilu on aina ollut minulle tärkeä ratsastuslaji, mutta erityisesti Karosin kanssa maastossa on ihanaa olla. Karosilla riittää aina puhtia ja se on aina valmis jok´ ikiseen erilaiseen lenkkiin. Karos jolla siis on aina energiaa juosta täysillä ravasi nyt suht rauhallisesti allani. Sen kavioista jäi tiukat kavion jäljet kovaan tiehen. Pitkän ravijakson jälkeen kävelimme hetken aikaa ja ylitimme hieman pelottavalta tuntuvan puusillan, joka meni kyllä ihan ok:sti kunhan vain reippaasti käski. Sen jälkeen jatkoimme reipasta ravailua purupolulla, joka johtaisi meidät järven ympäri piiiitkälle laukkapellolle. Vaikka kovien yöpakkasten johdosta tiet olivatkin jo hieman liukkaat oli pelloilla vielä ihan turvallista kiitää nimittäin ne loistivat vieläkin aivan kellertävinä.
Kun matkamme oli jo melkein puolessa välissä törmäsimmä jäerveltä tulevaan ratsukkoon. Moikkasimme vain nopeasti koska ainakaan minun aivot eivät juuri nyt saaneet päähän kuka hän mahtoi olla. Karosin kaula alkoi hieman jo kostuilla reippaan ravin johdosta. Kävelimme hetken matkaa ja oikaisimme vaikea kulkuisen metsän poikki pellolle. Karosin korvat nousivat salamana pystyyn ja se oli heti tarmoa täynnä. Kävelimme muutaman kymmenen metriä rauhallisesti ja päästin orin sitten laukkaan. Tunsin kuinka orin lihakset jännittyivät ja se loikkasi liikkeelle. Valkoinen vaahto vain lensi ryntäille kun poika otti jalat alleen ja syöksyi matkaan. Nautin vauhdin hurmasta ja pidin samaan aikaan silmällä ympäristöä siltä varalta että mm. hirvilauma tulisi eteemme tai jänis pelästyttäisi Karosin oudoilla liikkeillään. Mitään tuon kaltaista ei kuitenkaan tapahtunut vaan Karos kiiti täyttä vauhtia pitkän pellon päästä päähän ja hiljensi tuttuun tapaan kun eteemme tuli iso ja soliseva puro. Taputin yltä päältä hikistä hevosta ja jatkoimme matkaa käynnissä. Karos hengitti raskaasti kovan juoksun jälkeen ja käveli mielellään hieman rauhallisemmin sen jälkeen kun oli unohtanut intonsa laukan johdosta. Tallille oli matkaa vielä vajaan 3km verran joten ravailimme rauhallisesti reilun 1km verran ja kävelimme lopun matkaa tallille. Tervehdin Amaria ja menimme Karosin kanssa talliin. Riisuin hikiset varusteet ja suojat ynm. Suin Karosin hiestä kihartuneen karvan, pesin sen lämpöisellä vedellä ja heitin kuivatusloimen ja talliloimen selkään. Sen lisäksi pesin Karosin märät, mutaiset ja hiekkaiset jalat ja kaviot ja letkutin jokaista jalkaa reilun 7min verran. Hieroin hieman linimenttiä ja käärin lämpöpintelit jalkoihin.
Karos pääsi ilokseen karsinaan nauttimaan heinistään ja raikkaasta vedestä. Siivosin jälkeni pesukarsinassa ja raahasin varusteet satulahuoneeseen, jossa heitin satulahuovan oikopäätä pesuun. Pesin kuolaimet ja pyyhin hikiset varusteet. Saatuani suojat pestyä laitoin ne pannuhuoneeseen kuivumaan ja menin itse syömään eväitäni.
Kun olin syönyt evääni menin Karosin luokse. Siirsin orin tyhjään karsinaan ja kävin hakemassa karsinan siivous välineet. Sitten siivosin oikein huolellisesti orin karsinan, vaihdoin kuivikkeet ja pesin ruokakipon. Tarkistin vesitilanteen ja vein lannat lantalaan. Siirsin Karosin takaisin omaan boksiinsa ja lakaisin luudalla tallikäytävän puhtaaksi. Menin laittamaan Karosin ruuat valmiiksi rehuvarastoon ja hain sitten sen ulkoloimen satulahuoneesta. Otin orin käytävälle ja riisuin sen molemmat loimet. Suin vielä koko hevosen läpi ja otin lämpöpintelit pois. Laitoin fleeceloimen selkään ja heitin ulkoloimen vielä siihen päälle. Vein Karosin loppu illaksi tarhaan ja korjasin jälkeni käytävältä ennen kuin lähdin kotiin.

lauantai 26. syyskuuta 2009
Karosin päiväkirjaa
Tuttu syksyinen tuulisuus ja ilman kirpeys olivat saapuneet. Pyöräilin ylämäkeä ylös kovalla vauhdilla ja näin jo kaukaa korkeat tallirakennukset. Useat hevoset nauttivat syksyisestä päivästä tarhoissa, jokunen ravaili hiekka kentällä ja pari ratsukkoa näkyi katoavan metsään. Lukitsin pyöräni tallin pihalle ja menin talliin. Jätin kassini hoitajien huoneeseen ja hain satulahuoneesta Karosin varusteet ja harjat. Koe viikko oli pikku hijaa tulossa koulunkin osalta, joten pitkään en kerkeäisi tallilla olemaan. Karos seisoskeli ylvään näköisenä hiekka tarhassa ja hirnui kun kuuli askelia pihassa. Tervehdin sitä nopeasti ja vein varusteet talliin. Sitten noukin maasta orin riimunarun ja otin sen kiinni. Köpöttelimme reipasta vauhtia talliin ja sidoin Karosin kiinni. Nuori ori hirnui ja puhisi, tömisteli jaloillaan ja heitti päätään. Aloitin harjaamisen. Hevosilla lähti karvaa ja pikku hiljaa alkaisi uusi karva kasvamaan, tällä kertaa hieman paksumpana. Suittuani hoitohevoseni puhdistin sen kaviot ja pistin suojat kaikkiin jalkoihin. Satuloin hevosen ja vaihdoin paksun nahkariimun suitsiin. Laitoin omat kamppeet päälle ja vein hevosen kentälle. Pieni kienttä oli onneksemme vapaana, joten nousin ratsaille ja aloitimme alku verryttelyt. Kävelin viisi kierrosta kentän ympäri ja kokosin ohjat. Lähdin asettelemaan hevosta ja siirryimme kevyeeseenraviin. Orilla riitti puhtia. Tein paljon puolipidätteitä ja voltteja. Vaihtelimme useasti suuntaa ja yritin saada hevosta koottua.
Oli niin hurjan ihanaa ratsastaa taas pitkästä aikaa Karosilla. Koulu kiireet rajoittivat hurjasti minun menemisiäni ja kun tallille meni, meni siinä helposti koko ilta. Päätin kumminkin nyt nauttia tästä hetkestä ja keskityin ratsastamaan allani kulkevaa oria. Karos meni nyt pieniä matkoja peräänannossa ja pysyi paremmin hallinnassa. Se oli pehmeämpi suusta eikä kallistunut peräänannossa liikaa eteen. Taputin sitä ja siirryimme laukkaan pääty-ympyrällä. Ratsastin oria tiukasti pienellä ympyrällä ja tässä todella huomasi että saumaton yhteistyö oli parasta. Karos alkoi pikku hiljaa asettua myös laukassa. Kun se oli saanut purettua pahempia energioita se jaksoi taas keskittyä ja menikin oikein hienosti. Taputin sitä, siirryimme käyntiin ja annoin vapaat ohjat. Hikikarpalot olivat nousseet kummallekkin. Kentän keskellä oli kolme estettä, yksi niistä oli n. 60cm korkea pystyeste, toinen n. 80cm korkea pystyeste ja kolmas 90cm korkea tasaokseri. Kokosin ohjakset ja otimme hetken harjoitusravissa taivuttelua ja erinäisiä väistöjä. Sitten nostimme vielä toiseen suuntaan laukan ja hyppäsimme huolellisella ja tasaisella hypyllä matalimman esteen. Kehuin Karosia ja tulimme sen toistamiseen. Jatkoimme siitä suoraan pitkän kaarteen kautta 80cm korkealle pystylle. Kun Karos sai huolellisen lähestymisen ja hyvän kannustuksen, se hyppäsi vain pienillä ja kevyilla avuilla ja tosi sujuvasti. Rummutin kättäni hevosen kaulaa vasten ja otimme pari etuosankäännöstä käynnissä. Kävelimme hetken niin että molemmat rauhoittuivat ja tulimme vielä kerran "radan" johon kuului 60cm pysty, 80cm pysty, 60cm pysty ja lopuksi 90cm okseri. Karos meni sen todella nätisti! Kiitin sitä ja jäähdyttelimme.
Vein hikisen hevosen talliin ja riisuin varusteet. Pyyhin sen sienellä ja runsaalla vedellä. Harjasin piikkisualla ja katsahdin jalat ja kaviot. Sitten hieroin hieman linimenttiä takajalkoihin ja vein hevosen karsinaan. Toin kasan maukasta heinää ja tarkistin että vesi oli ok! Pian Karos tulisi viedä tarhaan mutta tässä välissä kerkeisin hyvin pesemään sen varusteet. Niimpä kokosin kaikki sen nahkavarusteet satulahuoneen penkille ja rupesin urakalla pesemään ja huuhtomaan likaisia varusteita. Siinä meni oma aikansa ja kun vilkaisin pihalle huomasin että siellä oli jo asetta hämäräisempää. Menin viemään Karosin vielä illaksi pihalle ja siivosin sen karsinan pois isoista lantakasoista. Sen jälkeen lakaisin käytävän kokosin Karosin ruuat valmiiksi ja lähdin kotiin kassi olalla heiluen.

keskiviikko 19. elokuuta 2009
Loppukesän esteet!
Elokuu oli osoittautunut harmillisen sateiseksi kuukaudeksi. Onneksi edes tänään, keskiviikkona 19. elokuuta aurinko jaksoi paistaa kirkkaasti ja lämmittää mukavasti. Poljin suoraan koulusta kohti tallia. Linnut lauloivat ja sora rahisi polkupyöräni pyörien alla. Kaaroin tallinpihaan ja pysäytin pyöräni, lukitsin sen ja marssin talliin. Karos kökötti karsinassaan ja hörisi minulle hiljaa.
- Terve Karos, mutisin ja taputin sen pölyistä karvaa.
- Valitettavasti tänään meillä ei ole montaa tuntia aikaa, joten aloitetaan heti eikös vain? Sanoin ja pujotin riimun orin päähän. Karos tanssahteli vierelläni karsinassa ja pujahti mielusti ulos raikkaaseen loppukesän iltapäivään. Onneksi ei ollut sentään ihan liian kuuma, nimittäin nyt oli oikein mahtava sää harjoitella hieman esteitä. Sidoin Karosin kiinni ulkona kököttävään vahvaan hoitopuomiin ja hain sen harjat ja varusteet. Aloitin heti sukimaan Karosia. Karos huiski hännällään kiivaasti, se heitti päätään ja loikki lyhyillä sivuaskelilla sinne tänne. Toruin sitä ja siirryin toiselle puolelle. Saatuani puhdistettua koko pollen asetin suojat kaikkiin jalkoihin nappasin satulan käsivarsilleni ja satuloin Karosin. Pujotin suitset päähän ja kiristin vyötä. Sitten laitoin itselleni kypärän, turvaliivin ja hanskat ja marssimme yhteistuumin kentälle. Kentän aitaan oli kiinnitetty vanha riimunaru. Laitoin Karosin siihen kiinni ihan hetkeksi ja laskin kentällä olevista esteistä puomit n. viidestä esteestä. Tein pari puomisarjaa ja laskin myös muut esteet hieman pienemmiksi. Sen jälkeen irroitin Karosin ja kapusin ratsaille. Tarkistin vielä vyön ja jalustimet ennen kuin kököttelimme uralle. Ori käveli pitkin sulavin askelin eteenpäin ja venytti pitkää kaulaansa. Taputin sitä ja kokosin muutaman minuutin kuluttua ohjat.
Asetin Karosia sisälle, tein paljon voltteja ja otimme pian ravissa pääty-ympyröillä olevia puomeja. Energinen ja innokas hevonen ei olisi millään malttanut totella pidättäviä apujani vaan jyräsi vain eteenpäin kuin höyryveturi. Tein sille varsin selväksi ettei puomeille menty, ellei toteltu ja hetken verryttelyn jälkeen alkoi sujua. Menimme myös sisäuralla olevia ravipuomeja, joissa hevosen tuli kumminkin olla erittäin lyhyt, jotta sen askeleet sopivat puomien väliin. Oikeista suorituksista kehuin hevosta suuresti. Siirryimme käyntiin ja otimme parit etuosankäännökset ja väistöt. Niiden myötä sain taas hieman parempaa tuntumaa Karosiin ja se jopa tarjosi peräänantoa. Jatkoimme ravia, mutta tällä kertaa istuen alas harjoitusraviin. Taivuttelin hevosta ja ravasimme muutamaan otteeseen pienen ristikon ylitse.
Sitten nostimme pari laukkaa ympyröillä ja suoralla uralla. Sen jälkeen menimme taas puomeja pääty-ympyrällä ja sisäuralla. Karosilla oli ihmeen pitkä laukka, joten se tuli ratsastaa erittäin lyhyeksi, jotta sen askeleet sopivat normaaleihin sarjaväleihin ja puomiväleihin. Kun laukka sujui hyvin menimme pari pikku ristikkoa ja pystyä laukassa hetken, kunnes siirryimme hyppäämään 65cm kaksoissarjaa. Siinä oli neljän askeleen väli, mutta ensimmäisillä kerroilla en saanut Karosia menemään sarjaa neljällä askelella vaan se meni sen kolmella. Muutaman yrityksen jälkeen neljä askelta mahtui väliin. Hienoa Karos! Kävelimme hetken vapain ohjin ja tulimme sitten rauhallisessa kevyessäravissa kolmoisristikkosarjan. Kehuin Karosia kun meni hyvin ja hyppäsimme 80cm pystyn. Korjasin laukan ja jatkoimme siitä suoraan 80cm kaksoissarjalle. karosilla oli sen verran hyvä tekniikka, että se ylitti sarjan hyvin liian kovasta vauhdista huolimatta. En antanut sen kumminkaan vain olla vaan välittömästi sarjan jälkeen kokosin hevosen ja tulimme sarjan heti putkeen uudelleen, ja nyt sujui hyvin. Taputin Karosin hikistä kaulaa ja kokeilimme vielä 100cm melko leveää okseria. Lähestyimme okseria hyvässä, tasaisessa laukassa. Laskin hieman askelia ja painoin sitten pohkeeni kiinni hevosen kylkiin. Karos ei epäillyt hetkeäkään. Se nousi vahvaan ja kantavaan hyppyyn ja selvitti esteen leikiten. Taputin sitä ja päätin lopettaa nyt, hyvään suoritukseen.
Ravasimme ja kävelimme loppuverryttelyt ja menimme kaartoon. Laskeuduin ratsailta ja nostin jalkkarit. Sitten vein Karosin talliin. Riisuin sen nopeasti ja vein karsinaan. Kävin pian siivoamassa esteet pois kentältä. Kun olin sen homman hoitanut vilkaisin kelloani. 17.30. Menin harjaamaan ja puhdistamaan hikisen hevosen.Sitten annoin sille tarhaan kasan heinää ja vein sen sinne syömään niitä. Puhdistin ripeästi karsinan ja lakaisin käytävän. Tein hevosen iltasapuskat kuntoon ja menin puhdistamaan vielä Karosin varusteita. Kun kello näytti 20.00 hain Karosin sisälle tarkistin, että se oli kunnossa ja annoin sille sen iltamuonat.Lähdin kotiin.

tiistai 7. heinäkuuta 2009
Hauskuutta luvassa!
Voi miten ihanaa! Aurinko paistaa, linnut laulaa ja on kuuma kesä.Astelin tallinpihalle ja menin heti moikkaamaan Karosia.Karos oli pistetty tarhaan nauttimaan leppoisasta aamupäivästä.Annoin sille porkkanan ja otin sen riimuseen.Päätin oitis mennä liikuttamaan rakasta hoitoheppaani! Talutin Karosin viileähköön talliin ja sidoin sen huolellisesti kiinni.Sitten otin sen harjapakin ja aloiyin urakan.Harjasin pitkin ja reippain vedoin Karosin karvaa puhtaaksi.N.½h puunaamisen jälkeen tuloksia alkoi näkyä.Jatkoin vielä hieman ja siirryin sitten kavioiden pariin.Huolsin jalat ja kaviot ja selvitin jouhet! Tadaa! Heppa oikeassa juhla kunnossa.
Hain satulan ja suitset satulahuoneesta ja nostin kevyen satulan heposen selkään.Kirkkaan oranssi huopa väläytti myös Karosin kesämieltä.Satuloituani hevosen pujotin vikkelästi suitset hevosen päähän ja taputin sen lihaksikasta kaulaa.Samassa eräs tyttö pyyhälsi paikalle.
-Heippa oletko Wonder? Tyttö kysyy.Nyökkäsin hymyillen.
-Haluaisitko lähteä kanssani maastoon, Amar ehdotti että voisimme tehdä yhtrisen lenkin?Hän kysyy.
-Joo totta kai, hihkaisen innosta.
-Onko hevosesi jo varustettu?Kysyin.
-On mutta odottelemme Strillan kanssa pihalla, Tyttö vastaa ja poistuu.
-Mahtavaa, ihanaa saada maastoseuraa! Hihkaisin Karosille ja pistin sille vielä suojat.Hetken kuluttua seisoimme keskelle tallipihaa ja värkkäsimme jalustimia oikean mittaisiksi ja satulavöitä kireiksi.Sitten kapusimme ratsailla ja pyyhälsimme reippaassa käynnissä pois paikalta.
Hevoset kulkivat peräkkäin pitkin tien reunaa.Strilla oli kaunis holstein tamma ja kulki ylvään neitimäisesti Cinnamon alla.Käveltyämme tätä tallille johtavaa maalaistietä jo n.2km kokosimme ohjat.Edessämme näkyi vain loputtoman pitkä ja tyhjä suora jota reunustivat kellertävät pellot ja niityt.Kokosimme ohjat ja siirryimme raviin.Juttelimme taukoamatta milloin mistäkin.Ensin aihe oli helppo alottaa hevosista mutta pian se siirtyi elokuvissa nyt pyöriviin uutuus leffoihin ja kaikesta huolehtiviin ja mariseviin vanhempiimme.Ravasimme pitkän suoran loppuun asti kunnes käännyimme pienelle metsäpolulle jota reunustivat ylikasvaneet suuret vaahterat.Hevoset pidettiin hetken matkaa käynnissä ja hiljaisuus laskeutui yllemme.Satulat narisivat ja hevoset pärskivät.
Kapusimme jyrkän metsäpolun ylös mäen kukkulalle.Siellä hevoset saivat hetken katsella ympärilleen ja minä ja Cinnamon ihastelimme kauniita maisemia johon kuului myös solisevan puron kevyt laulu.Sitten käänsimme hevoset kohti toista ylämäkeä ja painoimme kevyesti pohkeemme niiden kylkiin.Cinnamonla oli pieniä ongelmia saada Strilla kiiveämään kivikkoista mäkeä mutta reippailla avuilla ja luottavaisella istunnalla tamma lähti lopulta kiipeämään vastentahtoisesti ylös.Karos kompuroi eteenpäin ja sain moneen moneen otteeseen käskeä sitä rauhoittumaan jotta se malttoin katsoa jalkoihinsa.Lopulta pääsimme kivikkoisen polun ylös ja takaisin pehmeälle ja kevyelle niittytielle.
-Ravataanko?Kuului edestä Cinnamon huuto.
-Jep,huikkasin takaisin ja siirsimme hevoset kevyeeseenraviin.Tuuli humisi korvissamme kun hevoset köpöttelivät reipasta ravia alas tieltä.Tämä oli hevosille tuttu laukkapolku joten moneen otteeseen sai ainakin Cinnamon tehdä töitä hevosensa kanssa kun Strilla yritti ryöstää laukkaan.Päättäväisesti ravasimme kuitenkin tietä pitkin kunnes käännyimme toiselle peltotielle ja siirryimme käyntiin.Tervehdimme puolituttua maanviljeliää joka hoiteli viljelmiään.Strilla hyppi edessämme ja olisi niin hurjan mielusti laukannut että se vain heitti päätään kiukkuisesti kunnes uskoi Cinnamon käskyjä.Peltotieltä poikkesimme takaisin metsään jossa polku oli kapea ja täynnä oksia ja risuja.Kuljimme sitä muutaman metrin kunnes pääsimme leveälle suljetulle kärrytielle.
-Haluatko laukata vai jätetäänkö se osuu kentälle?Cinnamon kysyi.
-Olisi se kyllä mukavaa mutta kai hevoset pysyvät otteissamme?Kysyin epäluuloisesti.
-Pysyvät pysyvät sitä paitsi tämä tie päättyy vanhalle roskikselle joten siitä kauemmaksi ei edes urheat ratsumme pysty jatkamaan laukkaansa, Cinnamon vakuutti.
-No siinä tapauksessa, naurahdin.Siirryimme harjoitusravin kautta laukkaan.Cinnamon istui syvällä Strillan satulassa ja piti hevosen huolellisesti hallinassaan.Annoin Karosin venyttää askeltaan ja nauttia maastolaukasta.Karosin kaviot iskeytyivät pehmeään polkuun ja heittivät pölyä ja hiekkaa taaksepäin.N.500m laukkapätkän jälkeen hillitsimme hevosiamme ja taputimme niitä tosi paljon.
-Hieno poika,mutisin Karosin korvaan ja astuimme käynnissä tiheään metsikköön.Puuskuttavat hevoset etenivät pari kymmentä metriä pitkin tiheää metsikköä kunnes pääsimme takaisin tielle.Nyt olimme taas tallitiellä joten annoimme hevosille hieman ennemmän ohjaa ja kävelimme loput 2km tallille.
Talli pihaan saavuttuamme hevoset seisahtuivat rinnakkain.Laskeuduimme ratsailta ja nostimme jalkkarit.Sitten nostin ohjat kaulan yli ja kiitin Strillaa ja Cinnamonaa mukavasta reissusta.Hymyillen palasimme Karosin kanssa karsinalle.Riisuin Karosilta varusteet ja pistin sen riimunarun päähän käytävälle.Tarkistin jalat naarmujen ja kolhujen varalta mutta onneksemme mitään ei ollut.Sitten kylmäsin hieman hevosen jalkoja ennen kuin suin sen kumisualla tarkistin kaviot ja vein takaisin tarhaan.Toin sille kasan maukasta vihreää ruohoa ja tarkistin että sillä oli runsaasti vettä saatavilla.Sitten menin talliin siivoamaan karsinaa.Muistelin maastoretkeämme samalla kun loin lannat Karosin karsinasta ja pesin sen kaukakipon ja vesiautomaatin.Hymyillen vein tavarat paikoilleen ja lähdin kotiin.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Hikistä treeniä!
Pujahdin tallin pihaan aamulla klo.10.Hevoset oli laskettu pihalle tarhoihin ja laitumille ja nyt oli tallissa kova hyrinä kun kaikki siivosivat karsinoita ja muita paikoja.Menin ensin tervehtimään Karosia, ojentamalla sille samalla muutaman makupalan ja antamalla pari reipasta taputusta kaulalle.
-Hieno poika,mutisin ja keräsin laukkuni maasta.Menin sisälle talliin ja tervehdin tallityöntekijöitä ja hoitajia jotka naamat punaisina nostivat raskaita vesisaaveja ja työnsivät täysiä kottikärryjä.Riensin auttamaan yhtä tyttöä joka yritti raahata vesisaavia täyttöpaikalta karsinaan.Yhteisvoimin saimme saavin paikoilleen ja hymyilimme toisillemme.
Vein reppuni hoitajien huoneeseen jossa istuskeli pari hoitajaa hörppimässä mehua.Moikkasin heitä nopeasti ja kiirehdin takaisin tallin puolelle ja sitä kautta Karosin likaiselle karsinalle, vilkaisin sitä nopeasti eikä aikaakaan kun saavuin jo mukanani kottikärryt ja talikko.Loin lantaa n.puolituntia kunnes pyyhi hikeä otsaltani ja nojasin väsyneenä talikkoon.Kaadoin rehuastiaan kuumaa vettä ja pesin sen juuriharjan avustuksella jättäen jälkeeni puhtaan kipon ja siirtyen pyyhkimään suoklakivestä hieman roskaa pois ja pesemään vesiautomaattia.Kun olin saanut kaiken kuntoon vein tavarat paikoilleen ja katselin ympärilleni, talli oli huomattavasti siitimpi ja porukkakin oli hajantunut jo hevosia hakemaan.
Menin aurinkoiselle pihamaalle josta seurailin hevosten laiduntamista ja joidenkin nuorempien yksilöiden villiä menoa.Kannoin pari ämpärillistä vettä muutamaan tarhaan ja laahustin sitten toimistoon paita liimautuneena selkään.Useammat väsyneet tallityöntekijät ja hoitajat sekä muut tallillakävijät istuivat sohvalla ja lattialla ja nauttivat tuulettimen vilvoittavasta tunteesta ja jääkylmistä mehujäistä.Seurasin esimerkkiä napaten pakastimesta maukkaan mehujään ja pistämällä siitä hyvästä euronkolikon Amarin pöydälle.Istuskelimme mehujäitä söiden siinä aikamme kunnes osa porukasta lähti raahautumaan tallia kohden.Tulimme viileään talliin ja menimme rehuvarastoon.Vaiteliaina sekotimme jokaisen tallilla asuvan heposen ruuat ja pistimme ne hyllylle turpoamaan.Lakaisin lattian ja lähdin yhdessä parin hoitajan kanssa tarkistamaan että hevosilla oli kaikki ok, ja olihan niillä.
Yhden jälkeen kannoimme hevosille ämpäreitä tarhoihin ja ruokimme jokaisen maukkailla annoksilla ja tarkistimme vesitilanteet.Karos hirnui minulle tervehdyksen, ja upotti turpansa ämpäriin mussuttaen ruokaansa nautinnollisesti.Pari tuntia kuluttelin aikaani löhöen toimiston ränsistyneellä sohvalla parin kaveri kanssa ja jutellen hevosista ynm.Kellon lähestyessä jo puoli neljää nousin ylös ja astelin pihalle, pujotin riimun rautiaan orin päähän ja vein sen talliin.
Sidoin Karosin kiinni kätevästi ja avasin pullollaan olevan harjapakin, noukin sieltä harjan ja aloitin tarmokkaasti kunnon puhdistus työn.Suittuani hevosen, katsottuani sen kaviot ja haettuani sen nahkaiset varusteet, heitin satulan selkään ja suitset päähän.Käärin upouudet pintelit hevosen jalkoihin, suoristin kaulalla lepäävän martingaalin ja painoin kypärän päähän vieden samalla reippaan hevosen varjoiselle kentälle.Pari muutakin ratsukkoa ilmestyivät portille ja tiedustelivat olivatko tervetulleita.
- No totta kai, mitä tehtäisiin tänään hevosten kanssa?Kysyin myilta kiristäen samalla satulavyötä hampaat irvessä.
- Mä ajattelin ettei koulutreenit tekis pahaa, mutta kun on niin tukahduttavan kuuma niin tekis mieli vaan marssia käyntiä ympäri kenttää koko tunti, ja toivoa ettei hevoset nukahda ennen meitä,sanoi yksi väsynyt tallityttö ja taputti hevostaan kaulalle.
- Hahhaa hyvä idea, mutta ehkä noista kahdesta voitais valita ihan kaikkien parhautta ajatellen se koulutreeni, vaikka onkin näin kuuma, toinen tyttö sanoi ja heilautti itsensä satulaan.
- Siinä tapauksessa vedetään oikein tehokkaat koulutreenit, naurahdin ja astelin Karosin kanssa alkukäyntejä ympäri kenttää.
Kävellessämme jo tarpeeksi, kokosimme ohjat ja siirryimme tarmokkaaseen raviin, harjoitellen ympyröitä ja asetuksia. Karos vaati minulta paljon, jopa näin kuumana ja tukalana päivänä.Tein armottoman paljon puolipidätteitä, ratsastin aktiivisesti kulmiin ja pidin hyvän tuen ulko-ohjalla ja asetin Karosia sisälle.Allani ravaava reipas hevonen venytti jalkojaan ja puhisi, vaikka tuntia oli kulunut vasta reilun 10min verran.Suunta vaihtui, teimme samaa hetken, kunnes otimme oma-aloitteisesti pysähyksiä ja peruutuksia sekä siirtymisiä.Karos alkoi hieman rauhoittumaan, vaikka vieläkin sain ratsastaa sitä volteille ja pidätellä sitä paljon, mutta ainakin pysähdyksistä oli huomattavasti apua.Taputin hikistä hevosta, siirryimme kaikki käyntiin ja liu´utimme ohjat vapaiksi.Karos heitti päätään, pyristeli ja huiskutteli kiukkuisesti ötököitä pois ympäriltään.Kokosimme pikapuolin ohjat, siirryimme raviin ja otimme laukannostoja pääty-ympyröillä.Naputtelin sisäpohkeella Karosin kylkeen, vedin sisäkättä kohti napaani ja istuin rentona satulassa.Sain Karosilta hyvää lyhyttä ja rentoua laukkaa, josta kiitin sitä paljon.
Laukan jälkeen otimme pohkeenväistöä, etu- ja takaosankäännöksiä, hieman avoväistöä ja saimpa Karosilta hetken matkaa jopa nättiä koottua ja ryhdikästä ravia.Pohkeenväistössä huomasin välittömästi eron kun muistin istua siiviisti satulassa, käyttää paino apuja ja pohkeita yhdessä, kuin että olisin vain paukuttanut hevosta pohkeella ja pyytänyt väistämään.Taputin Karosia tyytyväisenä, ja kokeilimme myös toiseen suuntaan.Muillakin ratsukoilla meni oikein mallikkaasti, vaikkakin yksi hevosista osoitti pohkeenväistössä huomattavia kärsimättömyyden merkkejä, nousemalla melkein pystyyn.Etu- ja takaosankäännökset sujuivat ihan hienosti, vaikkakin minun ja Karosin kohdalla ei niin mallikkaasti, mutta kun onnistuimme edes joten kuten taputin Karosia ja pidimme hetken hengähdys tauon.
Reilun tunnin koulutunnin jälkeen laskeuduimme ratsailta ja veimme hevoset ripeästi vilpoiseen talliin.Riisuin Karosin ja pesin sen sienellä ja harjasin sualla, ennen kuin pistin karsinaan.Sitten marssin suorinta tietä satulahuoneeseen kuuraamaan varusteita ja juomaan litra kaupalla raikasta vettä.Pesimme yhdessä porukalla varusteita, auttaen välillä toisiamme ja juttelemalla rennosti kesästä.Hieman ennen kello kuutta talutin Karosin tarhaan ja laitoin sen iltaruuat kuntoon, mutta vaikka kuinka olisin halunnut jäädä tallille, minun oli palattava kotiin ennen puolta seitsemään.Lähdin siis kotiin.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Maaastoon!
Vihellellen saavuin tallille keskiviikkona.Avasin toimiston oven ja tervehdin Amaria.
-Amar voisiko joku lähteä tänään kanssani maastoon?Kysyin.
-Joo totta kai talli on täynnä hevosia jotka kaipaavat vauhdikasta mutta rentoa kesämaastoa,Amar vastasi iloisesti.
-Ulrika lähtee varmasti mielusti mukaasi odotappas niin soitan hänelle,Amar sanoi ja kaivoi puhelimen esiin.Hän puhui hetken ulrikan kanssa puhelimessa ja sopisi asioita.Sittne hän lopetti.
-Jeps Ulrika lähtee kanssasi sovin että tapaatte 1h kuluttua pihassa,Amar sanoi.
-Okei kiitti paljon,vastasin innoissani.
Menin etsimään Karosia.Ori oli laskettu laitumelle.Huutelin sitä portilla aikani mutta turhaan.Pujahdin aidan ali ja hain Karosin laitumen toisesta päästä.Taluti sen porille ja avasin portin katsoin kelloani ja menimme talliin.Sidoin Karosin käytävälle kiinni ja hain sen hoitotavarat ja varusteet.Laitumelta hakemisessa oli mennyt jo 15min.Otin kumisuan ja ryhdyin harjamaan heppaa.Karos seisoi kiltisti paikoillaan ja yritti vai vihkaa kurotella kohti heinäkasaa johon se ei kumminkaan ylettynyt. Muta ja lika lähti melko helposti Karosin karvasta.Harjasin sen huolellisesti ja pyyhin sienellä hännän alusen, mahan ja pään.Tarkistin jalat ja kaviot ja tein tarpeelliset toimenpiteet.Samassa näin kuinka Ulrika talutti Emma nimisen suomenhevostamman sisälle talliin.Hän tervheti minua iloisesti ja kysyi mimmoinen lenkki kierrettäisiin.
-Joku rento ja rauhallinen en ole taas vähään aikaan maastoillut tällä hepulla joten ei mitään kaupunki reissua,naurahdin.
-Selvä ei sinua huvittaisi maastoesteitä hypätä?Ulrika kysyi.
-Huvittaisi mutt en oikein tiedä Karosin kanssa,mutisin.
-Hyvin se menee otetaan sellainen rauhallinen ja pieni maastorata tuolta parin viiden kilometrin päästä,Ulrika sanoi ja katsoi minua vielä kysyvästi.
-No okei,vastasin hymyillen.Nyt minua kyllä hieman jännitti.
Satuloimme Ulrikan kanssa hevoset ja talutimme ne tallipihalle.Kiristin vyötä ja laskin jalustimet.Nousin ratsaille.Lyhensin jalustimia vielä parilla reijällä ennen kuin sirryin Ulrikan ja Emman perään.Kävelimme aluksi pari kilometriä suht vapain ohjin.Karos meinasi räjähtää innosta kun pääsi maastoon.
-Siirrytään pian raviin,Ulrika sanoi.Kokosin ohjat istuin syvälle satulaan ja sitten siirryimme raviin.Tein koko ajan puolipidätteitä ja pidin Karosin visusti tamman perässä.Ravasimme jyrkän mäen ylös ja vielä pitkän matkaa vanhaa kärrytietä pitkin.Karos nautti selvästi.Sillä oli rkovat tarmokkaasti pystyssä ja se ravasi rentona ja reippaasti allani.
-Käyntiä,Ulrika sanoi.Ylitimme ajotien ja tulimme kivikkoiselle polulle.Hevoset selvittivät kivikon rauhallisesti ja kun pääsimme takaisin leveälle ja pehmeälle polulle jatkoimme kevyttäravia.N. kilometrin ravin jälkeen Ulrika käännähti minuun päin ja kysyi laukattaisiinko.
-Vaikka,vastasin nopeasti.Ulrika ja Emma siirtyivät vauhdikkaaseen laukkaan.Annoin Karosin mennä.Ori syöksyi eteenpäin.Sen kaviot vain rummuttivat tien pintaa vasten.Istuin rentona satulassa ja tein edelleen puolipidätteitä.Laukkasimme melko pitkään varmaan reilu 500m pätkän.Mutta tie oli kuin luotu laukkaamiseen.Taputin Karosia ja siirryimme hetken päästä ravin kautta käyntiin.
-Tulemme pian radalle se sijaitsee melkeen kokonaan pellola joten mennään aluksi vain sitä pelto-osuutta,Ulrika sanoi.Hetken päästä sujahdimem metsän siimeksestä pellolle jossa oli vanhaa heinää vain.Kävimme radan käynnissä läpi ja Ulrika ja Emma menivät ensin.Minulla oli kova pidätteleminen hevostani joka hyppi allani ja olisi halunnut singahtaa jo Emman ja Ulrikan perään.Kun Ulrika ratsasti Emman takaisin hän sanoi että rata oli erinomaisessa kunnossa.Hän antoi minulle vinkkejä ja tuli mukaani niin että laukkasi esteiden vieressä.Kumminkin hyvän välimatkan päässä ettei Karos lähtisi mihinkään laukka kilpailuun.
Sitten ravasimme radalle.Annoin Karosin siirtyä laukkaan ja tein heti paljon pidätteitä.Ensimmäinen este oli n.60cm korkea risu este.Karos ei epäillyt hetkeäkään vaan hyppäsi isolla loikalla esteen yli.Nousin kevyeeseen istunaan ja otin heti esteen jälkee hevosen kiinni.Laukkasimme pienen mutkan läpi ja tulimme toiselle esteelle joka oli n.70cm korkea kärryeste ja melko leveä.Säätelin hevosen askelia ja päästin sen sitten hyppyyn.Pitkän ja korkean loikan myötä laskeuduimme ja laukkasimme huimaa vauhtia kohti seuraavaa estettä.Onneksi esteiden välillä oli pitkä matka joten sain pidäteltyä Karosia ja sain sen takaisin otteisiini ennen seuraavaa estettä joka oli puunrunko.Ylitimme sen ongelmitta ja lähestyimme kohti seuraavaa estettä joka oli vesieste.Siinä Ulrika oli käskenyt minun pitää kunnolla pohkeet kiinni ja ohjata keskelle estettä.Yritin noudattaa ohjetta mutta juuri ennen estettä Karos ponkaisikin sivulle eikä minulla ollut minkään näköisiä mahdollisuuksia pysyä kyydissä.Tömähdin maahan pää edellä.Karos laukkasi pillastuneena kohti Emmaa ja Ulrikaa.Ulrika sai hevosen melkein heti kiinni.Sitten hän palasi minun luokse.Olin noussut seisomaan mutta käteeni sattui hieman.Nousin takaisin ratsaille.
-Sattuiko?Ulrika kysyi vielä kerran.
-Ei pahemmin koitamme uudelleen vesiestettä,vastasin.Nyt pidin tiukasti pohkeeni kiinni Karosin ympärillä ja kun lähestyimme estettä paiskasin pohkeeni tiuaksti sen kylkiin ja Karos hyppäsi jollain kummallisella hypyllä esteen yli.Taputin sitä ja käännyimme kohti viimeistä estettä joka oli risueste.Ylitimme sen vaivatta ja laukkasimme Ulrikan ja Emman luokse.Taputin Karosia tosi paljon.
-Hienosti meni!Ulrika kehui.
-Haluatko mennä vielä vai tullaanko joku toinen kerta koittamaan uudelleen?Ulrika kysyi.
-Tämä saa riittää,vastasin hymyillen.Ratsastimme käynnissä pois pellolta.Menimme metsätielle ja siirryimme raviin.Karos oli erittäin innokkaalla tuulella ja heitti päätään.Se meni tien sivusta toiseen sivuun muttei sentään lähtenyt käsistä.Laukkasimme pienen ylämäen ylös ja siirryimme taas käyntiin.Olimme tallilta muutaman kilometrin päässä joten otimme vielä hetken kevyttäravia ennen loppukäyntejä.Molemmat hevoset olivat kuuman auringon alla hieman hikisiä.Saavuimme pihalle ja laskeuduimme ratsailta.Nostin jalkkarit ja vein hevosen talliin.Riisuin sen ja otin hikiviilalla hieman sitten harjasin sualla katsoin kaviot ja jalat ja vein Karosin tarhaan.Kävi kotona syömässä.Palasin klo.18.00.Ehtisin ratsastaa Karosilla vielä koulua.
Hain hevosen talliin ja harjasin sen.Onneksi se ei ollut piehtaroinut.Tarkistin jalat ja puhdistin kaviot.Sitten pistin sille satulan ja sutiset sekä pintelit.Painoin kypärän päähän ja marssimme kentälle.Kiristin vyötä ja pidensin jalustimia.Menimme tielle kävelemään.Kävelimme vain sitä yhtä tietä pitkin ja kun palasimme menimme kentälle.Siinä oli tullut huolelliset alkukäynnit.Ravasimme kevyttäravia ja teimme pääty-ympyröitä ja kiemuroita.Karos ei ollut nyt niin vilkas kuin aamupäivällä vaan jaksoi kuunnella paremmin.Otimme käynti ravi siirtymisiä keskiympyrällä ja pysähdyksiä ja peruutuksia.Ori totteli jo hienosti.Otimme pohkeenväistöä joka meni hetken kangistelun jälkeen hienosti.Etuosankäännöskin luonnistui.
-Sinähän osaat poikaseni vaikka mitä,hihkaisin ja nostimme laukkaa.Teimme laukassa laukkaympyröitä jolloin asetin hevosta ja se kulki oikein nätisti.Sitten otimme hieman keskellä olevia laukka ja ravi puomeja ja kavaletteja.Nyt oli aika lopettaa ravisimme loppu ravit ja kävelimme loppu käynnit vapain ohjin.Sitten menimme keskelle kaartoon ja vein hevosen talliin.Riisuin kamat ja harjasin Karosin pölyharjalla.Otin pintelit pois ja huolsin kaviot.Kello oli jo paljon joten vein kamppeet pois talutin Karosin karsinaan ja ruokin sen.Otin sen karsinasta nopeasti lantakikkareet pois ennen kuin lähdin kotiin.

perjantai 12. kesäkuuta 2009
12.6.
Kesä loma oli alkanut jo kaksi viikkoa sitten.En ollut taas pitkään aikaan päässyt katsomaan rakasta hoitoheppaani.Istahdin auton takapenkille ja hoputin äitiäni joka vielä kasteli naapureiden kukkia.
-Äiti hopi hopi!Ärsyynnyin jo.
-Tulossa ollaan,äitini vastasi hyvän tuulisena ja veti puutarhahansikkaat käsistään.Hän loikkasi ratin taakse ja kaasuttelimme rauhallisesti pois pihasta.
Äiti heitti minut tallille.Kiitin kyydistä ja juoksin pihan poikki laitumelle kurkkaamaan.Laidun ammotti kumminkin tyhjyyttään ja tarhoissakin oleskeli vain muutama hassu hevonen.Menin kummissaan talliin.Suurin osa hevosista oli sisällä karsinoissa ja torkkuivat siellä.Menin Karosin karsinalle.Ori makoi karsinan pohjalla pitkin pituuttaan ja eikä havahtunut tulooni.En viitsinyt herättää sitä vaan menin viemään reppuni toimiston kaappiin.Siellä tapasin Amarin.Amar istui puoli nukuksissa toimiston pöydän takana ja nojasi raskaasti käteensä.
-Heippa,moikkasin Amaria ja katsoin häntä hieman kummissaan.
-Hei,Amar vastasi väsyneesti ja haukotteli.
-Tuota miksi kaikki hevoset ovat sisällä näin kauniina kesäpäivänä,kummastelin.
-Yli puolilla tallin hevosilla oli eilen yönä reipas karkausreissu jonka takia jokainen Heijastuksen talliapulainen ja työntekijä ovat kodeissaan nukkumassa ja myös minä kaipaisin rutkasti unta,Amar vastasi ja haukotteli makeasti.
-Kerroppas koko juttu,vaadin ja istahdin toimiston pöydän vastakkaiselle puolelle.
Siinä istuskellessamme Amar kertoi kuinka n. klo.00.30 oli Ulrika tullut herättämään Amarin ja sanonut että jokainen laitumen hevonen oli päässyt irti.Joku oli vain nähnyt kuinka viimeisetkin hevoset siltä laitumelta olivat kadonneet yönhämäryyteen.Siinä oli sitten hevosia etsitty ihan aamuun asti.Vasta puoli 7 oli viimeinen karkulainen saatu kiinni.Nyökkäsin ymmärtäväisenä.
-Karos taisi lukeutua heihin,mutisin.
-Kyllä vain,Amar vastasi.
-Se nimittäin nukkui äsken oikein makeasti karsinassaan,huokaisin.
-Voi sitä ori poikaa harjoituksilta se ei kummikaan saa välttyä,Amar sanoi ja hörppi kahvikuppinsa sisällön loppuun.
-Laidunta ei ole vielä saatu korjattua, lähtisitkö seurakseni korjaamaan sitä?Amar kysyi.
-Ilomielin,vastasin ja ponkaisin pystyyn.Astelimme tallin poikki pihalle varasa, kasa nauloja ja lankaa mukanamme.
Töskentelimme ison laitumen kanssa reilun 1h verran kunnes koko laidun oli saatu kuntoon.Hevoset olivat kaataneet muutaman tolpan mennessään ja niiden pystyttäminen vei aikaa.Palattuamme talliin oli hevoset jo hereillä.Ne kurkkivat nälkäisinä karsinoiden ovien yli ja hirnuivat.
-Voi ruokkia ne,sanoin.
-Kiitos minä menen tekemään paperitöitä,haukotteleva nainen sanoi ja palasi toimistoon.Kärräsin niitettyä ruohoa sisälle talliin ja jaoin hevosille ruuat.Karos ryhtyi ahneesti syömään omia ruokiaan eikä edes huomannut minua.Vein kärryt pois ja lakaisin käytävän.
Kun hevoset olivat syöneet menin kysymään Amarilta voisinko viedä hevoset pihalle.Hän vastasi että se oli hyvä idea.Otin siis aina pari hevosta kerraallaan ja talutin niitä tarhoihin ja laitumille.Kun talli oli tyhjä aloitin uurastuksen karsinoiden parissa.Siivottuani koko tallin olin niin puhki että istahdin vain penkille ja pyyhin hikeä otsaltani.Tätä pitäisi tehdä useammin.Yllensä siivosin vain ihan yhden tai enintään kaksi karsinaa mutta nyt olin kyllä ihan tyytyväinen kun talli oli siisti.Keräsin vielä ämpärit rehuvarastoon ja menin katsomaan Karosia joka seisoi tarhassa ylvään näköisenä. Vihelsin sitä ja se ravasi päätään viskoen portille.Voi raukkaa ötökät kiusasivat.Otin sen kiinni ja vein innokkaan ison orin talliin.Karosin vasta kengitetyt kaviot kopisivat betonilattiaa vasten.Pistin sen käytävälle kiinni ja aloitin harjaamisen.Ori oli totta tosiaan piehtaroinut ja saanut itsensä paraati kuntoon.Suin sitä pitkän aikaan ennen kuin sen oman karvan kaunis kiilto rupesi näkymään.Otin kovaharjan jolla sain myös likaa hyvin pois.Loppu silauksen tein pölyharjalla.Sitten putsasin kaviot ja pistin pintelit jalkoihin.Hain Karosin varusteet ja rupesin satuloimaan.Nostin yleissatulan hevosen selkään ja liu´utin sen omalle paikalle.Pistin vyön ensimmäisiin reikiin ja odotin hetken.Sitten kiristin kolmansiin ja odotin taas hetken.Sitten vielä viidensin ja annoin sitten vyön olla.Otin suitset koukusta ja suitsin Karosin.Painoin kypärän päähän ja menin sanomaan Amarille ja ratsastiasin rauhallisesti koulua kentällä.Hän vain nyökkäsi ja pyysi olemaan varovainen.
Talutin Karosin kentälle ja suljin portin.varmistin vielä vyön ja laskin jalustimet.Nousin ratsaille ja pidensin jalustimet koulujalkkareiksi.Painoin kevyesti pohkeeni sen kylkiin ja astelimme vapain ohjin käyntiä uralle.Kävelimme melko pitkään ennen kuin kokosin ohjat.Vaihdoimme suunnan kokorataleikkaalla ja siirryimme kevyeeseen raviin.Tein paljon puolipidätteitä ja voltteja.Karos oli hieman kuumana.Harjoittelimme pysähdyksiä ja asetin oria sisälle.Kenttä pöllysi todella paljon.Vaihdoimme suunnan ja istuin harjoitusraviin.Otimme temmonvaihteluja ja asetin taas hevosta sisälle.Otimme hieman kiewmurauraa, voltteja ja kahdeksikkoa.Hiki nousi otsalleni oli aivan tuskaista ratsastaa näin kuumana kesäpäivänä koulua mutta minkäs sille mahtoi sitäkin oli joskus maltettava mennä.
Pidätin Karosia ja kävelimme hetkisen.Sitten otimme laukannostoja ravista ja käynnistä.Karos nosti laukkaa jo erinomaisesti.Se meni todella pehmeästi mutta innokkaasti.Kokeilin kulmissa laukanvaihtoja ja kyllä nekin suht hyvin onnistuivat.Kehuin Karosia ja teimme suunnanvaihdon.Kokeilimme toiseen suuntaan laukkaa.Vaikka emme olleet tehnyt vaikeita harjoituksia tai muuta oli meillä molemmilla jo armoton hiki.Kokeilimme vielä hieman pohkeenväistöä käynnissä joka meni aika pipariksi.Mutta tarmokkaan kokeilun ja hiomisen myötä onnistuimme lopussa.Taputin Karosia ja annoin sille vapaat ohjat.Lopetimme tältä erää.Valuin väsyneenä satulasta ja nostin jalustimet.Löysäsin vyötä ja talutin hevosta hetken pihalla ennen kuin vein sen talliin.Riisuin satulan ja suitset sekä pintelit.Pesin sitä hieman pesukarsinassa viileällä vedellä.Sitten annoin sille kasan heinää karsinassa ennen kuin vein sen laitumelle.Pistin iltakaurat kaikille valmiiksi karsinoihin ja kävin sanomassa asiasta Amarille ennen kuin lakaisin käytävän ja soitin äidilleni että hän tulisi hakemaan.Hyvästelin vielä Karosin ennen kuin astelin tyytyväisenä äitini autoon.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Esteitä!
Oli tuikitavallinen keskiviikko.Pyöräilin raskasta ylämäkeä ylös suoraan vastatuuleen.Pyyhin valahtaneita hiussuortuviani pois kasvoilta ja kaarroin tallin pihaan.Karos oli laskettu laitumelle parin kaverin kanssa.Näin kuinka se laukkasi ympäriinsä ja pukki isoja pukkeja.Lukitsin fillarini ja menin talliin.Tuttuun tapaan päätin hoitaa tallityöt ensin pois alta.
-Voi! Huokaisin.Mikä ihana yllätys Karosin karsina oli siivottu ja oljet oli levitetty nätisti koko karsinaan.Myös ruokakippo oli puunattu niin hienoon kuntoon että se oikein kiilsi auringon heittäessä sitä vasten kellertäviä säteitään.Hymyillen lähdin kohti rehuvarastoa.Otin ylhäältä hyllyltä upo uuden suolakiven.Pistin raskaan suolakiven kuntoon ja vein sen orin karsinaan.Sidoin huolellisesti kiinni ja suljin oven perässäni.
Lähdin reippaasti kulkemaan kohti laidunta.Hakisin nyt ensin Karosin, harjaisin ja varustaisin sen ja kokeilisin hieman esteitä.Vihelsin kimakasti portilta ja näin kuinka lauma hevosia lähti laukkaamaan kohti porttia.Karos hieman uhitteli pienempää ponia pysymään kaumpana ja ehtikin ensimmäisenä portille.Hieroin sen lihaksikasta kaulaa ja otin sen kiinni.Napsautin sähköt pois päältä ja talutin orin rinnallani tielle.Karos korskui rinnallani ja heitti päätään.Se potki takajalallaan uhkaavasti mutta pysyin onneksi poissa sen takajaloista.Saatuani reippaan pojan tallinpuolelle pistin sen kiinni ketjuihin ja hain harjat.Otin kumisuan ja aloitin.Karvaa lähti melko reippaasti.Kärsimättömänä Karos kuopi koko ajan lattiaa.
-Lopetappas nyt,sanoin tiukasta ja siirryin toiselle puolelle sukimaan.Harjattuani Karosin sualla otin pölyharjan ja tein sillä huolellisen harjauksen.Huolsin kaviot ja harjasin pään.Hain satulan ja suitset ja ryhdyin tarjoamaan kuolaimia.Karos vain peruutti taaemmaksi sen verran kuin narut antoivat periksi ja rupesi sitten kiukuttelemaan.
-Kuules känkkäränkkä!Sanoin kiukkuisesti sille ja kutitin sitä suupielistä.Vikkelästi pujotin korvat niskaremmin ja otsaremmin välistä ja pistin turpahihnan kiinni.Laitoin riimusta narut suitsiin ja nostin satulan käsivarsilleni.Satuloin orin kevyeeseen satulaan ja kiristin vyötä.Satuloituani sen pistin suojat joka jalkaan ja lähdin kysymään Amarilta ehtisikö hän tulla opettamaan.En löytänyt Amaria mistään joten päätin mennä kentälle.Taluttelin Karosia hetken ja nousin satulaan.Se oli melko rauhallinen joten aloitin sillä alkukäynnit.Sitten kokosin ohjat ja siirryimme kevyeeseen raviin.Karos meni tosi hienosti.Hieroin sen kaulaa ja etsin yhä katseellani jotain tuttua aikuista.Olin jo lämmitellyt Karosin kun näin Ulrikan kärräämässä lantakärryjä laitumilta päin.Huusin hänelle ja kysyin oliko hän nähnyt Amaria.Ulrika sanoi että Amar on maastoa vetämässä mutta kysyi oliko joku hätänä.
-Eikun olisin vain halunnut Karosilla ratsastaa,vastasin empivästi.
-No minä voin tulla valvomaan kuulin Amarilta että sinä ja Karos menisitte tänään esteitä eikö totta?Ulrika kysyi.
-Joo, vastasin ja kiitin.
Ulrika kokosi meille pienen pieniä n.30cm ristikoita ja paljon puomeja.Sitten hän auttoi laukannostossa kannustamalla hevosta maastakäsin.Liu´utin sisäpohjettani eteenpäin ja siirryimme keinuvaan laukkaan.Pidin tasaisen tuntuman ja teimme pääty-ympyrän.Hyvin sujui!Siirsin puhisevan hevosen raviin ja nostimme uuden laukan.Parin laukannosto-harjoituksen jälkeen taputin Karosia ja menimme ravissa maapuomeja.Ai että Karos meni taitavasti.Se ei kertaakaan kompuroinut puomeilla tai ottanut yli isoja loikkia.Harjoittelimme niin ravi kuin laukkapuomejakin.Ulrika ohjeisti meitä ja käski hypätä pienen ristikon ravissa.Ajoin orin esteelle rauhallisessa ravissa ja kun tuli ponnistuksen aika painoin pohkeet kiinni hevoseen ja annoin ohjaa.Karos loikkasi kömpelösti esteen yli ja siirtyi laukkaan.
-Takaisin raviin ja rauhallisesti uudelleen, pidä se kumminkin hereillä ennen estettä ei matelua,Ulrika sanoi.Käänsin Karosin uudelleen esteelle ja nyt meni jo paremmin.Menimme vielä monen monta kertaa ravissa molempiin suuntiin kunnes kokeilimme laukkaa.Karosin ei edes tarvinnut hypätä se vain sovitti askeleensa esteeseen ja laukkasi kepeästi sen yli.Taputin ja menimme uudelleen.
Ulrika käski meidän kävellä muutaman minuutin ja nosti ristikkoa 40cm.Parin kierroksen kuluttua kokosin ohjat ja tulimme esteen ravissa.Karos meni niin ihanasti pieni sulava hyppy ja takaisin uralle.Muutaman kerran jälkeen menimme saman laukassa kumpaankin suuntaan.
-Tämä menee niin hyvin että kokeillaan vielä 40cm pystyeste,Ulrika innostui ja korotti.Ravasimme kevyessäravissa kohti pystyä.Pidin hevosen keskellä estettä ja kannustin sitä pari metriä ennen.Ori otti sellaisen loikan että jalustimet lipesivät jaloistani ja valuin kaulalle.Karos taisi itsekkin säikähtää nimittäin se heitti päätään ja lähti laukkaamaan.Hytkyin kaulan päällä hetken kunnes ori heitti takapäätään reilusti ilmaan ja valahdin alas maahan.Tömähdin suoraan esteen viereen.
-Oi sattuiko?!Ulrika huudahti.
-Ei,naurahdin ja kömmin pystyyn.Karos oli ravannut kentän toiseen päähän ja seisoi nyt siellä ohjat maassa.Ulrika otti sen kiinni ja auttoi minut takaisin selkään.
-Kokeillaan heti uudelleen,sanoin päätääväisesti ja ratsastin Karosin uudelleen kohti pystyä.Karos otti ison askeleen ja ravisi esteen yli.Taputin sitä ja menimme vielä uudelleen laukassa.
-Voisitko korottaa vielä 45cm pystyyn,anelin.
-No tällä kertaa,Ulrika tuhahti.Menimme vielä aika monta kertaa tämän 45cm pystyn ennen kuin otimme kevyttäravia.Tunti oli hieman venähtänyt mutta molemmat me olimme tänään oppineet paljon uutta.Jäähdyttelin orin ja laskeuduin satulasta.Siivosin esteet ja vein Karosin talliin.Ori oli ihan hikinen kaulalta ja satulan alta.Vein varusteet pois ja otin reilusti vettä ämpäriin ja sienen.Pyyhin Karosin runsaalla vedellä ja otin hikiviilalla.Irroitin sen ja menin syöttelemään sitä pihalle.Annoin Karosin nyhtää ruohoa ojan penkasta.Istahdin alas nurmikolle ja seurailin ahneen hevosen eleitä.Aurinko paistoi vielä hiukan ja kuivatti hevosta.
Annoin Karosin mennä minne lysti.Se söi ruohoa suurin piirtein samassa paikassa n.40min ajan.Kömmin lopulta pystyyn ja talutin hevosen laitumelle.Karos ravasi ylväästi kavereiden luokse.Suljin portin ja kytkin sähköt.Menin laittamaan heiniä illaksi kuntoon ja tein kauraannoksia suurimmalle osalle hevosista.Nyt kun minulle kerran jäi aikaa pyyhin kostealla liinalla Karosin hikiset suitset ja satulan ja harjasin huovan ja satulavyön.Loppu ilta kuluikin siinä puuhastellessa.Kun koitti aika lähteä pistin Karosille ruuat kuntoon ja hain sen talliin.Se ei ollut likastanut itseään mitenkään joten tarkistin sen kaviot ja päästin sen muitta mutkitta syömään.Palasin kotiin.

tiistai 19. toukokuuta 2009
Maastoon ensimmäistä kertaa!
Kesä lähestyi kovaa vauhtia.Koulua olisi enää vajaat 2vk ja sen huomasi niin koulun toiminnasta, oppilaista ja myös luonnosta.Oli ihana aurinkoinen kevät päivä kun kävelin metsän poikki kohti tallia.Pari hevosta näkyi olevan laitumella ja muutama karvaturri löytyi myös pienimmistä tarhoista.Pujahdin talliin ja suunnistin Karosin luokse.Rautias nuori ori seisoi ylväänä tilavassa karsinassaan ja pöhisi kun tulin.Vedin oven auki ja tervehdin poikaa.Taputin Karosia ja moiskautin suukon sen silkkiselle turvalle.
Kuulin askelia käytävän puolelta ja samassa tutut kasvot putkahtivat karsinan oven suuhun.
-Terveppä terve Wonder,Se oli Elina.Ruskea hiuksinen säteilevät nuori tallityöntekijä Elinahan se siinä.
-Moikka Elina hauska nähdä taas vähään aikaan,vastasin iloisesti.
-Mä vähän juttelin tuon Amarin kanssa et tänään vois olla semmonen maastopäivä, eiks vaa?Mentäis maastoo yhdessä joku taluttelis sua ja Karosia ja sit otetaa joku kiva rauhallinen ja turvallinen polle seuraks jookosta?Elina sano innokkaasti ja nojasin karsinan oveen.
-Kuulostaa tosi hauskalta,hihkaisin.
-Siinä tapauksessa pistäppäs ori kuntoon ja nähään ½h päästä tos pihas,Elina sano pilke silmäkulmassa ja lähti rallatellen kohti tallin ovea.
-Kuulitko poika? Kuiskasin Karosin korvaan ja otin sen käytävälle narun päähän.Hain harjat ja varusteet ja ryhdyin sukimaan.Reippaan harjauksen päätteeksi kurkkasin että kavioissa ei ollut mitään kummempaa ja että kengät olivat kiinni.Sitten suljin pakin ja nostin varovasti satulan selkään.Suoristin huovan ja kiristin pikku hiljaa vyötä.Avasin suitset ja tarjosin kuolaimia.Liu´utin niskahihnan korvien yli ja kiristin remmit.Sitten vielä kiristin satulavyötä ja pistin suojat kaikkiin jalkoihin.Laitoin riimunarun huolellisesti kiinni suitsiin ja painoin kypärän päähäni.Talutin Karosin pihalle.Elina ei ollut vielä tullut joten taluttelin rauhatonta oria siinä hetkisen ja mittasin jalustimet valmiiksi.
5min päästä Elina talutti pihalle rautiaan holstein orin Serin.Elinan ja Serin perässä asteli minulle vieraan näköinen pitkähkö ja ystävällinen nainen joka tuli luokseni.
-Hei olen Anniina ja tulen auttamaan sinua Karosin kanssa maastoon,nainen sanoi.Esittelin itseni ja kapusin ratsaille.Kun oli valmista Elina ratsasti Serillä etummaisena ja Anniina talutti Karosia perässä.Rauhoittelin hieman kiihtynyttä oria ja istuin rentona satulassa.Kävelimme metsään, leveälle kärrytielle.Seri asteli rauhallisesti edessämme ja napsi aina välillä vaivihkaa puusta pienen oksan jota se sitten ryhtyi pureskelemaan.Elina jutteli taukoamatta ja kertoili vanhoja ratsastusleiri-kokemuksiaan.Kuuntelin tarkkaan ja nauroin paria hauskaa juttua mutta keskityin samalla tiukasta allani astelevaan reippaaseen oriin.Karos katseli ympärilleen uteliaana aivan kuin ei olisi tälläkin tiellä ennen kävellyt.
Käveltyämme jo reilun 2km ajan kokosin ohjia hieman enemmän ja siirryimme syvemmälle metsään kapealle polulle.Seri vaikutti jo suorastaan tylsistyneenä.Se asteli eteenpään päätään roikottaen eikä jaksanut edes astella eteenpäin niin huolellisesti.Käveltyämme tätä pientä polkua ½km loikkasimme maalaistielle.
-Kokeillaa pientä hölkkää,Elina sanoi.Annoin hieman pohkeita ja siirryimme raviin.Karos piti päätään korkealla ja sen korvat olivat pystyssä.Se loikki sinne tänne eikä suostunut millään rauhoittumaan.
-Istu syvälle satulaan,pehmeä käsi ja kantapäät alas,Anniina opasti ja rauhoitteli oria samalla kun juoksi vieressä.Menimme maalaistien reunaa edes takas n.5min kunnes siirryimme käyntiin.
-Otetaan tälläisiä pieniä ravipätkiä jospa se vaikka hieman rauhoittuisi,Anniina sanoi.
Kun palasimme taas metsän hiljaisuuteen Karos hieman rauhoittui.Ravasimme siellä useita eri pätkiä ja Karos tuntui paljon rauhallisemmalta.Sitten kävimme vielä toisella maalaistiellä ja hyvin sujui.45min maaston jälkeen palasimme rauhallisessa käynnissä takaisin tallille.Taputin Karosia ja päätin mennä sen kanssa vielä kentälle ottamaan hieman ravia.Anniina tuli auttamaan.Hetkeä myöhemmin ravasimme jo pitkin uraa kevyttäravia.Liikuttelin kuolainta orin suussa ja teimme paljon voltteja ja muita ympyröitä.Karos meni niin uskomattoman hienosti että päätimme treenin siihen.Kävelytin sitä n.10min ja vein talliin.
Riisuin satulan ja suitset ja palasin sitä vielä harjaamaan.Katsoin sen kaviot ja annoin sille hieman heinää.Jätin sen syömään ja menin tekemään kotitehtäviäni hoitajien huoneeseen.40min ahkeran läksyjen teon jälkeen kävin heittämässä Karosin tarhaan.Hain kottikärryt ja talikon ja ryhdyin luomaan lantaa.Tallista oli enää 3 karsinaa siivoamatta joten päätin ne siivota.½h jälkeen vein viimeisen kärryllisen lantaa pois ja lakaisin hieman pihaa.Kello oli jo 18.30 joten menin laittamaan Karosin iltaruokia kuntoon.Sekoitin ne huolellisesti ja hain heinäladosta pari paalia.Pistettyäni orin ruuat kuntoon pölytin sen harjat ja lähdin hakemaan sitä sisälle.Otin sen käytävälle ja harjasin sen vikkelästi.Selvitin sen jouhet ja päästin syömään.Vedin karsinan oven kiinni keräsin tavarani ja lähdin kävelemään kohti kotia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)