Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

tiistai 26. tammikuuta 2010

Talvinen maastoajelu

Pakkanen paukkui puissa ja nipisteli posket punaisiksi huuruttaen ajokkini Ainottaren turpakarvat valkoisiksi lumitikuiksi. Muutama tähti tuikki vielä satiininsinisellä taivaalla, metsän takaa taivaanrannasta alkoi kuitenkin jo kajastaa oranssia valoa auringonnousun merkiksi. Parhaillaan kävelimme aamuvarhaisen lenkin alkuvaiheessa Heijastuksen laidunten poikki kulkevaa tietä kohti järvenrantaa, josta meitä lähestyi jo napakka tuulenvire.

Ainottaren pää keinui ja harja heilahteli verkkaisten käyntiaskelten tahdissa samalla kun yöllä satanut kiiltävä puuterilumi narskui sen kavioissa ja liu'utti reen jalaksia pinnallaan. Rannalle saavuttaessa Aikku ponnahti reippaaseen raviin heti pienestä kehotuksesta mutta alkoi pian hidastella lumikinoksen kasvaessa suuremmaksi ja suuremmaksi edetessämme kohti järvenselkää. Keskellä järveä puhalsi hyinen tuuli joka oli kuljettanut kinokset sieltä kohti rantaa, ja tammaseni jaksoi taas reipastaa askeltaan harja hulmuten.

Nousimme ylös jyrkähköä rantapengertä tallimme oman hiekkarannan ollessa selkämme takana kaukana järven vastakkaisella puolella. Ainotar puuskutti kevyesti tarvottuaan hangessa ja sen kaulalle alkoi kerääntyä hikeä joka jäätyessään värjäytyisi sekin valkoiseksi. Muutamista epämukavista penkereellä kasvaneista pajupusikoista läpi tarvottuamme ja niihin enemmän tai vähemmän sotkeuduttuamme pääsimme auratulle rantatielle jota reunustivat ihastuttavasti kimaltelevat, lumen verhoamat vanhat tuomet. Kannustin Aikun rentoon raviin, jonka aikana tamma pärski ja heilutteli päätään tyytyväisenä tien hangettomuudesta.

Pitkän aikaa huristelimme kotia kohti pitkin tätä mukavaa tietä josta oli mitä kaunein näköala järvelle, mutta jonkin ajan kuluttua poikkesimme kapeammalle tielle joka nousi mäenrinnettä poispäin järvestä. Tie oli vaikeakulkuisempi kuin kulkemamme rantatie, vaikka ei kuitenkaan aivan täysin lumikinosten peitossa. Siispä hidastin Aikun käyntiin ja annoin sen tallustaa löysin ohjin ja pysähtyä välillä uteliaana repimään lumisia puidenoksia joista lentävää lunta tamma sitten lähti karkuun rennosti jolkotellen. En voinut kuin nauraa ikilapsekkaan tamman hölmöilylle ja unohdinkin kokonaan oman kylmyyteni.

Kulkemamme tie kuitenkin pieneni pienenemistään ja oli pakko lähteä taas laskeutumaan kohti järvenjäätä, mutta ei laskeutuminenkaan aivan ilman puihin törmäilyjä sujunut... Aikulle sainkin jakaa paljon kiitosta sen fiksusta käyttäytymisestä kun reki sen takana kolisi ja jysähteli puihin tämän tästä tamman joutuessa samalla tarpomaan polveen ulottuvassa hangessa. Lopulta olimme kuitenkin taas jäällä, jossa päästin Aikun ravaamaan niin reipasta vauhtia kuin se vain itse tahtoi - ja melko reipasta tahtia etenimmekin kotia kohti heti kun alkumatkan kinoksista oli päästy eroon. Kaviot jysähtelivät lumiselle jäänpinnalle tarmokkaasti ja tamman häntä huiskui kasvoilleni samalla kun tuuli tuprutti lunta päällemme sivusuunnasta.

Kun sitten olimme läpäisseet viimeisetkin hanget jäänpinnalla nyt taas hidastuneessa ravissa siirsin Aikun käyntiin, ohjasin sen tallille vievälle tielle ja annoin sen taas venyttää kaulaansa nautinnollisen oloisesti ohjien levätessä löysinä sen hionneella selällä. Samassa tajusin että taivas loisti nyt upean punaisenkirjavana, pohjoisesta oli tosin lähestymässä synkkä pilvirintama joka enteili taas lisää lumikinoksia - muta lumessa tarpominenhan tekisi hevosille vain hyvää!

Tallin edessä pysäytin Aikun, irrotin reen valjaista ja talutin totisesti mukavasti hionneen tamman sisälle pesukarsinaan johon kiinnitin sen molemmin puolin naruilla, vaihdoin suitset riimuun ja aloin reipasta tahtia riisua valjaita. Palatessani viemästä valjaita varustehuoneeseen tuikkasin porkkanan kyllästyneen oloisen tamman suuhun ja se alkoi rouskutella tyytyväisenä. Pyyhin Aikun suhteellisen turhasti hikiviilalla kun kaikki hiki oli jämähtänyt tamman karvoihin huurun muodossa, mutta reipas hieronta pyyhkeellä auttoi huomattavasti enemmän tamman kuivaamiseksi. Asetin ympärilleen kiinnostuneena kuikuilevan tamman selkään hikiloimen ja vielä uuden puuvillaisen, ruudullisen talliloimen ennen kuin talutin sen siivottuun karsinaansa ja heitin vielä tyytymättömän oloisen turvan eteen sylillisen heinää, joka alkoikin heti kadota parempiin suihin tamman silmien tuikkiessa iloisesti. Rapsuttaessani Aikkua korvan takaa se kyhnytti päätään olkapäähäni saaden minut iloisemmaksi kuin varmasti uskoikaan! Mukava piristys ennen puuduttavan tylsää varusteidenpuhdistustuokiota..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti