23.10.

Ainaisten aikaisten aamuherätysten turruttamana heräsin aamulla ennen kuin armas herätyskelloni ehti pirahtaakaan. Häikäisevän upea alkava syysaamu ilmoitteli itsestään ohuiden ikkunaverhojen raosta (pahus, vihreät, paksut kesäverhot voineisi jo vaihtaa syksyisempiin ruskeisiin) enkä voinut jäädä makoilemaan sängyn pohjalle! Siispä kaappasin pikavauhtia vaatteet niskaan ja kuraisessa eteisessä kutsuin luokseni vielä lämpöä hohkavan takan ääressä lekotelleen koirani Borggasin, joka heilutti iloisesti häntäänsä ja haukahti leikkisästi tajutessaan että pääsisi ulos.

Kiidettyämme järven rantaan reipasta hölkkää ja pikajunavauhtia (kummin liikkui koira, kummin emäntä?), kasteltuamme itsemme siellä läpimäriksi (lue: Borggasin kasteltua meidät kummatkin läpimäriksi) ja muuten vain riehuttuamme kohmeisella tantereella hetken aikaa, saavuimme taas tallin pihaan, jonne oli jo valunut muutakin porukkaa: ahkerat tallityöntekijät Elina ja Ulrika aloittelivat töitään raahamalla heinäpaaleja ja karsinansiivoustarvikkeita pihan toisella puolella sijaitsevasta varastorakennuksesta talliin. Huomenet ja ilostuneen karvakasan haukunta leikkasivat ilmaa kiiruhtaessani pukemaan jotain lämpimämpää ja ennen kaikkea kuivempaa päälleni.

Kiskottuani koipieni suojiksi ikivanhat siniset ratsastushousut ja niskaani vähintään yhtä vanhan vihreän kevyttoppatakin kiiruhdin tallin toimistoon keittämään teetä ja tarjoilemaan muullekin talliväelle kiireessä tekaisemiani voileipiä. Hevosten rouskuttaessa tyytyväisinä omia rehuannoksiaan, jutustelin minä Elinan ja Ulrikan kanssa viileähkössä tallin toimistossa ja haaveilin vanhan kakluunin asennuttamisesta sinne. Miten ihanaa olisikaan nautiskella takkatulen loimussa kuumaa kaakaota jäädyttävän kylmän ajoretken jälkeen.. Siinä jutellessamme haaveilimme runsaslumisesta talvesta ja Elina ja Ulrika lievästi ilmaistuna riemastuivat ja hyppäsivät kattoon kun mietiskelin ääneen islanninhevostamman ostoa - olimme kaikki yhtä mieltä siitä että tölttäävä karvakasa olisi yliveto, erityisesti koska tallin edellisen sellaisen kuolemasta oli kuitenkin jo melkein vuosi!

"Noniin, jätetäänpä hevoshaaveet nyt hetkeksi sikseen ja mennään pitämään huolta niistä hevosista jotka tallissa jo meitä odottavat", totesin painokkaalla äänellä yrittäen pitää niin omat kuin muidenkin jalat edes jotenkin maan kamaralla. Upean ilman kunniaksi päätimme lähteä kaikki kolme yhdessä maastoon: minä maastovarmalla silmäterälläni Epulla, Elina reippaasti porskuttelevalla Peikolla ja Ulrika eläväisellä Rutulla. Tämän kolmikon kanssa maastoreissusta tulikin varsin vauhdikas! Hevosten päätösvallan vuoksi turhankin pitkäksi venynyt laukkapätkä ihmeen tasaisella ja pehmeällä sänkipellolla kirvoitti vedet ratsastajien silmiin ja hevoset päättivät tupsahtaa ojan yli metsäautotielle, jossa tulikin äkkihidastus tien vallanneiden oksien vuoksi. Koko matkan kaikki hevoset steppailivat enemmän tai vähemmän ja pakko myöntää että sain todella tehdä töitä pitääkseni Epun aisoissa: istuin tiiviisti satulassa ja taoin tasaiseen tahtiin puolipidätettä Epun sahatessa tien laidalta toiselle iloisin, korkein raviaskelin. Aivan lähellä kotia saimme parin tunnin lenkistä vähän väsähtäneet ratsumme hidastamaan kunnolla käyntiin ja uskalsimme antaa niille löysät ohjat. Siinä samalla ehdimme vähän ihastella ja ihmetellä päivän kauneuttakin: aurinko lämmitti mukavasti selkää siellä missä ei ollut enää varjoa, metsän varjoisassa siimeksessä taas maa loisti kuurasta valkoisena. Hevosten kaviot narskuivat kohmeisella, kovalla tiellä ja hengittäessä ilmaan pölähti lämpimiä höyrypilviä.

Saavuimme pihaan hikisten hevostemme kera ja hyppäsimme satuloista. Kun ratsut oli saatu riisuttua, kuivattua ja kunnolla loimitettua, päästimme ne tarhoihin rauhoittumaan ja auringon paisteesta nauttimaan. Yhtäkkiä minut valtasi suuri inspiraatio ja innostus kunnon kouluratsastusharjoitteluun, joten kaappasin takaisin tarhoilta tallille kulkiessani Demitesin mukaani - jo kovasti kasvanut nuorineito Demthene jäi tyynesti torkkumaan tarhakaverinsa Eledhwenin kylkeen äitinsä lähtiessä töihin. En ilmeisestikään ollut ainut kouluratsastuskärpäsen riivaama sinä aamuna, sillä kovaan ääneen Spencerille höpöttävä Elina kanniskeli tallissa koulusatulaa ja kankisuitsia orin karsinalle päin. Ulrika vilkaisi meitä ilmeisen närkästyneenä: karsinoiden siivouksen aloittelu jäisi yksin hänen huolekseen.. Virnistin hänelle muka lohduttavasti, minkä ansiosta sain osakseni entistäkin myrkyllisemmän katseen.

Maneesissa loikkasin hiukan kömpelösti aiempaa ratsuani reilusti suuremman tammani selkään ja väänneltyäni ja käänneltyäni hetken jalkojani ja itseäni muutenkin löysin mukavan asennon ja annoin Demille käskyn lähteä liikkeelle. Tamma lähti reippaasti eteenpäin piiitkin ja keinuvin askelin. Parantelin vielä ryhtiäni ja aloin sitten verrytellä Demiä käynnissä löysin ohjin, käyttäen pääasiassa painoapuani. Ratsuni totteli auliisti ja kääntyi ja vääntyi tasaisesti niin voltille kuin kahdeksikollekin. Kokosin ohjat ja treenattuani hetken aikaa pysähdyksiä ja peruutuksia pyysin Demin raviin: ravi nousi välittömästi ja nautin pitkista askelista joissa olin jo oppinut myötäilemään. Pohkeenväistöjen ja raviympyröiden jälkeen vahdattuani asetusta ja taivutusta kotkan silmin annoin sekä itselleni että Demille luvan hengähtää käynnissä pitkin ohjin. Maneesin ikkunoista valui sisään lämpöistä auringonvaloa joka kimmelsi koottua ravia keikuttelevan Spencerin kavioiden nostattamissa hiekkaryöpyissä. En voinut kuin hymyillä onnellisena katsellessani orin ryhdikästä menoa, tuntiessani allani ikioman tammani keinuvat askeleet ja kuunnellessani kotoisaa satuloiden narinaa, hevosten puuskutusta ja kavioiden tömähtelyä maneesin pehmeällä pohjalla. Voisiko tämän onnellisempi enää ihminen olla, erityisesti kun ulkona täydellisessä syysilmassa laidunsi liuta toinen toistaan hienompia, erilaisia hevos- ja ponipersoonia?

Ihasteltuani tarpeekseni elämäni tämänhetkistä täydellisyyttä havahduin taas ratsastamaan: vaadittuani Demiä hetken kokoamaan ja lisäämään niin käyntiään kuin raviaankin nostin laukan keskiympyrällä. Siinä pyysin ympyrän isontamista ja pienentämistä sekä temponvaihteluita. Demi toimi täydellisesti, pärskähteli välillä ja harppoi pitkillä askelillaan tasaisesti ja kauniisti taipuneena. Innostuin treenaamaan vielä laukanvaihtoja lävistäjällä ennen kuin maltoin hidastaa viileässä ilmassa höyryävän ratsuni rentoon raviin löysin ohjin ja lopulta käyntiin. Yhteistuumin Elinan kanssa päätimme käydä loppukävelyllä järven rannassa ja siinä kävellessä tulikin ylistettyä hevosia puolin jos toisin ja suunniteltua taas seuraavaa kouluvalmennusta omalle tallille..

Loppupäivä sujui normaaliin, kiireiseen tapaansa. Demthene käyttäytyi hienosti joskin vähän hupsusti maastokävelylenkillä työntäessään turpansa joka paikkaan ja saadessaan sitten pienimuotoisia sätkyjä. Gilda käyttäytyi samaisella lenkillä harvinaisen hienosti, vaikka yleensä onkin varsin samanlainen nuuskija kuin Demthene - nyt Gilda, tuo elävä karvapallo, vain porskutti menemään pikkuisilla poniaskelillaan ystävänsä edellä, haluten selvästi olla joukon johtaja. Onneksi se sentään kuunteli taluttajaansa.. Tuleva raviponitähti Stefan ottikin sitten yhteen Ulrikan kanssa alkaessaan todella esittää suurtakin oria - riimunnarun säestyksellä sekin pikkuponi saatiin onneksi kuriin, vieläpä kovaan sellaiseen. Muiden varsojen osalta päivä sujui täysin ongelmitta ja sain olla todella ylpeä nuorisokatraastani. Eikä loppujen vanhempienkaan hevosten käyttäytymisessä moitteen sijaa ollut, Rando vietti lokoisaa vapaapäivää tarhassa pötkötellen ja välillä pukitellen, Kromezzon kanssa hyppäsin metrisiä esteitä maneesissa ja ruuna hyppäsi kuin unelma konsanaan!

Tänään oli hyvä päivä lähes kaiken mennessä kerrankin nappiin :)