Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

perjantai 4. joulukuuta 2009

Pakkaspäivä!

Saavuin klo. 16.00 tallille. Ulkona oli reilusti pakkasta ja hevosetkin oli kääritty loimiin ulkona. Pujahdin talliin ja moikkasin muutamaa tuttua kävijää. Karos oli tarhassa, joten hain valmiiksi sen varusteet ja hoitokamppeet käytävälle, ennen kuin lähdin hakemaan ori poikaa. Kun saavuin tarhalle, nappasin riimunarun käteeni ja huutelin rautiasta hoitoheppaani tulemaan portille. Karos kurkisteli tarhan toisesta päästä ja nosti päänsä korkealle. Lempeällä äänellä huutelin sitä, ja juuri kun olin menossa hakemaan sitä, se otti suuren loikan ja laukkasi liukastellen portille. Kehuin sitä hurjasti ja syötin kuivan leivän kannikkaan. Karosilla oli hurjasti energiaa, joten nytkin se lähti heti tarhan jälkeen kuskaamaan minua kohti tietä. Nykäisin tiukasti ja tein hevoselle selväksi, että kuka määrää. Niinpä suljin rauhassa tarhan portin ja palasimme talliin, juuri ja juuri pystyssä pysyen. Onneksi hevosilla oli jo hokit. Karos asteli käytävää pitkin kiltisti ja seisahtui käskystäni hoitopaikalle. Kiinnitin sen kummaltakin puolelta ja riisuin loimen. Aloitin välittömästi harjaamisen. Suin Karosia pitkään, ja juttelin sille samalla. Puhdistin sen pölyisen karvan oikein toden teolla ja kurkistin kaviot ja jalat muutenkin. Kun Karos oli puhdistettu, laskin satulan selkään ja kiristin pikku hiljaa vyötä. Sitten pistin suitset heposelle ja käärin suojat kaikkiin jalkoihin.

Vedin omat ratsastusvarusteeni niskaan ja irrotin Karosin. Talutin sen pihalle ja kävimme kurkistamassa oliko maneesi vapaana, ja olihan se. Astelimme maneesiin ja suljimme pikaisesti oven perässä. Laitoin Karosin riimulla ja riimunarulla kiinni maneesin päätyyn ja kannoin maneesin kenttä osiolle kymmenen puomia. Sijoitin ne erilaisiin paikkoihin, erilaisiksi harjoituksiksi. Sitten nousin ratsaille ja aloitimme lämmittelyn. Koska niin hevonen kuin ratsastajakin oli aivan umpijäässä, aloitimme pikku hiljaa verryttelyt. Annoin Karosin kävellä vapain ohjin reilun 10min verran. Sitten kokosin ohjat ja vaihdoimme suunnan. Teimme laajoja voltteja ja kiemuroita, ja lähdin tällä tavalla hakemaan hieman tuntua hevoseen, samalla kun lihaksia vielä lämmiteltiin.

N. 5min kuluttua kokosin ohjia vielä hieman ja siirryimme kevyeeseen raviin. Ravasimme 5min aivan suoraa uraa vain ja hieman vapaammin, jotta Karos sai venytellä jalkojaan ja kaulaansa. Sitten kokosin ohjat kunnon mittaan ja aloitimme voltit ja kiemurat myös rauhallisessa ravissa. Tuntui, että itsekin rupesi lämpenemään pikku hiljaa. Pitkän ravijakson jälkeen, vaihdoimme suunnan ja toistimme harjoitusta. Karos alkoi tuntua pehmeämmältä ja vetreämmältä. Asetin sitä sisälle ja tein erilaisia harjoituksia löytääkseni tuntua. Siirryimme harjoitusraviin ja taivuttelin hevosta. Jatkoimme runsaita määriä voltteja ja otimme mukaan myös siirtymiset ravissa ja käynnissä. Karos totteli todella hienosti, lukuun ottamatta sitä, että se olisi mieluusti vain rynnännyt täyteen laukkaan. Toputtelin sitä puolipidätteillä ja juttelin sille rauhallisesti.

Puolet tunnista oli jo kulunut, otimme harjoitukseen mukaan pysähdykset ja aloin saada Karosilta jo jotain peräänannon tapaista. Se astui jo reippaammin takapäällään alle ja tuntui kuuntelevan entistä paremmin. Kehuin sitä ja teimme hieman ravipuomi harjoituksia niin ympyröillä kuin sisäurallakin. Pian Karos jo nyökkikin kuuliaisesti ja meni pieniä pätkiä upeaa peräänantoa. Tarkastin vielä oman istuntani ja apujeni käytön ja homma vain parani entisestään. Nostimme keskiympyrällä laukan. Pidätin reilusti oria ja ratsastin sitä lyhyempään laukkaan. Teimme erilaisia laukkaharjoituksia ympäri maneesia ja otimme laukkapuomeja, jotka Karoskin malttoi mennä ihan rauhallisesti. Sitten vaihdoimme ravissa suunnan ja kokeilimme toiseen suuntaan laukkaa ja puomeja. Karosia sai todella paljon pidätellä, jotta se malttoi mennä rauhallisesti puomit ja ympyrät. Hetken laukkatyöskentelyn jälkeen, siirryimme käyntiin ja kävelimme hetken. Pian kokosin taas ohjat ja otimme helppoja koulukuvioita uralla, kuten mm. pohkeenväistöä, avoväistöä, peruutuksia, pysähdyksiä ja etu- ja takaosankäännöksiä.

Niissä Karos sai hieman pähkinää purtavaksi, joten se pysyi suht rauhallisena ja käveli nätisti. N. 7min kuluttua vaihdoimme taas suunnan ja teimme samoja juttuja toiseen suuntaan. Olimme ratsastaneet jo 1h mutta päätin vetää hieman pidemmät harjoitukset, koska Karos oli täynnä energiaa. Kokeilin muutamaa koulukuviota vielä harjoitusravissa ja työskentelimme hetken kevyessä ravissa puomien kera. Hiki alkoi välkkyä hevosen kaulalla, joten päätimme harjoitukset tähän. Olimme menneet 1h ja 15min. Annoin vapaat ohjat ja menimme jonkin aikaa kevyttä ravia ja vapain ohjin käyntiä. Kiitin hevosta hurjasti ja laskeuduin satulasta. Otin Karosin riimun ja riimunarun laitoin sen hetkeksi kiinni ja vieritin puomit nopeasti pois maneesin kenttä osalta. Siinä ei mennyt kuin muutama minuutti. Sitten otin Karosin ja menimme talliin.

Jätin Karosin käytävälle kiinni ja riisuin siltä varusteet. Sitten otin suojat pois ja suin hikisen hevosen nopeasti. Tarkistin jalat ja kaviot ja heitin loimen selkään ja vilkaisin kelloa. Kello oli 18.15. Laitoin hikisen ratsun karsinaan ja annoin sille kasan heinää. Menin rehuvarastoon pistämään hevosen ruuat kuntoon ja raahasin sitten käytävältä sen varusteet satulahuoneeseen. Siellä pyyhin ne nopeasti, pesin kuolaimet, pölytin harjat ja pistin toppaloimen kuivumaan.

Kun Karos oli syönyt pistin sen hetkeksi tyhjään karsinaan ja siivosin pika pikaa orin karsinan. Toin uusia turpeita ja pesin kaurakipon. Sitten laitoin Karosin takaisin karsinaan ja lähdin kotiin.

1 kommentti:

  1. Kiva että tällä kertaa treenasit kouluratsastusta, selvästi se tekee hyvää niin hevoselle kuin ratsastajallekin! Yhteistyönne sujuu kieltämättä nykyisin jo tosi hyvin, ja saat hallittua Karosin hienosti silloinkin kun siltä löytyy ylimääräisiäkin menohaluja - hyvähyvä, jatka samaan malliin vain :D

    VastaaPoista