Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

26.5.

Ikivanha, kolhiintunut pyöräni rämisi inhottavasti kun kaarsin sillä tallin pihaan. Pah, mokomakin metelöitsijä. Jätin pyöräni tallin seinää vasten. Tuskinpa kukaan tuollaista rumilusta vaivautuisi varastamaan, eli lukkoon en sitä laittanut. Kukkakuvioinen olkalaukku mukanani astelin hilpeästi vihellellen talliin.

Olin suhteellisen uusi tällä tallilla, joten katselin ensin rauhallisesti ympärilleni ja painoin mieleeni kaikki paikat. Hetken päästä paikansin uudehkon hoitohevoseni karsinan. Tallustelin karsinan luokse ja laskin laukkuni sen eteen, en oven eteen, vaan siihen viereen. "Terve. Sä olet siis mun uusi hoitsu, häh?" sanoin hyväntuulisena. Sain vastaukseksi tuhahduksen ja niskaan kiinni liimaantuneet korvat. Hoitohevoseni Novalero mulkoili minua hiukan ylimielisesti tummilla silmillään, ja taisi jopa vähän irvistelläkin. Kuulin kolauksen, kun ori pamautti etukavionsa lattiaan aika moisella voimalla. Hymähdin itsekseni.

Otin Novaleron riimun karsinan ovessa olevasta koukusta riimunaruineen päivineen ja pujahdin sisälle karsinaan. Novalero heitteli kaunista valkeaa päätään ja pärskähti varottavasti. Ilmeisesti se yritti opetella uusia steppailuliikkeitä. "Rauha, herranen aika", sanoin topakasti. Ori mulkaisi minua päästä jalkoihin ja siirsi päänsä pois ojentaessani kättäni. "Hei, pliis", maanittelin oria ja sain kuin sainkin lopulta kiepautettuani käteni Novaleron nenäpiin ylle. Pujotin riimun tyynenä Novaleron päähän, enkä välittänyt sen kovista vastaanpanemisista yhtään. Sitaisin riimunarun sopivan tiukalle vetosolmulle, ja jätin narun aika löysälle, että Novalero pystyisi liikkumaan.

Kävin hakemassa satulahuoneesta Novaleron harjapakin. Asetin sen karsinan eteen laukkuni viereen. Poimin käteeni kumisuan ja menin takaisin karsinaan. Novalero tuhahti kun huomasi harjan kädessäni. Ilmeisesti herra ajatteli pääsevänsä minusta eroon alta aikayksikön. "Kuules, mä harjaan sut, vaikka sä pistäisit kuinka paljon tahansa vastaan. Okei?" sanoin tiukasti ja tuijotin Novaleroa suoraan silmiin parin sekunnin ajan. Novalero vastasi tuijotukseeni uhmakkaana. Huokaisin hiljaa itsekseni ja aloin harjata Novaleron harmahtavanvalkeaa karvaa voimakkain, pyörivin liikkein.

Novalero tömisytteli jalkojaan ja mulkoili minua vähän väliä häntäänsä huiskautellen. "Sä et mua pelota. Mä tiedän, että mä olen uusi, mutta sun kannattaisi silti kunnioittaa mua", sanoin rauhallisesti. Novalero pärskähti terävästi ja tapitti minua suurilla tummilla silmillään. Sen korvat olivat yhä luimussa, mutta näin kuinka ne pari kertaa kääntyivät höröön, mutta ihan muutamaksi sekunnin murto-osaksi.

Harjattuani ensimmäisen puolen huolellisesti luikahdin orin kaulan ali toiselle puolelle. Novalero onnistui näykkäisemään käsivarttani. "Hei! Lopeta tuollainen typerä käytös", komensin kovalla, topakalla äänellä. Hieraisin käsivarttani, jota kivisti hiukan. Pian kivistys kuitenkin lakkasi. Analyysini mukaan Novalero ei ollut kunnolla päässyt puraisemaan, sen hampaat olivat vain hiukan raapineet ihoani hihan kankaan läpi. Käärin hihani ylös ja vilkaisin käsivarttani, johon oli hyvää vauhtia muodostumassa sinertävänkellertävä mustelma.

Novalero vilkuili minua kuin mikäkin piru. En olisi ihmetellyt, vaikka sen korvat olisivat muuttuneet ykskaks punaisiksi pirunsarviksi. Aloin harjata Novaleron kaulaa pyörivin vedoin, vahtien samalla tiukasti orin tekemisiä. Kaulalta siirryin selkään ja kylkiin, sitten lautasille ja reisiin, ja lopuksi harjasin varovaisesti orin jalat. Pehmeällä harjalla tai pölärillä voisi harjata jalat vielä vähän paremmin.. "No hyvinhän se meni", totesin lopulta ja taputin hellästi Novaleron lapaa. Kävin viemässä kumisuan pois ja tulin sitten takaisin karsinaan kaviokoukku ja pehmeä harja mukanani.

Harjasin Novaleron vielä nopeasti pehmeällä harjalla orin nostellessa levottomasti jalkojaan ja heitellessä hienopiirteistä päätään. Puhdistin sen jalat erityisen huolellisesti ja tunnustelin jalkojen jänteitä ja niveliä. Orilla vaikutti olevan täydellisesti muodostuneet jalat. Hienoa. Sulloin pehmeän harjan taskuuni ja näytin Novalerolle kaviokoukkua, joka lepäsi kämmenelläni. Novalero nuuhkaisi koukkua kerran tai pari ja liimasi sitten suipot korvansa kiinni niskaansa. Se menetti pian kiinnostuksensa kaviokoukkuun ja keskittyi keskustelemaan viereisen karsinan naapurinsa kanssa, unohtamatta kuitenkaan mulkoilla minua hieman äkäisesti.

Liu'utin kättäni pitkin Novaleron vahvaa etujalkaa ja nojasin samalla kevyesti sen olkavarteen. Naksautin kieltäni. Mitään ei tapahtunut, Novalero ei nostanut jalkaansa. Yritin uudestaan, ja tällä kertaa nojasin orin olkavarteen hiukan painavammin. Ei reaktiota. Vielä muutaman yrityksen jälkeen suoristin selkäni itsekseni puhisten. "Jaaha", puuskahdin ja katsahdin Novaleroon, joka vastasi katseeseeni korviansa hiukan luimistellen. Uusi yritys, ei tuloksia. "Nosta nyt se jalka!" komensin terävästi ja läpsäisin Novaleron lapaa kevyesti. Ori säpsähti ja mulkaisi minua paheksuvasti. "Äläs siinä mulkoile, vaan nosta se jalka", sanoin vaativasti. Liu'utin jälleen kerran kättäni pitkin Novaleron jalkaa ja nojasin melkein koko painollani sen olkavarteen. Tällä kertaa jalka nousi. "Hyvä poika, hienoa! Komea poika!" Kehuin hoitohevostani vuolaasti. Kaivelin liat huolellisesti pois annoin orin laskea jalkansa. Jouduin taistelemaan Novaleron kanssa taas hetken takajalan kohdalla, mutta lopulta sain senkin puhdistettua. Sama juttu toisella puolella. Parin minuutin vastaan vänkäämisen jälkeen jalat nousivat ylös oikein nätisti. Olin oikein ylpeä hoitsustani. "Vau, sä osaat sittenkin olla kiltti poju, eiks jee?" kysyin lempeästi ja silitin Novaleron harmaanvalkeaa poskea. Novalero ei enää luimistellut niin paljoa, eikä yrittänyt enää irvistellä.

Tällä ensimmäisellä hoitokerralla en aikonut tehdä enää muuta, enkä varsinkaan nousta selkään. Halusin antaa Novaleron ensin totutella rauhassa minuun. Sitten kun ori tuntisi minut paremmin ja minä sen, silloin olisi aika nousta satulaan. Muttei vielä. Sujautin Novaleron suuhun sokeripalan ja rapsutin sen otsan keskellä olevaa karvapyörrettä. Ori sulki kauniit tummat silmänsä puolittain ja rouskutteli autuaana herkkupalaansa. "Nyt mun täytyy mennä, ole sitten kiltisti, joohan?" sanoin ja napsautin riimun poskilukon auki. Heti kun sain riimun pois hoitsuni päästä, Novalero kääntyi takapuoli minuun kohti ja jäi tuijottelemaan ikkunasta ulos. Naurahdin itsekseni ja ripustin riimun ja riimunarun takaisin koukkuunsa. Vein vielä harjapakin takaisin satulahuoneeseen, tarkistin että olin laittanut Novaleron karsinan oven kunnolla lukkoon, poimin laukkuni karsinan edestä ja huikkasin vielä heipat hoitohevoselleni. Sitten lähdin. Pyöräillessäni rämisevällä kulkupelilläni kotia kohti suunnittelin innolla jo seuraavia hoitokertoja. :)

1 kommentti:

  1. Onpas ihanaa luettavaa tämä tarinasi, kirjoitat mukavan elävästi ja sujuvasti! Hahaa, sait odotusteni mukaisesti tutustua tuohon Novan "mitä hurmaavimpaan" puoleen, jota kuvailitkin mainiosti, mutta uskon että kun noin oria käsittelet niin syksyllä (jos et ennen sitä ehdi käymään) ori kyllä alkaa varmaan pehmoilemaan pikkuhiljaa ;)

    VastaaPoista