4.6.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kärpäset pörräsivät ympäriinsä ja kevyt tuuli viilensi mukavasti helteisen päivän keskellä. Kaadoin maahan mehulasilliseni jämät joihin oli eksynyt kärpänen uiskentelemaan, nappasin kypärän päähäni ja lähdin tukahduttavan kuumissa saappaissani lompsimaan kolmen tamman kansoittamalle tarhalle, jossa Emmiinakin majailee. Tarhan portilla huhuilin suomineitoa, joka alkoikin hiljalleen hipsutella portille päin matkan varrella ruohoa maasta nappaillen ja mutustellen. Talutin varsin rauhallisen tamman karsinaansa ja aloin harjata ja varustaa sitä liikutusta varten.

Kun sain kärpästen pörräyksestä vähän kiukustuneen tamman varustettuna pihalle ja aloin nousta selkään, nousivat Emman korvat heti hörölle ja ryhti koheni kummasti: se ymmärsi selvästi että nyt lähdetään maastoon! Jalustimet olivatkin jo sopivalla pituudella, joten annoin Emmalle käskyn lähteä kohti järven rantaa. Tamma olisi kovasti tahtonut nostaa ravin heti alkumatkasta, mutta pidättelin sitä istunnallani ja pidin ohjat löysinä vinkiksi käynnissä pysymisestä.

Rannassa reilumpi tuuli hääti kärpäset tehokkaasti ja olisi tehnyt mieli seisoskella siellä pidempäänkin. Emmiinalla oli kuitenkin kova hinku veteen jonne en tänään vesipedon kanssa suunnitellut meneväni, joten tomerasti ohjasin ratsuni rannan pehmoiselta hiekalta pajupusikon läpi pikkuruiselle, välillä täysin mustikanvarpuihin peittyvälle polulle. Siinä lähdimme hiljalleen ravaamaan ja nautimme mäntyjen huminasta, kavioiden kuminasta neulasten peittämällä polulla, kesän täyteläisestä tuoksusta: olisipa elämä aina tällaista!

Kipusimme kuin huomaamatta mäen harjalle, jossa annoin Emman laukata hidasta vauhtia pitkin suoraa polkua. Tamma olisi tahtonut laukata kovempaakin ja jouduin muistuttelemaan sille muutamaankin otteeseen että minä määrään - vastahakoisesti Emma sitten lopulta hidasti ravin kautta käyntiin ja onnistuimme laskeutumaan mäeltä turvallisesti leveän hiekkatien varteen, jonka reunustoilla kasvoi valtavasti horsmia.

Ravailimme ja ravailimme pitkin loputtomalta tuntuvaa hiekkatietä, jonka varrella vastaan asteli muutamakin lenkkeilevä, ilmiselvästi upeaa ratsuani ihasteleva mökkiläinen. Onneksi tietä reunustivat puut suurimman osan matkasta, sillä lyhyilläkin puuttomilla osuuksilla olin läkähtyä! Se uiminen olisi sittenkin voinut olla mukava idea.. Vihdoin ja viimein saatoimme sukeltaa taas sekametsän siimekseen - vain pölähtääksemme kohta tasaisen niityn reunaan. Ja aivan kuin Emma olisi lukenut ajatukseni: se singahti reippaaseen laukkaan heti puristettuani sen kylkiä hiuksenhienosti pohkeillani! Niin me sitten viiletimme hurjaa vauhtia poikki niityn, tuulen ja ratsuni harjan lyödessä päin kasvojani ja Emman kavioiden jyskyttäessä maata tasaisen kiihkeästi.

Niityn toisella reunalla en selvästikään ollut ainut laukkapätkästä nauttinut ja sen lyhyyttä harmitteleva, Emma nimittäin steppasi ja pörisi varsin innokkaasti vaikka siirtyikin ravin kautta käyntiin heti pyytäessäni. Halasin hionneen ratsuni kaulaa sen venytellessä sitä rennosti eteenpäin lompsahtelevien etukavioidensa kärkiin asti. "Sinä se vain olet niin hieno tyttö", mutisin tammalleni jaksamatta vielä pitkään aikaan nousta kunnolliseen istuntaan.

Astelimme pitkän matkaa erilaisia pikkupolkuja ja välillä vähän leveämpiä teitäkin pitkin, kunnes saavuimme laitumien välistä tallille kulkevalle, kevyesti nousevalle tielle. Annoin Emman napsia matkan varrella ruohonkorsia nauttiessani itse lämmittävästä auringosta ja kuitenkin haaveillen jääkylmästä limsasta jonka kulauttaisin kurkkuuni heti saatuani ratsuni viilennettyä ja vietyä tarhaan kavereidensa seurasta ja vihreästä ruohosta nauttimaan.

Uupuneena loikkasin vihdoin tallipihassa alas Emmiinan selästä, sidoin sen puomiin tallin edustalle ja raahasin sen varusteet yhdellä kertaa varustehuoneeseen. Matkalla takaisin ulos kaappasin vesiletkun pesukarsinasta ja suihkutin sillä selvästi pesusta nauttivan Emmiinan kokonaan märäksi. Lämpimän ja aurinkoisen ilman kunniaksi talutin tamman kummemmin kuivaamatta tarhaan, jossa se tietystikin rojahti heti paikan hiekkaisimpaan kohtaa piehtaroimaan. Itse heitin saappaani tallin ulko-ovelle ja paljain jaloin hipsin toimistoon, jossa vain muutama kärpänen surisi ikkunassa ja kello laskeskeli sekunteja naksahdellen. Suunnistin jääkaapille ja join pitkän kulauksen limpparipullosta: nam mikä kesä!