Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

torstai 15. lokakuuta 2009

Haikeita syystunnelmia

Peikon valjaiden vastinhihnat lipsuivat kohmeisista käsistäni tuon tuosta, eikä mahavyön kiristämisestä tahtonut tulla mitään. Hiljaa mielessäni kirosin aivan liian ohuiksi kuluneita hanskojani ja ilman olevinaan niin yhtäkkistä kylmyyttä - joka syksyhän ne kylmät ilmat tulevat, mutta ei niihin vain osaa varautua. Myöskin stressistä aiheutuva väsymys ja ilmeisestikin alkava vatsahaava saivat minut normaalia kärttyisemmäksi, minkä takia karjaisin Peikolle kenties turhankin reippaasti saaden samalla sekä itseni että pörröisen ponini mielen maahan.

Kun lopulta sain Peikolle valjaat päälle, kärryt perään ja itseni kärryille istumaan, ei minun tarvinnutkaan kuin ohjata Peikko lehtiä kahisevalle hiekkatielle ja nauttia vauhdin huumasta! Annoin ruunan jolkotella paljolti omaa tahtiaan pitkin järven ympäri kiertävää tasaista, erittäin harvakseltaan liikennöityä tietä jonka varrella puiden lehdet loistivat poissaolollaan. Peikko ravasi innoissaan korvat höröllä ja päästeli suurimpia höyryjä pihalle niin että ylämäissäkään sitä ei tarvinnut kannustaa. Parin tunnin päästä tallin pihalle saapui takaisin hikinen poni kärryillään virkistynyt ohjastaja joka suunnitteli jo vähän vailosammalla mielin tallinsa tulevaisuutta!

Saatuani Peikon kuivattua ja vuorattua loimikasan sisään, lähdin huhuilemaan Demitesiä ja tämän yhdeksän päivän ikäistä tammavarsa Demtheneä sisään laitumelta. Aurinko oli jo noussut muutamaa astetta korkeammalle sinisellä syystaivaalla ja hetken aikaa vain nojailin tarhan valkoiseen aitaan ja katselin tallin uusinta tulokasta ja sen emää tyytyväisenä hymyillen. Kaihoisana muistelin myös varsan emänemänemää Demonnahia, joka poistui luotamme jo viime joulukuussa, mutta jonka kuolemasta tuntuisi silti olevan vasta niin vähän aikaa.

Lopulta maltoin kutsua Demin luokseni ja pyörittelin silmiäni sen kiertäessä oikein tarkasti pienimmänkin kuralätäkön joita tarhoihin olikin viime aikoina ehtinyt kerääntyä: Demthene taas loikki suorinta tietä portille kerjäämään rapsutuksia maanpinnan liukkaudesta tai likaisuudesta välittämättä. Tämä suloinen, hontelo raudikkovarsa oli jo varastanut sydämeni rempseällä olemuksellaan ja uteliaisuudellaan, siinä ei näkynyt tippaakaan emänsä fiiniydestä!

Otin tammat sisälle talliin ja kuurasin Demin perusteellisesti sukien aina välillä Demtheneäkin. Pikkutamma tutki harjakoria hiukan turhankin kiinnostuneena ja vastaanotti mielellään rapsutuksia koko sen ajan mikä minulla meni Demin varustamiseen. Lopulta sain Demin kuntoon juuri ennen kuin aloin jo kyllästyäkin Demthenen ainaiseen vieressä kiehnäämiseen ja sen vahtimiseen ettei se uteliaana pikku hevosenalkuna pujahtaisi käytävälle seikkailemaan. Taluttaessani Demiä maneesiin Demthene seurasi tiiviisti emänsä vierellä, mutta maneesiin päästyään lähti vetelemään maneesia ympäri railakkaassa pierupukkilaukassa. Onneksi Demi ei ollut moksiskaan tyttärensä spurttailusta ja reilun puolen tunnin juoksutuksen ajan kuunteli minua liinan päässä oikein tottelevaisesti. Takaisin talliinkin päästin onnellisesti, ja kun olin saanut neidot taas takaisin tarhaan ja vähän ajan päästä kävin viemässä tarhoihin heinää, lepäili Demthene levollisen oloisena emänsä jalkojen juurella.

Aamupäivällä päähäni oli kehkeytynyt suunnitelma stressini laukaisemiseksi. Soitin muutaman puhelun teekupposen juonnin lomassa, pakkailin varustehuoneesta muutamien hevosten tavaroita kasaan ja muutaman tunnin aikana kuurasin kasan hevosia yhdessä Ulrikan ja Elinan kanssa. Neljän aikoihin iltapäivällä saapui pihaan hieno kuljetusauto ja sen ohjaamosta loikkasi Vipeltäjä-niminen neitokainen. Ohjasin hänet talliin jo varustetun Robertho Doninin karsinalle, missä ori odottelikin jo kummastuneena erikoisesta iltapäiväohjelmastaan. Reilun tunnin päästä tuo upea ruunikko-ori oli myyty ja heti matkalla uudelle kotitallilleen.

Pihassa kävi pyörähtämässä myös muutama muukin kuljetusauto ja iltaan mennessä tallin hevoslauma oli pienentynyt peräti seitsemän hevosen verran! Päädyin siis palauttamaan kasvattajilleen nuorikot Webster Arten, Que Res PICin ja Barbarel YEWin, jotka tunsin lähinnä taakaksi ja suorituspaineideni liiallisiksi nostajiksi. Toki olin kiintynyt näihinkin hevosiin jo paljon, mutta lohduttauduin ajatuksella että voisin käydä tapaamassa näitä hienoja hevosia kun tahtoisin ja varmasti näkisin niitä kisoissakin vielä osaavammissa käsissä kuin omani! Samoin ajatuksin lähtivät eteenpäin kohti uutta kotia myös Minone É, Robertho Donin ja Marcho Donin, joita haaveilin näkeväni holsteinien sukutauluissa vielä tulevaisuudessa. Kaikkein suurimmat kyneleet kuitenkin kastelivat jo ennestäänkin märkää maaperää kun tuttuni hejdi talutti Amarn Whirellan omaan kuljetusautoonsa ja kaasutteli kovassa kiireessä kohti lentokenttää ja Brasilian helteitä. Tuskinpa näkisin tuota temperamenttista kimoa tammaa enää monesti, mutta onneksi sen ja talliin jääneen ratsuponiori Silfran Rosemanin vielä nimetön varsa jatkaisi emänsä sukua vieläpä toivottavasti aikoinaan omistamani emänisänisänsä kavionjäljissä.

Vauhdikkaan ja harvinaisen raskaan, mutta kuitenkin pitkällä tähtäimellä helpottavan iltapäivän jälkeen satuloin luottoratsuni Kiskillilla SINin joka vielä jollain tasolla muistutti minua niistä vanhoista hyvistä ajoista jolloin Heijastus oli elänyt kukoistusaikaansa ja ensimmäiset omistamani hevoset vielä olivat olleet täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Kävelimme rauhallisesti lönkytellen järven rantaan, harjun päälle lehdettömien puiden keskelle ihastelemaan mitä täydellisintä maisemaa - syksyistä järveä, sänkipeltoja ja vähän matkan päässä metsän takana siintävää Heijastuksen vanhaa tallirakennusta ja valkoaitaisia tarhoja joissa kirmaili monta tulevaisuudenlupausta ja vanhempaakin konkaria. Haikein mielin käänsin Sillan alas harjulta kohti sänkipeltoa, jossa päästelimme täyttä laukkaa jättäen menneisyyden kaihot taaksemme ja suunnaten kohta Heijastuksen uutta kukoistusaikaa joka siinteli jo silmissäni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti