Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kurainen gymkhanakisapäivä

Tänä ihastuttavan aurinkoisena kevätpäivänä, jolloin kenttä vielä lotisi sulaneen lumen aiheuttamista lätäköistä johtuen, järjestettiin Heijastuksessa historian ensimmäiset gymkhanakilpailut! Lajin tuntemattomuuden huomioon ottaen ihastuttavan suuren osallistujajoukon lisäksi paikalle saapui myös mukavasti yleisöä, varmaankin jännittävän lajin ja kauniin ilman houkuttelemina.

Aamulla kisajärjestelyt alkoivat jo aikaisin lintujen vasta viritellessä äänihuuliaan, ja kaikki ehdittiinkin saada valmiiksi hyvissä ajoin ennen kilpailujen virallista alkamisaikaa eli kello yhtätoista. Ensimmäisenä vuorossa oli toinen kisojen eniten osallistujia keränneistä luokista, vauhdikas Speed Weavers. Neljä ratsukkoa kerrallaan pujotteli kentälle asetettujen tolppien lomitse ja pakko myöntää että tuomaria ainakin välillä kauhistutti ratsukkojen vauhti yhdistettynä tiukkoihin kaarteisiin ja liukkaaseen kenttään..! Muutama tolppahan siinä hulinassa meni nurin, mutta pahempia vahinkoja ei sattunut ja kaikki vaikuttivat iloisilta suoritustensa päätteeksi, erityisesti kaikkein nopeimpana pujottelusta suoriutunut Tessa Princess Sparklellaan!

Seuraava laji oli Sword Lancers, jossa osallistujat pääsivät sohimaan muovirenkaita puisilla kepeillään ja yrittämään niiden nappaamista ja kuljettamista lähtöpaikalle. Hyvä ettei keneltäkään silmiä puhjennut kun ensimmäiset ratsukot kirmasivat matkaan innoissaan ja kovalla tohinalla! Eikä hulina kentällä kyllä missään vaiheessa rauhoittunutkaan, ilmassa lenteli niin keppejä kuin renkaitakin enemmän ja vähemmän harjoitelleiden, pääasiassa uutta jännää lajia kokeilevien ratsastajien ja ponien viilettäessä renkaiden perässä ja niiden kanssa ympäriinsä. Vihdoin ja viimein, kauhistuneena meininkiä katselleen tuomarin helpotukseksi, luokka saatiin päätökseen ja sinivalkoinen ruusuke ojennettiin ratsukolle Meeri N. - Rankkasateen Ophelia!

Kolmannessa luokassa olikin kaksi ratsukkoa edellisiä luokkia vähemmän kilpailemassa ja laji oli muutenkin rauhallisempi: Stepping Stones, jossa osa kentällä kuljettavasta matkasta kuljettiin niin että ratsastaja talutti poniaan ja pomppi itse nurin käännettyjen ämpäreiden päällä. Muutama ponin säikähdyksestä, ratsastajan tasapainottomuudesta tai muuten vain sattuneesta kompuroinnista johtuva ämpärin päältä suistuminen tapahtui, mutta onneksi kaikki selvisivät ehjinä, vaikkakin jotkut vähän toisia likaisempina, maaliin asti ja voittajaksi saatettiin niukalla etumatkalla kruunata karyu ratsullaan Fantaasia HOL.

Päivän viimeisessä yksilöluokassa osallistujia olikin jo radikaalisti vähemmän kuin muissa yksilöluokissa, liekö ihmisten kokeilunhalu tullut tyydytetyksi muutamalla luokalla. Toisaalta olin tuomarina ihan tyytyväinen vähäisempään osallistujamäärään, sillä neljätoistakin ratsukkoa onnistui hävittämään melkoisen kasan hevosenkenkiä joita oli tarkoitus heitellä ämpäreihin niin pitkään että jokaisen osallistujan ämpäristä löytyi viisi kenkää. Selvästikään kaikki eivät olleet harjoitelleet sihtausta tai totuttaneet ratsujaan lentäviin esineisiin, sen verran onnettomia esityksiä tuli nähtyä, mukaan luettuna muutama ratsastajan selästä tippuminen ratsun vähän säikähtäessä pään vierestä sinkoutunutta kenkää.. Selvästi joukosta parhaimmaksi ratsukoksi erottui Lokki - Fast Flash GER, jotka palkittiin sinivalkoisella ruusukkeella ja kovilla aplodeilla!

Päivän viimeinen luokka olikin omasta mielestäni kaikkein jännittävin, sillä ratsastin siinä itse omistajansa ystävällisesti lainaamalla kasvatillani Amarn Whirlwindillä Janika H.:n ja Adelheidin parina. Vastustajaksemme uskaltautui vain yksi pari, Sakkura ja Ada ratsuillaan. Luokka oli siis pariluokka, ihan tavallinen viesti jossa piti hypätä pieni este ja hallita nopea satulasta laskeutuminen ja sinne nousu. Viimeisenä mainittu oli kaikilla selvästi loistavasti hanskassa, mutta valitettavasti menin itse möhläilemään renkaan kuljetuksen ja säikäyttämään ratsuni tiputtamalla renkaan keskelle kentän suurinta kuralätäkköä! Johtuen tästä mokasta, ja siitä tosiasiasta ettei tuomarina toiminut tallityöntekijämme Ulrika suostunut olemaan puolueellinen, jouduin parini kanssa tyytymään kakkostilaan tällaisen nelikon viedessä voiton: Sakkura (SirPe) - Michel Nääs & Ada (SirPe) - Hadiya al Sahida ox. Ensi kertaa varten lupaankin treenata itse paremmin!

Viimeisen lajin päätyttyä alkoi porukka pikkuhiljaa valua pois kisapaikalta, trailerit kadota tallipihasta ja hälinä ja pulina hiljentyä. Meidän tallilaisten iloksi paikalle jäi vielä jokunen kilpailija auttamaan paikkojen siistimisessä ja saatuamme tavarat ihastuttavan nopeasti paikoilleen jämähdimme tallin edustalle penkeille nauttimaan iltapäivän kevätauringosta sekä kylmästä mehusta ja pulisemaan hevosista ja tietysti tästä ihanasta, vielä harmittavan tuntemattomasta lajista eli gymkhanasta!

Suurkiitos kaikille osanottajille ja tervetuloa uudestaankin, näin positiivisen kokemuksen jälkeen gymkhanakisoja järjestetään meillä varmasti tulevaisuudessakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti