Virtuaalitalli Heijastuksen päiväkirja jota kirjoittavat hoitajat, yksityisten omistajat ja tallin omistaja. Saattaa joskus sisältää muutakin asiaa..

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Sateinen kisapäivä

Syksyinen sadekausi on piinannut Heijastusta jo hetken aikaa eikä loppua näy. Hevoset möllöttävät tarhoissaan loimitettuina, takapuolet lehtiä lennättävää viimaa päin. Kenttä on kaikista epätoivoisista pelastusyrityksistä huolimatta löllöinen, eikä siellä tee kenenkään mieli treenata tihkusateessakaan. Odotellaan kauniita aurinkoisia, kirpeitä syyspäiviä!

Erityisesti tälle päivälle toiveet olivat korkealla: tänään järjestetään Heijastuksessa kenttäkilpailut! Vilkaistessani aamulla ulos ikkunasta teki mieli ennemmin kömpiä takaisin lämpimään peiton alle ja unohtaa koko kisat, mutta eihän niin voisi tehdä. Oli siis vedettävä sadevaatteet niskaan ja vielä unenpöpperössä hoidetun hevosten ruokinnan jälkeen lähdettävä katsastamaan maastoradan kuntoa ja yritettävä parantaa pohjaa parhaan mukaan. Onneksi mukaan lähti vähän muutakin talliporukkaa, joten radan tarkastus sujui vähän pirteämmissä tunnelmissa tulevaisuudensuunnitelmista ja päivän kulusta rupatellen.

Kauhukseni havaitsin tallille takaisin palatessamme että pihaan oli jo ajanut muutama kuljetusauto! Kiireesti riensin toivottamaan saapuneet tervetulleiksi ja opastin heidän autonsa parkkipaikalle hyvään järjestykseen. Talliapulaisten kiikuttaessa hevosia kiireen kaupalla tarhoihin aloin raahailla verryttelyesteitä löllöiselle kentälle ja kouluaitoja maneesiin. Onneksi sain apua viime hetken järjestelyissä ja ihmeekseni ehdimme aloittamaan maneesissa ratsastettavan kouluosuuden ajoissa! Joskin itse mussuttelin aamupalaani vielä parin ensimmäisen ratsukon suorituksen aikana yrittäen samalla tuomaroidakin..

Maneesissa istuen ja ratsukoita haukan katseella tuijotellen meni minun aamupäiväni - jossain vaiheessa ehdin jo ihmetellä eivätkö ratsukot koskaan lopu! Tuomarointipaikalleni kuulin tuulen huminan maneesin viereisissä puissa ja tasaisen sateen rapinan kattoon. Valot oli pitänyt laittaa päälle ulkona vallitsevan hämärän takia ja maneesissa leijaileva tuoksu muistutti minua uitetuista koirista ja kuumasta kahvista, jota katsomoon etsiytyneet ahkerasti hörppivät.

Lopulta sain nousta tuomarin penkistäni ja verrytellä puutuneita jäseniäni. Tallityöntekijä Elinalta kuulin vuolaan kertomuksen kuinka maastossa oli tapahtunut pari kaatumista mutta kaikki oli kuitenkin kunnossa, rata tietysti pelkkää kuraa ja vesilätäkköä. Komensin Elinan kaappaamaan pari muuta tallilaista mukaansa ja menemään rataa kunnostamaan, sillä aikaa kun itse aloin heitellä puomeja ja esteiden kannattimia maneesin pohjalle muutaman vapaaehtoisen avustamana.

Aikaa maastokokeen loppumisen ja rataestekokeen alkamisen välillä oli onneksi reilusti, joten ehdin käydä tallin toimistossa syömässä ja ruokkimassa omat hevosemmekin. Koska esteradalle ei tarvittaisi niin paljoa avustajia, komensin vakiotallitytöt Liisan, Kaisan ja Annikan ottamaan Minnin, Roomeon ja nuoren Keenan mukaansa ja käydä tarkastamassa mitkä maastoesteet kenties kaipaisivat korjausta ja missä kunnossa rata muutenkin oli.

Kohta jouduin taas palaamaan tuomarin paikalle, mutta onneksi estekoetta on aina viihdyttävämpi ja helpompi katsella kuin koulukoetta! Maneesin nurkissa vinkuva tuuli säikytti joitain hevosia, jotkut taas kaahasivat muuten vaan vähän reilummin ja lennättelivät puomeja reiluin ottein mennessään. Nähtiin radalla toki hillitympiäkin suorituksia, joita oli kieltämättä ilo katsella. Kuraton ratsukko sen sijaan oli harvinaisuus, ja voi kuinka kävikään sääliksi niitä ressukoita jotka olivat maastoradalla tippuneet ratsujensa selistä suoraan kuralätäkköön ja vieläpä näyttivätkin siltä!

Myöhään illalla vasta saatiin viimeisenkin luokan kokonaisvoittaja selville, palkinnot jaettua ja kunniakierrokset laukattua. Hiljalleen alkoivat kuljetusautot valua tallin pihasta pois, jäljelle jäi vain pois korjattavat esteet niin kentältä kuin maneesistakin ja väsynyt mutta onnellinen fiilis loppujen lopuksi ihan siedettävän hyvin sujuneista kisoista. Esteiden siirtämisen jälkeen lähtivät muut koteihinsa ja itse menin vielä talliin kuuntelemaan sateen ropinaa ja hevosten iltarehujen rouskutusta. Eikä se sade sitten loppujen lopuksi niin pahalta kuulostakaan, ajattelin nojaillessani illastavan vanhustamma Calinkan lämpimään kylkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti