Syysmaastoilua ja äitiysliikuntaa

Sumuinen maisema levittäytyi joka puolellamme kietoen meidät pehmoiseen vaippaansa. Taputin hansikoidulla kädelläni Emman kaulaa, johon oli jo pikkuhiljaa alkanut kasvaa paksumpaa talvikarvaa. Tamma nousi jyrkähkön mäen kevyen oloisesti ja ponnahti innoissaan raviin kun annoin kevyesti pohkeita mäen päällä. Ravasimme harjun laella kiemurtelevaa, mäntyjen reunustamaa polkua siihen asti kunnes siitä haarautui pienempi, vadelmapusikkojen lähes tukkima polunpahanen joka lähti laskeutumaan rinnettä alas kohti kaunista lehtometsää. "Ehei, tässä ei kuule ravata ettei olla kohta molemmat polvillamme noissa pusikoissa", totesin huvittuneesti innokkaalle tammalleni.

Päästyäemme turvallisesti rinteen alas ja polun levennyttyä hetken kuluttua koivikon keskellä kulkevaksi hiekkatieksi, kuiskasin innoissani tamman korviin: "no nyt mennään!" Ja pienestä pohkeiden painalluksesta Emma nosti pehmeän laukan - tuuli ja tamman ruskeat jouhet pyyhkivät kasvojani, puut vilisivät silmissä ja maa tuntui tärähtelevän suomineitoni kavioiden tömähdellessä tien pintaan. "Okei, eiköhän nyt kuule ole jo aika hidastaa", totesin rauhoittelevalla äänellä innoissaan pärskivälle ratsulleni hidastaessani vauhtia ohjaksilla ja istunnalla.

Saimme ravata pitkään kiemuraista mökkitietä ennen kuin Emma alkoi rauhoittua reilusta laukkapätkästä. Taputin sitä taas tyytyväisenä ja hetkeksi syvennyimme molemmat katselemaan lähimaisemia tien jatkaessa kiemurteluaan peltojen keskellä. Kirkkaana syyspäivänä maisema olisi ollut upea, mutta nyt kaikki oli kietoutunut sankkaan sumuun.

Saavuimme tallille tältä lyhyehköltä mutta mukavalta ja rentouttavalta maastolenkiltämme koivukujaa pitkin, ja mennessään Emma tervehti hörinällä tarhailevia tallikavereitaan. Päätin hoitaa sen ulkona koska ilma ei edes ollut kylmä ja koska se niin mielellään hamuili hoitopuomin lähistön viimeisiä voikukanlehtiä. Riisuttuani Emman varusteista harjasin sitä pitkään ja hartaasti, mistä tamma selvästi nautti täysin rinnoin. Putsasin sen kaviot ja syynäsin hännän ja harjankin läpi takkujen, takiaisten ja muun ylimääräisen tavaran varalta. Pitkän hoitohetken jälkeen päätin että Emman olisi aika päästä tarhailemaan Keenan ja jo pitkällä kantavana olevan Gildan kanssa.

Vaikka suunnittelinkin ulkoiluttavani seuraavaksi Emman tytärtä Ensinaa, en kuitenkaan voinut vastustaa shettistamma Gildan sulosilmien anovaa tuijotusta ja kaappasin sen matkaani samalla kun päästin Emman nautiskelemaan syksyn vähenevistä ruohorippeistä. Pikkuinen ja huvittavan pyöreä Gilda kipitti vierelläni reippaasti tallin suuntaan riimunnarun roikkuessa löysänä, ja matkan varrella aloitin jo sen paksun ja pörröisen etuharjan setvimisen. Tallin luo päästyämme sidoin vuorostaan Gildan hoitopuomiin ja sen harjat haettuani aloitin harjaamisen ensin pyörivin liikkein kumisualla. Vatsan kohdalta pyöritellessäni Gilda vähän liikahteli ja heilutteli korviaan, mutta selän ja kaulan kohdalta pyöritellessäni tamma rentoutui täysin. Kumisuan jälkeen vuorossa oli pölyharja ja viimeisenä juuriharja - siivottuani Gildan kaviotkin irrotin uneliaan oloisen tamman harjauspuomista ja lähdin taluttamaan sitä maneesin ja askellajibaanan suuntaan.

Ajattelin kävelylenkillä katsastaa mitä muillekin tallilaisille kuului, sillä talli oli vaikuttanut täysin autiolta varustehuoneessa pistäytyessäni. Kentällä näyttivät harjoittelevan Cinnamon hoidokkinsa Astrilla PIC:n kanssa, kun taas maneesista kuului selviä estetreenin ääniä ja ovesta kurkistaessani näin Wonderin ja Karosin sekä Elinan ja Donan loikkimassa sekalaisten estekyhäelmien yli. Baanan lähellä metsän nurkalla törmäsin Ulrikaan joka ohjasajoi nuorta vuonotamma Luciaa tallille päin. "Hei Ulrika, mites teillä on Lucian kanssa sujunut?" kysäisin antaen Gildan mutustaa pienen kuusen oksaa pysähtyessämme. "Oikein hyvin, Lucia on kyllä niin fiksu tamma! Tuolla pellon reunalla mentäessä ilmestyi sinne sumun keskelle hirvi ihan yhtäkkiä, mutta Lucia vain tuijotti sitä ja pikkuisen jännittyi kun metsänelijä lähti koikkelehtimaan pellolla lähemmäs, mutta heti kun hirvi muutti suuntaa niin Luciakin tyytyi vain pärskähtämään vähän hämmästyneenä", Ulrika tilitti silmät loistaen suu hymyssä, selvästi ylpeänä tulevan valjakkotähtemme fiksusta käytöksestä. "Hahhah, no sehän on hyvä ettei neiti ole mikään hötkyilijä", totesin hymyillen vähintään yhtä leveästi kuin Ulrika. "Mites tallissa ei ollut ketään karsinoita siivoamassa, joko ne on kaikki siistitty?", ihmettelin muistaessani. "Aa, Liisa ja Kaisa soittivat ja ilmoittivat tulevansa auttamaan tallihommissa ihan kohta, niin ajattelin että he saavat sitten siivoilla niitä karsinoita. Kun tulin luvanneeksi että pidät heille sitten ratsastustunnin iltapäivällä.." Ulrika selitti muuttaen äänensävynsä vihjaavaksi viimeisen toteamuksen kohdalla. "Ah, selvä. Noo, he saavatkin sitten liikuttaa vaikka Demthenen ja Randomin sitten tunnille tullessaan. Mutta meidän pitää nyt ainakin Gildan kanssa jatkaa matkaa että ehdin vielä Ensinankin ennen ruokinta-aikaa puunata ja treenata. Että nähdään taas!" hihkaisin Ulrikalle joka toivotti mukavaa kävelylenkkiä ja hennolla ääniavulla pyysi taas Lucian siirtymään käyntiin.

Pitkää lenkkiä emme kyllä Gildan kanssa tehneet. Kävelimme baanalta lähtevää tietä pellon ja metsän välissä lätäköitä väistellen, tähyillen aina välillä ympäristöä hirvien varalta. Pellon vaihduttua metsäksi lähti tie laskeutumaan loivasti kohti rantaa, ja jatkoimme matkaamme verkkaisessa käynnissä auringon pilkahdellessa välillä pilviverhon välistä. Saavuttuamme järven rantaan totesin että suurimmat sumumäärät olivat jo kadonneet järveltäkin ja kannustin reippaasti mukana tepsutelleen Gildan vatsaa hölskyttävään raviin. Pitkään emme ravanneet, mutta kohta jo käännyimmekin ylämäkeen vievää tietä laidunten ja tarhojen välistä kohti tallia.

Tallilla hieroin Gildaa vielä hetken aikaa vain huvikseni ja tamman mieliksi, mutta sitten totesin kellon olevan jo niin paljon että oli aika viimein hakea Ensina laitumelta ja alkaa harjoitella sen kanssa normaaliin tapaan harjattavana ja talutettavana käyttäytymistä. Suunnittelin lisäksi tutustuttavani sitä vähän puomien ja estehypyn saloihin maneesissa ja sen laidunta kohti tallustaessani suunnittelin myös Liisan ja Kaisan varalle tiukkaa koulutreeniä - pohkeenväistöjä, paljon laukkatreeniä... Ah miten mukavaa olisikaan päästä taas rääkkäämään ahkeria vakiokävijöitämme tiukalla treenillä, mietin pirullinen hymy huulillani kun huhuilin kaunista suokkivarsaa luokseni laitumelta.